FC KTP Kotka ry

Pysyykö Lahden fanilauma verkoissa?

Arto Tolsa Areenan päätykatsomossa on nähty riehakasta fanijoukkoa kulumassa olevalla Veikkausliiga-kaudella. Helsingin pojat (kuvassa) esiintyivät aktiivisesti HJK-ottelussa, ja Kuopion Palloseuran kannattajat saivat aikaan savua ilman tulta viime lauantaina. FC Lahden fanienkin kanssa keskiviikkona järjestyksenvalvojat joutunevat olemaan valppaina. KTP kohtaa FC Lahden molemmille tärkeässä Veikkausliigan ottelussa Arto Tolsa Areenalla keskiviikkona kello 18.30. Kotka taistelee kynsin hampain suoraa putoamista vastaan, ja Lahti kamppailee tiukasti pääsystä kuuden parhaan joukkoon ja mitalipeleihin. Tähän alkuun kuitenkin jotain aivan muuta; jotain faneista ja jotain historiasta. FC Lahti päätti sulkea fanikatsomonsa viikko sitten ”toistaiseksi” ja syystä, että Tampereella syyskuun 11. päivänä käydyn Ilves-pelin jälkeen lahtelaiskannattajan epäillään käyneen Ilves-fanin kimppuun, eivätkä kannattajat seuran pyynnöstä huolimatta ole auttaneet asian selvittelyssä. Asiaan liittyen pari lainausta Helsingin Sanomien 16.9. pääkirjoituksesta:Muutaman kymmenen fanin porukka on tunnettu intohimoisesta oman joukkueen kannattamisesta, mutta myös alatyylisestä, rasistisesta ja väkivaltaisesta käytöksestä”. Tästä johtuen muun muassa heinäkuinen Honka–Lahti-peli jouduttiin keskeyttämään.Veikkausliiga ja FC Lahti ovat suvainneet liian kauan pienen ryhmän riehuntaa, josta on tullut rasite niin jalkapalloilulle kuin Lahden kaupungillekin”. FC Lahden toimitusjohtaja Juho-Matti Heikari on kommentoinut tapahtunutta muun muassa seuraavasti:Meillä on tällä kaudella ollut muutama ottelu, jossa on esiintynyt näitä häiriöitä. Meillä on seurana kuitenkin melko rajalliset keinot puuttua näihin ja tehdä toimenpiteitä. Mikä lahtelaisia palloilufaneja vaivaa? Noin kymmenen vuotta sitten, kun vielä Lahden Namika oli voimissaan Korisliigassa, oli joukkueella niin ikään fanaattinen kannattajajoukko. Erään KTP–Lahden Namika -matsin jälkeen lähetin Lahdessa ilmestyvään Etelä-Suomen Sanomiin mielipidekirjoituksen, jossa ihmettelin fanien käytöstä. Muistan lehden urheilutoimittajan ihmetelleen kanssani tätä samaa ylifanaattista käytöstä. Näin ollen mietin yhä, mikä lahtelaisessa fanikulttuurissa on pielessä?. Kannustaminen ja oman joukkueen tukeminen kuuluu palloilulajeihin, mutta ei räyhääminen. Millainen faniryhmä tulee keskiviikkona Kotkaan? Kuopiolaisilla oli viime pelissä hieman liikaa savuja. Nyt toivotaan rehtiä ja reipasta kannustamista. Vielä fanihistoriaa Englannista. Vuosia sitten sain olla kevään kynnyksellä katsomassa Valioliigan ottelua Derby–Arsenal. Derby oli jo siinä vaiheessa tuomittu putoamaan, ja joukkue oli Valioliiga-historian pienimmän pistemäärän kerännyt joukkue. Mutta... Derbyn stadion oli täynnä innokkaita katsojia, vaikka putoaminen oli ollut tiedossa jo pitkään. Jos on kotkalaisella futiksella historiaa, niin on sitä totisesti myös lahtelaisella. FC Lahti on vuonna 1996 FC Kuusysin ja Lahden Reippaan fuusiona syntynyt seura. Lahden Reipas on puolestaan 1891 perustetun ja sotien jälkeen Lahteen muuttaneen Viipurin Reippaan jälkeläinen. Omalta kohdaltani ensimmäiset muistot lahtelaisesta futiksesta ovat 1960-luvulta Lahden Reippaan ja KTP:n välisistä otteluista. Lahdessa pelasi silloin muun muassa Semi Nuoranen -niminen taituri, joka saattaisi tänä päivänä olla sellainen keskikentän työmyyrä. Reipas voitti Suomen mestaruudet 1963, 1967 ja 1970. Niin ja ovathan Reippaan tuotteita myös Kautosen veljekset ja tietysti Jari Litmanen. Kuusysi on puolestaan 1934 Lahden Pallo-Miehet -nimisen seuran perillinen. 1963 seura muutti nimekseen Upon Pallo ja 1969 siitä tuli Lahti-69, mikä kansankielessä muuttui ”Kyykäksi” ja sittemmin Kuuysiksi. Seura oli voimissaan 1980-luvulla; mestaruudet 1982, 1984, 1986, 1989 ja vielä 1991. Ja 1996 nämä kaksi menestyksestä seuraa sitten yhtyivät ja syntyi nykyinen FC Lahti. OTTELUENNAKON TARJOAA K-RAUTA KOTKA Tuleva ottelu on siis molemmille äärimmäisen tärkeä, ja sitä kuvaa Lahden kapteeni Kari Arkivuo. Seuraavassa pelissä meidän on pakko voittaa KTP. Lahden viiden viime ottelun saldo on kapea: kaksi pistettä ja yksi tehty maali. Se ei todella riitä, jos mielitään mitalipeleihin. Kolme joukkuetta kilpailee paikasta auringossa eli kuuden parhaan joukossa: FC Lahti, HIFK ja Ilves. Kaikilla kolmella on nyt 29 pistettä, Lahdella ja Ilveksellä on 20 ottelua takana ja HIFK:lla 19. Lahden viimeinen peli on Seinäjokea vastaan vieraissa, joten Arkivuon kommentti ei ole tuulesta temmattu. Viimeisin kotipeli FC Oulua vastaan päättyi 0–0 tasapeliin, ja tätä valmentaja Ilir Zeneli kommentoi: – Tottakai olen pettynyt. Rohkeutta oli enemmän verrattuna edelliseen otteluun. Tekemisessämme pitää silti olla enemmän laatua. Nyt hiotaan viimeistelyä ja viimeisiä syöttöjä ennen seuraavaa ottelua. KTP:n asema sarjan hännillä on siis tukala, mutta vielähän on jaossa jopa 21 pistettä ja ero Hakaan seitsemän. Tosin Hakalla on ottelu vähemmän pelattuna. KTP:n viime ottelussa KuPSia vastaan näkyi muutoksia; peli oli rohkeampaa eikä niin usein haettu vauhtia omalta maalilta. Viime pelissä KTP:n puolustuslinjassa aloittivat Matias Paavola, Michael Ogungbaro ja Muhamadou Sissoko sekä laidoilla Rico Finnäs ja Matias Lindfors. Viisikko onnistui tehtävässään melko hyvin. Michael Ogungbaro (yläkuvassa) ja Rico Finnäs (alla) pelasivat hyvän ottelun Kuopion Palloseuraa vastaan lauantaina, vaikka tappio tulikin. FC Lahteakin vastaan keskiviikkona on kaksikon ja koko KTP:n joukkueen oltava hereillä täydet 90 minuuttia. KTP:n valmentaja Teemu Kankkunen lähtee keskiviikon peliin luottavaisin mielin.Kaikki pelaajat ovat käytettävissä ja kaikilla on varmasti halua tasonnostoon. Tavoitteena on pelata yhtenäisesti, kurinalaisesti puolustaen mutta samalla mennä suoraviivaisesti eteenpäin kohti Lahden maalia. FC Lahdesta Teemu Kankkunen toteaa. Lahti on Veikkausliigan kestomenestyjä, joka pelaa joka vuosi hyvällä suoritustasolla. Tosin viime peleissä heillä on ollut vaikeuksia maalinteossa. Kankkusella on tunne, että kotkaiset katsojat tykkäävät vauhdikkaasta ja suoraviivaisesti pelistä ja tähän joukkue pyrkii.Toivon mukaan voimme käyttää materiaalimme laajuutta hyväksi ja omalle pelillä hankkia tarvittavat kolme pistettä. Peli kerrallaan tässä mennään, ja lauantaiaamusta lähdemme sitten kohti Maarianhaminaan, missä on seuraava pelimme. Veikkausliigaa: FC KTP – FC Lahti Arto Tolsa Areenalla keskiviikkona 22.9.2021 kello 18.30 IFK Mariehamn – FC KTP Wiklöf Holding Arenalla sunnuntaina 26.9.2021 kello 18.30 Veikkausliigan alempi loppusarja, yksinkertaisena pelattava niin sanottu haastajasarja, käynnistyy alustavan ohjelman mukaan 2.10.2021. Vahvistamattomat pelipäivät ovat 2., 16., 23., 27. ja 31.10.2021. TEKSTI: Jukka Lopperi KUVAT: Mikko Mäkelä