FC KTP Kotka ry

Tehtaan varjosta Tehtaan kentälle - "Nyt pelataan isoista asioista"

Panokset kovenevat.

Veikkausliigan alempaa loppusarjaa eli Haastajasarjaa on jäljellä vain kaksi kierrosta.

AC Oululla, FC Hakalla, FC Lahdella ja Suomen cupin voittaneella Ilveksellä ei ole enää mitään käytännön merkitystä omilla peleillään, mutta karsijan paikalla olevalla KTP:llä ja putoajan tontilla majailevalla IFK Mariehamnilla riittää jännitettävää.

20 pistettä kerännyt KTP matkustaa lauantaina tehtaan varjosta Tehtaan kentälle, kun se kohtaa Valkeakoskella Hakan, joka varmisti sarjapaikkansa lyötyään edellisessä pelissään Lahden kotonaan Juan Lescanon maaleilla 2-0.

18 pinnaa ottanut IFK Mariehamn kohtaa sunnuntaina kotonaan lahtelaisjoukkueen.

Klinkenberg esti viimeisessä pelissään KTP:n tasoitusmaalin

Kun KTP ja Haka kohtasivat edellisellä kerralla Kotkassa puolitoista kuukautta sitten, Hakan Eero-Matti Auvinen ajettiin ulos puoli tuntia ennen loppuvihellystä.

Haka johti tuolloin Logan Rogersonin avauspuoliajan maalilla 1-0, ja KTP pääsi hakemaan tasoitusosumaa ja mahdollista voittomaalia vajaalukuista vastustajaa vastaan.

Michael Ogungbaro tasoittikin 77. minuutilla ja toiveet voitosta heräsivät Arto Tolsa -areenan katsomossa.

Taivas kuitenkin synkkeni, kun vastoin kaikkia ennakko-odotuksia Haka pääsi kuin varkain vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi Atte Sihvonen tykitti kauden ainoan maalinsa 86. minuutilla ja peli päättyi lukemiin 1-2.

Koko surkeuden kruunu nähtiin aivan kamppailun päätöshetkillä, kun Gabriel Sandbergin vedosta Haka-maaliin menossa ollut pallo osui maaliviivalla seisseeseen Daan Klinkenbergiin.

Hollantilaiselle tuo ottelu jäi hänen viimeisekseen KTP:ssä ja kaikki liigapelit siihen asti kotkalaisjoukkueen aloituskokoonpanossa ollut toppari päätti häipyä isiensä maille jatkamaan peliuraansa tulppaanimaan kolmostasolle FC Lissen joukkueeseen.

Sandbergin kausi ohi, Laaksonen palasi treeneihin

Veneziasta lainalla olevaa Sandbergiakaan ei enää tällä kaudella KTP-paidassa nähdä.

Ruotsalaispelaaja sai varoitustilinsä täyteen edellisellä kierroksella Oulussa ja olisi ollut pelikiellossa muutenkin jäljelläolevissa Haka- ja IFK Mariehamn-peleissä, mutta viikolla selvisi sekin, että loukkaantuminen estää myös mahdolliset karsintapelitkin.

- "Gabbe" on sivussa loppukauden. Hänellä todettiin polvessa rasitusvamma, joka pitää hänet kentiltä sivussa kaksi kuukautta, KTP:n päävalmentaja Juha Malinen paljastaa.

- Se on todella valitettavaa, sillä hänellä on ollut joukkueessa iso rooli, Malinen jatkaa.

Damiano Pecile jatkaa sairaslistalla ja Willis Furtado on potenut flunssaa, mutta positiivistakin uutisointia löytyy, sillä pitkään loukkaantuneena ollut Johannes Laaksonen on palaamassa kokoonpanoon.

- Laaksonen oli tiistaina ekoissa treeneissä. Se on merkittävää, että hän on tulossa mukaan, Malinen sanoo.

"Tunnelmat kireähköt"

Malinen myöntää, että panokset ovat loppukaudella kovat.

- Tunnelmat ovat kireähköt, sillä nyt pelataan niin isoista asioista.

- Joukkue on kuitenkin sisäistänyt, että taistelua ja uskoa pitää olla.

Viime perjantaina AC Oulu voitti KTP:n kotikentällään 2-0.

- Oulu-peli oli kaksijakoinen ja antoi toivoa.

- Ensimmäinen jakso oli katastrofi. Olimme jäljessä, eikä sitä alkua pysty selittämään millään. Pystyimme kuitenkin keräämään itsemme.

- Toinen jakso oli oikein hyvä. Sellainen haluamme olla jatkossakin.

Hakan kotisaldo on ihmeellinen, sillä se ei ole hävinnyt perinteikkäällä Tehtiksellään kertaakaan, mutta päätynyt 10 kertaa tasapeliin ja voittanut kolmesti.

Toukokuussa KTP johti Hakan vieraana Mikan ja Juho Lehtirannan maaleilla tauolla 2-1, mutta taipui lopulta 2-4.

"Lähdemme hakemaan voittoa"

KTP:lle ei kelpaa lauantaina kuin voitto.

MIkäli IFK Mariehamn voittaa sunnuntaina Lahden, ei KTP:tä hyödytä tasapelikään, jos joukkueet ovat sarjan päättyessä tasapisteissä, sillä ahvenanmaalaisilla on parempi maaliero.

Jos KTP aiheuttaa Hakalle ensimmäisen kotitappion, eikä IFK Mariehamn voita omaa peliään, ratkeaa ainakin se jo ennen viimeisen kierroksen KTP-IFK Mariehamn-ottelua, että KTP pääsee karsimaan sarjapaikastaan.

- Emme spekuloi mitään, emmekä puhu mistään muusta kuin voitosta. Lähdemme hakemaan voittoa, Malinen päättää.

FC Haka-KTP. Veikkausliigan alemman loppusarjan eli Haastajasarjan ottelu Tehtaan kentällä kello 17. Tervemenoa!

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA