FC KTP Kotka ry

KTP ei aio luovuttaa - "Teemme kaikkemme, että saamme kurssin käännettyä"

Ei pystynyt KTP:kään lauantaina venymään sellaiseen suoritukseen, mihin ei mikään muukaan joukkue Veikkausliigassa tällä kaudella, eli voittamaan FC Hakaa Tehtaan kentällä.

Ainoana joukkueena ilman kotitappiota (neljä voittoa ja 10 tasapeliä) koko kauden pelannut valkeakoskelaisseura löi KTP:n maalein 2-0 (1-0) Haastajasarjan viimeistä edellisellä kierroksella.

KTP voitti avauspuoliajan kulmapotkutilaston 6-2, mutta ei saanut kehiteltyä yhtään vetoa Haka-maalia kohti.

Haka sen sijaan kehitteli pari pahaa paikkaa, mutta KTP-vahti Matias Niemelä oli hyvässä vireessä ja torjui sekä Maissa Fallin että Juan Lescanon lähentelyt.

Elias Mastokankaan tarkka kierrepotku puolen tunnin pelin jälkeen oli kuitenkin Niemelällekin torjumaton.

Laaksosen paluu tuntui keuhkoissa

- Aika tasainen puoliaika oli. Molemmilla oli omia etsikkoaikoja. No, Haka nyt sai pienestä irtopallosta maalin, mutta ei voi mitään, jatketaan tokalla puoliajalla samaan malliin vaan.

- Pääsimme hyvin hyökkäysalueelle, mutta siellä toimiminen pitää olla parempaa, KTP:n avauskokoonpanoon kahden ja puolen kuukauden tauon jälkeen palannut Johannes Laaksonen jutteli Ruudun haastattelussa avauspuoliajan jälkeen.

- Vähän keuhkoissa tuntuu, mutta sehän on ihan kivaa, että välillä tuntuu jossain, loukkaantumisista ihan riittävästi kuluvalla kaudella kärsinyt KTP-kasvatti hymähti.

KTP:n ensimmäistä kunnon laukausta maalia kohti saatiin odotella 84.minuutille asti, mutta Hakan maalivahti Aatu Hakala venyi vaihtomies Willis Furtadon vedon tielle.

Heti perään Haka ratkaisi vastahyökkäyksestä pelin, kun Mastokangas sijoitti Logan Rogersonin nätin syötön tarkasti tolpan kautta maaliin.

"Työteliäs joukkue"

- Puolitoista peliä ollaan oltu hyvin kartalla näissä peleissä. Ollaan pystytty näyttämään taistelevalta joukkueelta. Edelleen meille tulee kuitenkin harmittavia virheitä.

- Joukkue teki aivan äärettömästi töitä, mutta laadukkaiden maalintekopaikkojen saaminen on tosi vaikeata. Tällä hetkellä meillä on hyvin työteliäs joukkue, joka on kyllä valmis laittamaan kaikkensa Kotkan Veikkausliigapaikan eteen, mutta laatupaikkojen saaminen on liian harvoissa hartioissa.

- Joka tapauksessa minä näen valoisan puolen, sillä olimme koko pelin täysin mukana tässä tapahtumassa, KTP:n päävalmentaja Juha Malinen sanoi.

FC Lahdelta apua?

KTP toivoo tänään sunnuntaina apua FC Lahdelta, joka kohtaa Ahvenanmaalla IFK Mariehamnin.

KTP on nyt kaksi pistettä IFK:ta edellä ja joukkueet kohtaavat toisensa Kotkassa 21.lokakuuta viimeisen kierroksen ottelussa.

- Tavoite on hyvin kirkas eli Maarianhamina täytyy voittaa. Tämä työnteko täytyy jatkua, eikä uskoa saa jäädä yhtään takavarikkoon. On vielä pystyttävä parantamaan, Malinen totesi.

Valtteri Vesiaho raatoi KTP:n puolustuslinjassa alusta loppuun.

- Fiilikset eivät ole mitkään hirveän hyvät, kun on otettu turpaan aika pitkään. Pallollisesti olimme ihan ok ja pystyimme hallitsemaan palloa, mutta emme saaneet luotua tarpeeksi vaarallisia paikkoja. Viimeiset ratkaisut vähän puuttuivat.

- Maalinteko on se meidän isoin ongelma plus se, että päästettiin jälleen kerran kaksi maalia. Siinä on ehkä ne suurimmat asiat, Vesiaho selvitti.

"Pienet nyanssit kuntoon"

Jos IFK Mariehamn ei voita tänään FC Lahden isäntänä omaa otteluaan, riittää KTP:lle kahden viikon kuluttua pelattavassa KTP-IFK Mariehamn-pelissä tasapelikin karsintapaikkaan.

Mikäli Maarianhaminassa nähdään tänään kotivoitto, on KTP:n pakko voittaa viimeisen kierroksen pelinsä välttääkseen suoran putoamisen.

- Minulla on vahva usko siihen, että me pystytään pitämään sarjapaikka vielä. Teemme kaikkemme sen eteen, että saamme kurssin käännettyä.

- Tässä on niin vähän kautta jäljellä, että kun me hinkkaamme ne pienet nyanssit kuntoon eli oma pää ja uhka vastustajan maalille, niin hyvähän tästä tulee.

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA