FC KTP Kotka ry

KTP-FC Honka -peli on Juha Malisen kotidebyytti - "Lähdemme voittamaan jokaista peliä"

Tulevana sunnuntaina pelattava KTP-FC Honka -kamppailu on kotkalaisseuran päävalmentajana reilun viikon ajan olleen Juha Malisen ensimmäinen ja vihreävalkoisten viimeinen kotiottelu Veikkausliigan runkosarjassa, joka päättyy syyskuun kolmantena päivänä.

Viidentenä oleva Honka on jo varmistanut paikkansa kuuden parhaan joukossa eli Mestaruussarjassa, sillä sen takana pisteen päässä olevat FC Inter ja AC Oulu eivät enää molemmat pysty nousemaan espoolaisten ohi, koska heillä on keskinäinen peli päätöskierroksella.

KTP löi Hongan toukokuun lopussa Espoossa 1-0 Willis Furtadon puskumaalilla Joni Mäkelän syötöstä, mutta sen jälkeen joukkueissa on tapahtunut muutoksia ihan riittävästi.

Kolmen pisteen ottaminen on KTP:n tavoitteena kuitenkin myös Arto Tolsa -areenalla.

- Lähdemme voittamaan jokaista peliä, Malinen sanoo.

Honka seilaa voittoputkessa

Kymmenentenä oleva KTP (20 pistettä) on tällä hetkellä viisi pinnaa putoajan paikalla lojuvaa IFK Mariehamnia edellä, ja karsijan tontilla majaileva FC Lahti hönkii vain pisteen päässä.

Yksinkertaisena pelattavassa Haastajasarjassa, joka alkaa maaottelutauon jälkeen 16.9. , sijoille 7-9 runkosarjassa päätyneet joukkueet saavat kolme kotipeliä, joten mikäli KTP aikoo vielä ohittaa joko FC Hakan (21 pinnaa) tai Ilveksen (20), on sen saatava pistepussiinsa täydennystä Honka-pelistä.

Honka saapuu Kotkaan neljän pelin voittoputkessa pidettyään maalinsa puhtaana FC Inter-, kahdesti IFK Mariehamn- ja Ilves-peleissä.

- Vasaran Veskun valmentama Honka on hyökkäysvoimainen ja kokenut pallonhallintajoukkue, Malinen toteaa ja luettelee nimeltä joukkueen runkopelaajat Edmund Argo-Mensahin, Roman Eremenkon, Johannes Wurtzin ja Michael Lopezin.

"Pyrkimys yhteistyöhön"

Kerrotko, mitä olette tehneet tällä viikolla harjoituksissa?

- Treeneissä on ollut avoin, mukava vastaanotto.

- Halu kuunnella ja pyrkimys yhteistyöhön on ollut käsin kosketeltavissa.

- Haluamme yhdessä mennä eteen päin ja tekemisen taso on ollut korkealla.

- Harjoittelussa olemme keskittyneet omaan pallolliseen peliin, tehtävien jakoon ja selkeyteen.

- Puolustuspelaamisessa olemme käyneet läpi erilaisia puolustustasoja ja keskitytty yksilökohtaiseen ohjaamiseen.

- Pyrimme yksinkertaistamaan peliämme ja menemään nopeasti eteen päin, 65-vuotiaana Veikkausliigan kokeneimman päävalmentajan titteliä hallussaan pitävä Malinen juttelee.

cleardot.gif"Myötätuntoa katsomosta"

Millä mietteillä Honka-peliin?

- Taidolliset ja taktiset asiat ratkaisevat, kuten myös asenne.

- Tiedän kotkalaisuudesta sen verran, että mikäli pelaajat osoittavat sinnikkyyttä, yritteliäisyyttä ja aggressiivisuutta, niin silloin saa myötätuntoa katsomosta.

- Samat pelaajat ovat käytettävissä kuin viime pelissä (25.8. VPS-KTP 2-1).

- Laaksonen (Johannes), Pecile (Damiano) ja Miska (Rautiola) ovat palaamassa maajoukkuetauon jälkeen kokoonpanoon.

KTP-FC Honka. Veikkausliigan ottelu Arto Tolsa -areenalla sunnuntaina 3.9. kello 16. Tervetuloa!

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA