FC KTP Kotka ry

Kauden ensimmäinen tasapeli

KTP ja Ilves/2 eivät saaneet paremmuutta toisistaan selville tiistai-illan ottelussa Arto Tolsa areenalla. Lopputulos 1–1 (1–0) oli tilanteisiin nähden oikeutettu, joskin kotijoukkueen hampaankoloon jäi kaksi hylättyä maalia.

KTP ja Ilves/2 kohtasivat naisten Ykkösen kahdeksannen kierroksen ottelussa Kotkassa. Molemmat joukkueet olivat hyvällä pelivireellä kentällä ja runsaslukuinen (202 henkeä) yleisö sai nauttia hyvävauhtisesta ja tapahtumarikkaasta ottelusta täysin siemauksin.

Ilves/2 painoi alun minuutit nuoruuden innolla hyökkäyksiä kohti KTP:n maalia. Mitään huippuvaarallista vieraat eivät kuitenkaan esittäneet. Alun vaisuuden jälkeen kotijoukkueen peli alkoi parantua. Syöttämisessä oli malttia ja juonikkuutta. Etenkin peliä avatessa kotijoukkue oli varmanoloinen. Ilves/2:sta ei päästetty juurikaan prässietäisyydelle, vaan pallo liikkui pelaajalta toiselle nopeasti ja varmasti.

KTP:n maali olikin kuin pelikirjan sivuilta kentälle siirretty harjoitus. Maalivahdilta lähtenyt syöttöketju, jossa pallo pelattiin linjakerrallaan eteenpäin. Henni Hyyrynen sai kunnian päättää komea hyökkäys maaliin vahvan laitanousun päätteeksi. Ottelua oli tuolloin pelattu 38 minuuttia.

Toisella jaksolla 2 hylättyä maalia

KTP teki ottelun toisella jaksolla kaksi maalia, jotka molemmat hylättiin. Iida Eriksson vapautti laidasta antamallaan syötöllä Kia Voutilaisen läpiajoon. Voutilainen ei erehtynyt yhden kosketuksen viimeistelyssään, mutta tilanne tuomittiin paitsioksi. Sitä se ehkä olikin, mutta todella tarkalla päällä oli tuomaristo. Videolta tarkasteltuna tilanne ei ehkä ollutkaan niin selkeä.

Toinen hylätty maali tuli kulman jälkitilanteesta. Pallo jäi kimpoilemaan yläilmoihin kovan taistelun seurauksena. Kun viimein laskeutui alaspäin, kimposi se Oona Kelkan olkapäästä takatolpalle vapaaksi jääneelle Natalie McNally:lle. Hänellä oli helppo työ iskeä pallo verkkoon. Kaikkien hämmästykseksi erutuomari kuitenkin hylkäsi maalin. Hänen näkemyksensä mukaan pallo oli osunut Kelkan käsivarteen. Nopea tilanne, jossa päätös oli tehtävä. Video kuitenkin näytti Kelkan olleen tilanteessa selin ja pallon osui hänen olkapäähänsä. Erheitä sattuu ja pitkässä juoksussa ne varmasti menevät tasan, mutta asian ollessa tuore, se tietty harmittaa kärsinyttä osapuolta.

Ilveksen tasoitusmaali oli komea suoritus maaliruisku Näsmanilta. Hän sai pallon riiston keskialueella. Syötti laitaan ja lähti etenemään kohti rangaistusaluetta. Sinne päästyään keskitys löysi hänet. Pallo rinnalla haltuun ja pompun kautta voimakas veto maaliin, jättäen Sonja Leinon vaille mahdollisuuksia torjuntaan.

Maalien lisäksi molemmilla oli vielä muutamia paikkoja lisätä maalitiliään ottelussa, mutta onni ja taito eivät olleet mukana. Pelitilanteisiin nähden tasatulos lienee oikeuden mukainen lopputulos pelille.

Seuraavaksi KTP kohtaa vieraissa FC Lahden. Ottelu pelataan lauantaina 10.6.2023 klo 13.00 Kisapuiston stadionilla.