FC KTP Kotka ry

KTP:n Inter-painajainen toistui - Taas ulosajo ja tappio

KTP on tällä kaudella kohdannut FC Interin kahdesti Veikkausliigassa ja molemmilla kerroilla on lähes kaikki mahdollinen mennyt pieleen.

Kesäkuun alussa Turussa KTP joutui toisen puoliajan alkuhetkillä maalin tappioasemassa alivoimalle ja hävisi yhden osuman (1-2) marginaalilla.

Maanantaina, kaksi kuukautta myöhemmin, sama painajainen toistui Arto Tolsa -areenalla, mutta vieläkin synkempänä versiona.

Tällä kertaa KTP oli puoltenvaihtojen jälkeen kahdella maalilla häviöllä, minkä jälkeen ylivoimalle päässyt turkulaisseura aiheutti KTP:lle 1-4 (1-3) -kotitappion.

Surkuhupaisalta tuntuu myös se, että sekä Turussa että Kotkassa Interin toinen maali oli täydellisen epäonninen KTP:n kannalta.

Taas epäonnekas maali

Turun-pelissä Interin Mikael Almenin vapaapotku välittömästi Miska Rautiolan ulosajon jälkeen muutti muurissa seisseestä Joni Mäkelästä suuntaa ja pomppi ohi hölmistyneen KTP-vahti Rasmus Leislahden.

Nyt epäonnen soturina oli Interiäkin aiemmin urallaan edustanut Daan Klinkenberg, jonka jalasta Petteri Forsellin laukaus rankkarialueen takaa otti korkeutta ja yllätti Leislahden.

Ennen Forsellin onnekasta 1-2-maalia, oli KTP ehtinyt jo johtaakin ja Interkin tasoittaa.

KTP siirtyi 1-0-johtoon, kun 12 minuuttia oli pelattu.

Pitkästä aikaa avauskokoonpanoon palannut Valtteri Vesiaho avasi nätillä ristipallolla laitaan Miska Ylitolvalle, jonka syötön toimitti verkkoon Willian Pozo.

Maali oli Pozon toinen liigassa.

Interin tasoituksen iski 24. minuutin pelin jälkeen Bismark Ampofo, jonka kaukoveto yllätti Leislahden, joka hetkeä aiemmin oli torjunut Forsellin lähivedon.

KTP:n synkkä varttitunti kruunautui, kun Timo Stavitski pisti pallon rankkaripisteeltä verkkoon viisi minuuttia ennen taukovihellystä.

Rankkarin aiheutti Gabriel Sandberg, joka jostain syystä ajatteli lanata pienehköön kulmaan ajautuneen Stavitskin kumoon.

Aivan avauspuoliajan päätöshetkillä KTP oli lähellä kaventaa, kun sekä Michael Ogungbaro että Sandberg pääsivät läheltä yrittämään Willis Furtadon kulmapotkun jälkeen, mutta vedot kilpistyivät sekä puolustaja Jussi Niskaan että maalivahti Eetu Huuhtaseen.

Loppuluvutkin rankkarista

KTP:n ei kannattanut enää toisen puoliajan avausminuutin jälkeen harmitella "melkein pukukoppimaalia".

Kun Ylitolva otti toisen varoituksen kaadettuaan Stavitskin rankkarialueen rajan tuntumassa, oli kotijoukkue kauden ennätysyleisönsä, 3317 katsojan, edessä liian hankalassa paikassa.

Loppunumerot laukoi rankkarista reilu varttitunti ennen päätöstä Forsell, kun Juho Lehtiranta oli kaatanut Dimitri Legbon.

Turkulaiset osuivat vielä kahdesti maalikehikoihinkin (Niskan yläputki ja Arlind Seldiun tolppa) kunnes kotijoukkueen kärsimysnäytelmä oli ohi.

"Kannan täyden vastuun"

Kymmenentenä sarjataulukossa oleva KTP on nyt ajautunut kolmannen peräkkäisen tappion myötä tukalaan tilanteeseen, kun jumbo-IFK Mariehamniin on matkaa kolme pistettä ja karsijan tontilla majaileva Hakakin hönkii jo pisteen päässä.

- Ei oltu se KTP, mikä ollaan melkein kaksi vuotta oltu. Kadotimme perusarvot pelaamisestamme.

- Meillä on pukukopin seinällä kirjattuna sanat "työ", "intensiteetti", "yhdessä" ja "kilpailu". Nämä neljä asiaa loistivat pelissämme poissaolollaan. Silloin ansaitseekin hävitä reilusti, KTP:n vakavailmeinen päävalmentaja Jussi Leppälahti sanoi.

- Tämä on sellainen hetki, että jokaisen valmennusstaffissa on pakko reflektoida, että minkä takia näin oli. Myös jokainen pelaaja käy peilin edessä miettimässä, miksi näin kävi. Tietysti valmentajan on tehtävä sama.

- Tämä on toinen todella vaikea hetki tällä kaudella. Liigacupin ottelu Lahdessa oli se toinen.

- Nyt tarvitaan rajuja muutoksia viikon aikana. En vielä tiedä, mitä ne ovat, mutta iso muutos tarvitaan.

- Ei me näin voida KTP:ssä esiintyä. Kyllä minä kannan siitä täyden vastuun, KTP-käskijä jatkoi.

"Nyt analysoidaan"

KTP:ssä on tapahtunut paljon viimeisimmän voiton (27.6. FC Lahti) jälkeen.

- Meillä oli aika stabiili koostumus tosi pitkään, millä me pelattiin. Löydettiin hyvin se meidän ryhmitys ja roolit.

- Heinäkuussa tuli isoja muutoksia, kun Mika oli loukkaantuneena pitkän aikaa, "Johnnyllä" (Johannes Laaksonen) pyörähti nilkka, Lindforsilla (Matias) on vaivaa, eikä hän ole pystynyt pelaamaan paria peliä. Muutama pelikieltokin on ollut.

- Nyt analysoidaan ja katsotaan tämänhetkistä tilannettamme.

KTP pelaa seuraavan ottelunsa tiistaina 15.8. SJK:n vieraana.

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA