Sen miä muistan, osa 1: KTP-legenda nostaa esille tärkeimmän saavutuksensa

KTP:n nettisivuilla käynnistyy uusi juttusarja nimeltä Sen miä muistan, jossa haastatellaan 95-vuotisjuhlavuottaan viettävässä kotkalaisseurassa vaikuttaneita pelaajia, valmentajia, huoltajia, joukkueenjohtajia sekä kannattajia. Juttusarja keskittyy vihreävalkoisiin muistoihin ja tapahtumiin.

Into Koskimaa kuuluu ehdottomiin KTP:n seuralegendoihin. Hän oli mukana voittamassa KTP:n ainoita Suomen mestaruuksia vuosina 1951 ja 1952. Koskimaa näkee, että KTP:n yltäminen menestykseen 1950-luvun alkuvuosina ei ollut sattumaa, vaan seurausta hyvästä työstä, joka alkoi jo edeltävällä vuosikymmenellä.

On palattava vuoteen 1947, kun Suomen mestaruus päätettiin ratkaista Työväen Urheiluliiton (TUL) ja Suomen Palloliiton (SPL) parhampien joukkueiden kesken. Niin sanottuun finaalisarjaan pääsi molempien liittojen kaksi parasta. Sotavuosien jälkeen KTP oli sijoittunut TUL:n mestaruussarjassa kärjen tuntumaan ja lopulta vuonna 1947 KTP onnistui voittamaan sen. TUL:sta finaalisarjaan pääsi myös Turun Toverit ja SPL:stä mukana olivat HIFK ja VIFK. KTP sijoittui tässä loppusarjassa kolmanneksi kukistamalla TuTon ja kotkalaiset ylsivät SM-pronssille.

– Vuonna 1947 KTP voitti myös nuorten Suomen mestaruuden. Mestaruus ratkaistiin molempien liittojen parhaiden joukkueiden kesken. Saimme vastaan HJK:n, jota hehkutettiin ennakkoon lehdistössä suureksi suosikiksi. Voitimme Helsingin Velodromilla käydyn ottelun maalein 3–2, eikä meillä lopulta ollut mitään hätää. On aina hienoa voittaa ottelu altavastaajana ja huomata pärjäävänsä ennakkoon parempia vastaan. Tämä nuorten Suomen mestaruus on minulle äärimmäisen tärkeä, Koskimaa kertoo.

KTP:n menestys nuorten SM-sarjassa sai jatkoa jo seuraavana vuonna, kun kotkalaisjoukkue voitti jälleen nuorten Suomen mestaruuden. Tällä kertaa molempien liittojen mestarit ratkoivat Suomen mestaruuden Helsingin Pallokentällä ja KTP sai vastaansa Porin Kärpät, joka kaatui selvin numeroin 3–0.

– Ensimmäisenä mestaruusvuotenamme valmentajana toimi pelaajamme Sulo Parkkisen veli Eino, joka oli hyvä valmentaja. Meillä oli todella hyvähenkinen ryhmä, ja valmentaja vei meidät välillä Lehmänsaareen ja jalkapallo oli totta kai aina matkassa mukana. ”Eikka” on ehkä jäänyt KTP:n historiassa vähälle huomiolle, sillä hän menehtyi sangen nuorena sokeritautiin, Koskimaa liikuttuu.

Vuoden 1948 nuorten mestarien valmentajana toimi Pertti Viinikainen. Samana vuonna KTP:n edustusjoukkue oli SPL:n ja TUL:n yhteisessä 16 joukkueen Mestaruussarjassa yhdeksäntenä. Vuotta myöhemmin KTP:n nuoret uusivat temppunsa voittamalla niin TUL:n kuin Suomen mestaruudenkin. Miesten joukkue ylsi 12 joukkueen mestaruussarjassa viidenneksi ja mukaan oli jo tuolloin nostettu pelaajia menestyneistä nuorten joukkueista.

Vuonna 1950 KTP voitti neljännen kerran peräkkäin nuorten Suomen mestaruuden ja edustusjoukkue ylsi tällä kertaa 10 joukkueen sarjaksi kutistuneessa Mestaruussarjassa neljänneksi jääden pronssimitaleista vain yhden pisteen päähän. On kuitenkin muistettava, että tuohon aikaan piste-erot olivat pienempiä, sillä voitosta sai vain kaksi pistettä.

Koskimaa kertoo olleensa jo aikeissa lopettaa jalkapallon pelaamisen, kunnes häntä pyydettiin jatkamaan KTP:n tähtipelaajan loukkaannuttua.

– KTP:n takalinjoilla luuti äärimmäisen kova ja vahva pelaaja Eero Saarnio, joka sai vyölleen A-maaotteluitakin. Hänen peliuransa loppui kuitenkin lyhyeen, sillä vuoden 1950 viimeisessä ottelussa Turun Pyrkivää vastaan Saarnio loukkasi selkänsä eikä sitä saatu enää kuntoon, Koskimaa sanoo.

KTP:n edustusjoukkueen valmentaja Toivo Paananen tuli Koskimaan kotiin keskustelemaan mahdollisuudesta liittyä miesten joukkueeseen. Joukkue tarvitsi alakertaan pelaajan ja Paananen näki Koskimaassa potentiaalia.

– Päätin tarttua tarjoukseen ja aloinkin sitten harjoittelemaan todella paljon. Joukkueessa pelasi paljon entuudestaan tuttuja pelaajia ja se helpotti mukaan liittymistä. Kun katson vuoden 1951 edustusjoukkueen joukkuekuvaa, on siinä monta pelaajaa, jotka olivat voittamassa ensimmäistä nuorten Suomen mestaruutta kolmea vuotta aiemmin, Koskimaa toteaa.

KTP voitti ensimmäisen miesten Suomen mestaruutensa vuonna 1951 vain yhden pisteen erolla ennen VIFK:ta, mutta kotkalaisjoukkue hallitsi läpi kauden Mestaruussarjaa ja hävisi vain kerran, VIFK:lle 2–3.

Mestaruuden uusiminen ei ole koskaan helppoa, mutta KTP pystyi tekemään sen entistä suuremmalla piste-erolla. Tällä kertaa toiseksi sijoittunut VIFK jäi neljän pisteen päähän, vaikka kotkalaisjoukkue kärsi kauden aikana kaksi tappiota. Vuonna 1952 myös KTP:n nuoret ylsivät Suomen mestaruuteen.

Näiden vuosien aikana Kotka kirjoitti inimensä isoilla kirjaimilla jalkapallokaupunkien listaan. Asemaa vahvisti myös naapuriseura Jäntevä, joka SM-sarjaan noustuaan ylsi heti neljänneksi ja vuonna 1953 SM-hopealle. Suomen mestaruus ratkesi lopulta uusintaottelussa puolueettomalla kentällä Turussa, jossa VIFK oli parempi maalein 3–1. KTP:n kohtalona oli taisteleminen sarjassa säilymisen puolesta. KTP sijoittui kahdeksanneksi ja säilyi sarjassa. Tuona kautena Koskimaa pystyi pelaamaan vain 10 ottelussa saatuaan polvivamman, joka pakotti lopettamaan peliuran vain 23-vuotiaana.

Koskimaa täyttää ensi toukokuussa jo kunnioitettavat 92 vuotta ja on ennättänyt kokea vihreävalkoisten matkassa monenlaista. Hän seuraa edelleenkin tiiviisti KTP:n edesottamuksia. Kysyttäessä pitkän iän salaisuutta menee Koskimaa mietteliääksi.

– Ehkä se selittyy arkuudellani. En ehkä pelikentillä koskaan sitä näyttänyt, mutta olen aina ollut arka lähtemään kokeilemaan mitään kiellettyä. En esimerkiksi ole koskaan polttanut tupakkaa. Terveyttä tietysti tämä pitkä ikä on vaatinut ja näin varttuneemmalla iällä sitä on osannut myös vaalia, Koskimaa sanoo.