FC KTP Kotka ry

15-vuotiaalle Kauhaselle kolmen vuoden sopimus - "Huugo on perinteinen ysipaikan pelaaja"

KTP on allekirjoittanut Peli-Karhuissa jalkapallouransa aloittaneen Huugo Kauhasen kanssa pelaajasopimuksen, joka pitää nuorukaisen lähivuosien ajan kotkalaisen jalkapalloilun lippulaivassa.

- Sopimus tuntuu ihan älyttömän hyvältä, hyökkääjän tontilla pelaava 15-vuotias Kauhanen myhäilee.

- Olemme tehneet hänen kanssaan kolmen vuoden sopimuksen, KTP:n urheilutoimenjohtaja Niko Ikävalko sanoo.

Miksi lajivalintasi oli juuri jalkapallo?

- Isäni, Jari, pelasi Titaaneissa jääkiekkoa, ja hän halusi minustakin kiekkoilijan.

- Hän kuitenkin kysyi minulta, että olisiko joku muu laji, mikä tuntuisi paremmalta. Sanoin, että palloa potkiessa saan toteuttaa niitä asioita, joita haluan tehdä.

- Vuosi taisi olla 2020, kun menin PeKan harjoituksiin, Kauhanen muistelee.

Lähes vuoden tauko

187-senttinen pelaajalahjakkuus on ehtinyt KTP.n B-juniorien pelien lisäksi tällä kaudella avata maalitilinsä jo Kolmosen B-lohkon kärkipäässä kamppailevan PeKankin paidassa.

Kun PeKa kaatoi kotikentällään kuluvan kuun alussa Kultsun 3-1, ampui Kauhanen joukkueensa kolmannen maalin.

Huugo joutui olemaan lähes vuoden sivussa pelihommista.

- Minulla oli pitkään polvet kipeänä. Rasitusvamma piti minut pois kentiltä yhdeksän kuukauden ajan.

- Pystyin vasta tämän vuoden helmikuussa taas pelaamaan.

Talenttivalmennuksessa

Miten harjoittelet?

- Käyn 3-4 kertaa viikossa PeKan edustusjoukkueen harjoituksissa.

Joukkueharjoitusten lisäksi Kauhasta opastaa KTP:n edustusjoukkueen valmennusryhmään kuuluva Jonas Nyholm, joka vastaa myöskin seuran talenttivalmennuksesta.

- Minulla on yksilöllistä harjoittelua kerran viikossa, jolloin keskitytään oman pelipaikan treenaamiseen.

- Harjoittelemme erityisesti maalintekoa.

"Nopea ja vahva"

Millaisen pelaajan kanssa KTP on tehnyt kolmen vuoden diilin?

- Kauhanen on isokokoinen ja fyysisesti hyvin kehittynyt.

- Hän on oikeajalkainen, nopea ja vahva.

- Huugo on perinteinen ysipaikan pelaaja, Ikävalko toteaa.

Huugo tähtää urallaan korkealle.

- Tavoitteeni on päästä maajoukkueeseen ja isoihin seuroihin, että urani ei olisi vain potkuttelua, Manchester Cityä kannattava kotkalainen toteaa.

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA