FC KTP Kotka ry

Mikan terveiset KTP-faneille ennen Ilves-peliä: "Annamme kaikkemme, että säilymme"

Ykkösen viime kauden ykkönen, KTP, jatkaa taisteluaan sarjapaikkansa puolesta Veikkausliigassa Arto Tolsa -areenalla perjantaina ottelussa, joka on vihreävalkoisten tähanastisen kauden tärkein.

KTP:n vieraaksi saapuva Ilves on kerännyt 23 ottelusta 21 pistettä ja on vain yhden pisteen marginaalilla raitapaitojen yläpuolella karsintaviivan päällä.

Haastajasarjan Valkeakoskella 2-2-tasapelillä aloittanut Ilves on ainoa joukkue, jonka maaliin KTP ei ole onnistunut tällä liigakaudella palloa saamaan.

Tampereella huhtikuun lopussa Ilves löi KTP:n Santeri Haaralan maalilla 1-0 ja heinäkuun alussa Kotkassa ei maaleja nähty.

Kolmen pelin maaliputki

Neljä peräkkäistä 1-2-tappiota kärsinyt KTP on pelannut päävalmentaja Juha Malisen alaisuudessa kolme ottelua, joissa espanjalaiskärki Miguel Angel Jungo Martinez eli tuttavallisemmin Mika on onnistunut maalaamaan kolme osumaa maali per peli -tahdilla.

Mika aloitti liigakautensa tekemällä viidessä pelissä kolme maalia (IFK Mariehamn, Haka ja HJK), minkä jälkeen kuusi seuraavaa ottelua menivät maaleitta, kunnes hän teloi nilkkansa joutuen sivuun neljästä pelistä.

Heinä-elokuun vaihteessa kentille palanneen Mikan 10 peliä kestänyt maaliton putki pamahti poikki vajaa kuukausi sitten Vaasassa Malisen debyyttiottelussa KTP:n käskijänä.

- Ei siinä hyvän vireen löytymisessä mitään salaisuutta ole.

- Nyt minä saan sellaisia maalintekopaikkoja, jollaisia en vain aiemmin saanut, 30-vuotias Mika sanoo.

Paluu kentille etuajassa

Millainen vamma piti sinut kentän laidalla?

- Minulta katkesi yksi nilkan nivelside kokonaan ja kaksi osittain.

- Minun odotettiin olevan sivussa 8-10 viikkoa, mutta pelasin jo viiden viikon jälkeen.

- Siinä on edelleen kipua, joka tuntuu harjoituksissa, mutta pelatessa se on melko hyvä, 177-senttinen hyökkääjä juttelee.

"Kuin finaali"

Viime kaudella Mika osui 17 pelissä 15 kertaa, kun KTP raivasi tiensä Ykkösestä Veikkausliigaan.

Tällä kaudella maaleja on tullut 18 pääsarjapelissä kuusi.

- En ole koskaan tyytyväinen maalimäärääni, sillä haluan koko ajan tehdä niitä enemmän.

MIllainen ilmapiiri joukkueessa on ennen tärkeää Ilves-peliä?

- Suhtaudumme peliin niin kuin se olisi finaali.

- Tavoitteemme on aina antaa parastamme ja taistella jokaisen puolesta joka päivä.

"Luottakaa meihin"

Millaisia terveisiä lähetät KTP:n kannattajille?

- Luottakaa meihin.

- Annamme kaikkemme, että säilymme Veikkausliigassa, Mika päättää.

KTP-Ilves. Veikkausliigan ottelu Arto Tolsa -areenalla perjantaina 22.9. kello 18. Tervetuloa!

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA