Kamerunilainen Franck Elle, 24, on tehnyt KTP:n kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen seuran optiolla.
Elle saapuu Kotkaan Bulgarian liigassa pelaavasta sofialaisesta PFC Septemvristä, jossa hän on saanut kuluvalla kaudella peliaikaa yhdeksässä ottelussa yhteensä hieman vajaat kuusi tuntia.
- Elle on erittäin juoksuvoimainen puolustava keskikenttäpelaaja, joka pystyy puolustamaan isoja tiloja. Hän on erittäin hyvä katkomaan ja riistämään palloja.
- Elle on sellainen pelaaja, mikä me halutaan puolustuslinjamme eteen. Hän pystyy myös pelaamaan pallolla eteenpäin ja antamaan syöttöjä hyökkääville pelaajille, mutta suurimmat vahvuudet ovat puolustussuuntaan, KTP:n urheilutoimenjohtaja Niko Ikävalko toteaa.
"Hänestä tulee olemaan paljon iloa"
183-senttinen Elle on pelannut myös kahdella edellisellä kaudella Bulgariassa.
Tuolloin hän pelasi yhteensä 38 ottelua kakkosliigassa Spartak Plevenin ja Montanan riveissä.
Sitä aiemmin Elle pelasi kaksi kautta Kreikan kakkosliigassa.
- Uskomme, että hänestä tulee olemaan meille paljon iloa. Lähtökohtaisesti Elle tulee taistelemaan Wilsonin (Armaan) kanssa peliajasta ja saa nähdä, kumpi meillä tulee tuolla pelipaikalla lähtökohtaisesti pelaamaan "Nitti" juttelee.
"Hyvin kokonaisvaltainen pelaaja"
KTP:n päävalmentaja Jonas Nyholm odottaa kamerunilaispelaajalta paljon.
- Elle on hyvin kokonaisvaltainen pelaaja, jonka suurimmat vahvuudet ovat kuitenkin puolustuksessa. Hän on spesiaali voittamaan pallon omalle joukkueelle hyvällä ennakoinnilla ja sijoittumisella.
- Hän on pallon kanssa erittäin rauhallinen, joka pystyy syöttämään monipuolisesti. Elle on pelannut erittäin kovissa sarjoissa ja odotamme hänestä johtavaa pelaajaa keskikentälle, Nyholm sanoo.
Pelaajien asunnot tarjoaa: Kotkan Asunnot