FC KTP Kotka ry

KTP:n kausi jatkuu ylemmässä loppusarjassa

KTP:n miesten edustusjoukkue onnistui välitavoitteessaan ja voitti Ykkösen runkosarjan. Kausi jatkuu kuuden joukkueen yksinkertaisena sarjana pelattavassa ylemmässä loppusarjassa.

Runkosarjan voittanut KTP ja vain pisteen erolla toiseksi jäänyt TPS saivat loppusarjaan kolme kotiottelua. Päätöskierroksella lauantaina 8.10. kello 16 KTP ja TPS kohtaavat toisensa Arto Tolsa -areenalla.

Sitä ennen KTP pelaa kaksi kotiotteluaan perjantai-iltaisin. Ensin vastaan asettuu jo tulevana perjantaina 9.9. JäPS kello 19 ja sitten 23.9. kello 18:30 KPV.

KTP:n kaksi vierasottelua pelataan 18.9. Jaroa ja 2.10. EIF:ia vastaan.

Runkosarjassa saavutetut pisteet jäävät voimaan. Ylemmän loppusarjan voittaja nousee suoraan Veikkausliigaan kaudeksi 2023. Kakkoseksi sijoittunut kohtaa karsintojen toisessa vaiheessa kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneen välisen ottelun voittajan. Tämän toisen vaiheen voittaja kohtaa vielä Veikkausliigassa 11:nneksi sijoittuneen.

Ykkösen joukkueiden väliset karsintakohtaamiset pelataan yksiosaisina, kun taas liigajoukkuetta vastaan pelattava karsintojen päätösvaihe on kaksiosainen.

Ylemmän loppusarjan lähtötilanne

1. KTP 46 pts
2. TPS 45 pts
3. Jaro 35 pts
4. EIF 32 pts
5. KPV 32 pts
6. JäPS 31 pts