FC KTP Kotka ry

KTP hankki osaamista keskikentälle

KTP ja Saku Leppänen ovat solmineet yksivuotisen sopimuksen koskien pelikautta 2019. Keskikenttäpelaajan tontilla viihtyvä Leppänen siirtyy Kotkaan JJK:sta, jonka riveissä hän toistaiseksi on pelannut sarjaotteluissa. 23-vuotias Leppänen on ikäisekseen sangen kokenut, sillä hän on pelannut 24 ottelua Veikkausliigassa ja 69 kamppailua Ykkösessä. Leppänen oli viime kaudella koko Ykkösen yksi parhaista keskikenttäpelaajista viimeistellen peräti 10 maalia. Kaikkiaan Ykkösessä hän toimestaan on syntynyt 18 täysosumaa. –Odotamme Leppäseltä vahvaa panosta myös vihreävalkoisissa. Leppänen on mielenkiintoinen pelaaja, joka vahvistaa tuntuvasti keskikenttäämme, KTP:n hallituksen jäsen Jukka Mustonen sanoo. –Minulla on tosi hyvät fiilikset uusista haasteista. Odotan jo kovasti jo päästä harjoittelemaan uuden joukkueen kanssa. Olen kuullut paljon hyvää Kotkasta ja on kiva tulla perinteiseen jalkapallokaupunkiin, Leppänen sanoo. Leppänen kertoo viihtyvänsä keskikentällä nimenomaan box-to-box -roolissa, jossa vaaditaan pelaajalta vahvaa juoksukestävyyttä ja työtehtäviä riittää kentän molemmissa päissä. Leppäsen yksi kiistattomista vahvuukssta on erikoistilannepelaaminen. Viime kaudella Leppänen viimeisteli kaksi maalia KTP:ta vastaan. Toinen maaleista syntyi taidokkaasta vapaapotkusta ja toinen oli lisäajan tasoituspusku. –Vahvuuksiani on hyvä jalka, erikoistilanteet ja myös kaksinkamppailupelaaminen. Ehkä eniten kehitettävää on vielä räjähtävyydessä, JJK-kasvatti pohtii. Koko aiemmin uransa Jyväskylässä pelannut Leppänen innostui KTP:n tarjouksesta, sillä hänenkin lähitulevaisuuden suunnitelmat liittyvät Veikkausliigassa pelaamiseen. –Tavoitteenani on pelata lähivuosina liigassa. Mikään ei estä Kotkassa jatkamista, mikäli onnistumme tavoitteessamme, Leppänen tuumaa.