FC KTP Kotka ry

KTP helposti jatkoon Cupissa

KTP:n naisjoukkue eteni naisten Suomen Cupin neljännelle kierrokselle voittamalla vieraissa Laajasalon Palloseuran 1-9 (0-2).

LPS tarjosi hyvän vastuksen ottelun avauspuolikkaalla. Se jaksoi puolustaa ja kehitteli itsekin muutamia hyviä vastahyökkäyksiä. Pelin kuva oli kuitenkin selkeä heti alusta alkaen. Vieraat pitivät palloa ja etsivät tilaa ja mahdollisuuksia murtautua LPS:n puolustuslinjan selustaan. Selkeästä hallinnasta huolimatta KTP onnistui maalinteossa vain kahdesti. Jemina Mutikainen ja Cecilia Jäntti toimivat maalareita.


Toisella puolikkaalla repesi

KTP teki tauolla kolme pelaajavaihtoa. Kopissa joukkue sopi, että nostetaan hiukan tempoa ja ollaan vaarallisempia maalin edessä.

Reilun 10 minuutin pelin jälkeen alkoi maaliverkko soida. Kovan puolustustaistelun uuvuttama kotijoukkue pääsi aitiopaikalta seuraamaan, kun vieraat painoivat kaasua ja menivät saavuttamattomaan johtoon.

Toisella puolikkaalla Viivi Ollonqvist oli ärhäkällä päällä, painaen peräti viisi maalia. Muut maalintekijät toisella puolikkaalla olivat Janette Hanski ja Katy Byrne. Useammat pelaajat saivat onnistumisia syöttöjen muodossa. Sanottakoon myös, että LPS:n maalivahti Laura Narinen pelasi hyvän ottelun runsaasta maalimäärästä huolimatta. Hän pelasti muutamaan otteeseen jo ihan varmalta näyttäneen maalin.

Parempi joukkue voitti ja ansaitsi mennä Cupissa jatkoon. KTP naiset kiittää LPS:aa ottelusta ja toivottaa heille menestystä kauteen. Seuraavaksi KTP kohtaa kotikentällään Turun Palloseuran (TPS). Siihen otteluun toivotaan runsaasti yleisöä paikalle kannustamaan kotijoukkuetta, sillä vastaan juoksee sarjan suurin voittajasuosikki.

FC KTP-TPS AT Areena 12.5.2024 klo 15.00