Sen miä muistan, osa 3: Kalen kanuuna lauloi iloista säveltä
KTP:n nettisivuilla jatkuu juttusarja nimeltä Sen miä muistan, jossa haastatellaan 95-vuotisjuhlavuottaan viettävässä kotkalaisseurassa vaikuttaneita pelaajia, valmentajia, huoltajia, joukkueenjohtajia sekä kannattajia. Juttusarja keskittyy vihreävalkoisiin muistoihin ja tapahtumiin.
KTP voitti ensimmäisen cup-mestaruutensa vuonna 1958. Seuraavan kerran himoittua cup-pokaalia vihreävalkoiset pääsivät nostelemaan vain kolmea vuotta myöhemmin, kun 22. lokakuuta vuonna 1961 KTP eteni voitosta voittoon loppuotteluun helsinkiläistä Pallo-Poikia vastaan. Olympiastadionilla 3 601 katsojan läsnäollessa finaalista muodostui sangen yksipuolinen näytös, kun KTP vei ottelun nimiinsä selvin numeroin 5–2. Ottelun ehdottomasti kaunein maali oli kotkalaisten neljäs, josta vastasi Kalervo Paananen.
Paananen tykitti vapaapotkun runsaasta 30 metristä aivan oikeaan yläkulmaan, eikä Pallo-Poikien maalissa pelanneella, KTP-kasvatilla Pentti Tähtisellä ollut mahdollisuuksia torjua tulista laukausta.
1960-lukua voidaan pitää kotkalaisen jalkapallon cup-vuosikymmenenä, sillä KTP ylsi kolmena vuotena peräkkäin Suomen cupin loppuotteluun vuosina 1966–1968. Vuonna 1966 finaali pelattiin lokakuun lopulla jäisellä Olympiastadionilla, eikä kotkalaisilla ollut sääoloihin sopivia nastoja jalkapallokenkiinsä ja niinpä kotkalaisjoukkueen peli meni melkoiseksi liukumiseksi. Piikkinastoilla pelannut HJK vei ottelun nimiinsä maalein 6–1 Arto Tolsan tehdessä kotkalaisten ainoan maalin.
KTP sai haluamansa revanssin seuraavana vuonna cupin loppuottelussa, kun vastaan asettui Lahden Reipas. Reipas oli voittanut ensimmäistä kertaa itselleen cupin vuonna 1964, kunnes 1970-luvulla lahtelaiset veivät nimiinsä peräti kuusi cup-mestaruutta. KTP voitti Reippaan 11. lokakuuta 1967 maalein 2–0 Markku Erosen ja Paanasen maaleilla. ”Kalen” maali oli kuin toisinto kuuden vuoden takaisesta cupin finaalista. Jälleen tulinen laukaus painui terävästi vastustajan maalin yläkulmaan. Ottelua oli seuraamassa 5 243 katsojaa.
– Olihan se hienoa saada urallani hienoja onnistumisia arvokkaaseen otteluun, Paananen tuumaa.
– Olin harjoitellut todella paljon laukaustani ja nimenomaan niin, että ne menevät kovaa ja tarkasti yläkulmiin. Kävin paljon omalla ajallani kehittämässä laukaustani. Lisäksi harjoituksissa tuli paljon lauottua palloja suoraan syötöstä, tykkikudin omannut Paananen jatkaa.
Paananen pelasi KTP:n edustusmiehistössä vuodesta 1961 lähtien. Maalien määrässä paras kausi osui juuri samaan vuoteen kuin cupin mestaruus vuonna 1967. Tuona kautena hän viimeisteli Mestaruusarjassa kaikkiaan kahdeksan maalia.
– Aloitin KTP:ssä aluksi keskustukimiehenä eli topparina, kunnes siirryin keskikentän keskelle ja siten myös maaleja alkoi tulla. Minulla oli vahvat molemmat jalat, mutta vapareissa lauoin kyllä aina oikealla jalalla, Paananen kertoo.
Menestyksekkään kauden jälkeen Paanasen peliura jatkui Helsingin Jalkapalloklubissa, jossa hän pelasi kaudesta 1968 kauteen 1972. Viiden HJK-kautensa ei Paananen voittanut enää lisää mestaruuksia, mutta palkintokaappiin kertyi kaksi pronssista SM-mitalia vuosilta 1968 ja 1969. HJK:ssa hän sai kannettavakseen myös kapteeninnauhaa.
Paananen palasi KTP-nuttuun kaudeksi 1973, kun joukkue pelasi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla kakkosdivisioonassa. Paanasen peliura päättyi kauden 1974 jälkeen. Kaikkiaan Mestaruussarjaotteluita Paanaselle kertyi 221, joissa syntyi 25 maalia. Peliuransa jälkeen Paananen luotsasi KTP:n Suomen Cupin voittoon vuonna 1980.