FC KTP Kotka ry

KTP solmi uusia sopimuksia

KTP on päässyt sopuun uusista pelaajasopimuksista. Uutena pelaajana seuraan liittyy Matias Niemelä, jonka kanssa on solmittu kaksivuotinen sopimus kausista 2023 ja 2024. Uusi jatkosopimus on sorvattu kaksi edelliskautta KTP:ssä pelanneen Anttoni Huttusen kanssa. Huttusen sopimus on niin ikään kaksivuotinen.

– On kiva päästä jatkamaan Kotkassa. Viime kausi oli meiltä hyvä ja joukkueessa on hyvä henki. Uusi sopimus antaa lisää motivaatiota harjoitteluun. Tavoitteena on murtautua pelaavaan kokoonpanoon Veikkausliigassa. Nyt toivoisin, että saisin alle ehjän harjoituskauden, joulukuussa 21 vuotta täyttävä Huttunen sanoi.

Viime kaudella keskikenttäpelaaja Huttusen harjoitus- ja sarjakautta vaivasi loukkaantumiset, mutta palattuaan tositoimiin oli hänen otteensa lupauksia-antavia.

– Anttoni kehittyi viime kaudella paljon, vaikka kautta vaivasi muutama ikävä loukkaantuminen. Nyt toivomme, että hän saisi alle ehjän preseasonin. Huttunen pystyi nousemaan runkopelaajaksi Ykkösessä ja nyt tavoitteena pitää olla se, että hän voisi murtautua jopa avauskokoonpanoon Veikkausliigassa, urheilutoimenjohtaja Niko Ikävalko kertoi.

– On myös tärkeää, että Huttunen pystyisi saamaan tehoja irti. Siihen on potentiaalia, sillä hän on älykäs ja luova ja siinä mielessä hieman epätyypillinen suomalaispelaaja. Me toivomme, että Anttoni saisi otettua seuraavan stepin urallaan, hän jatkoi.

20-vuotias maalivahti Niemelä liittyy vihreävalkoisiin HJK:n organisaatiosta. Viime kaudella hän pelasi Kakkosta Klubi 04:n riveissä, mutta kaudella 2020 hän kerrytti kokemusta Veikkausliigasta Rovaniemen Palloseuran paidassa pelaten 11 ottelua.

– On hienoa siirtyä Kotkaan haastamaan maalivahteja peliajasta. Koen vahvuuksikseni jalalla pelaamisen ja pelin ohjaamisen, Niemelä toteaa.

Ikävalko odottaa 190-senttiseltä Niemelältä vahvaa panosta ja pitää tätä hyvänä lisänä maalivahtiosastolle.

– Hienoa, että saimme kiinnitettyä Matiaksen kahdeksi vuodeksi. Toivomme, että hän ottaa urallaan seuraavan stepin ja pystyy haastamaan muita maalivahtejamme peliajasta. Hän on kokonaisvaltainen maalivahti, jolta ei suuria heikkouksia löydy. Nyt hänen pitää näitä ominaisuuksia pystyä kehittämään, jotta pystyisi pelaamaan liigassa ja kenties jopa siirtymään meiltä ulkomaille. Siihen on potentiaalia olemassa, Ikävalko kommentoi.

KTP ja keskikenttäpelaaja Jere Hiltunen ovat yhteisymmärryksessä irtisanoneet ensi kautta koskevan pelaajasopimuksen.

– Aloite sopimuksen purusta tuli minulta. En vielä tiedä tuleeko jalkani kuntoon. En halunnut valehdella asiasta muille, enkä itselleni. Minulla on pelkästään hyvää sanottavaa KTP:stä, miten hoitivat kuntoutustani. Harmittaa, että tämä meni nyt näin, Hiltunen sanoi.

KTP kiittää Jereä yhteisestä vuodesta ja toivottaa hyvää jatkoa.



Anttoni Huttunen

Syntymäaika 17.12.2001

Pituus 172 cm

Kausi Joukkue Sarjataso Ottelut Maalit

2018 MyPa Kakkonen 3 0

2019 MyPa Ykkönen 17 1

2020 MyPa Ykkönen 22 3

2021 KTP Veikkausliiga 1 0

PeKa Kakkonen 10 3

2022 KTP Ykkönen 15 0

PeKa Kakkonen 2 0

Yhteensä Veikkausliiga 1 0

Ykkönen 54 4

Kakkonen 15 3


Matias Niemelä

Syntymäaika 15.3.2002

Pituus 190 cm

Kausi Joukkue Sarjataso Ottelut Maalit

2018 FC Espoo Kakkonen 2 0

2019 FC Espoo Kakkonen 10 0

Klubi 04 Kakkonen 2 0

2020 RoPS Veikkausliiga 11 0

RFA Kakkonen 3 0

2021 HJK Veikkausliiga 0 0

2022 Klubi 04 Kakkonen 9 0

Yhteensä Veikkausliiga 11 0

Kakkonen 26 0