FC KTP Kotka ry

KTP taipui Oulussa - "Hyvä peli meiltä, mutta nolla pistettä"

KTP:n paidassa edellisen kerran tasan kaksi kuukautta sitten kotiottelussa sarjajohtaja-SJK:ta vastaan pelanneen Willian Pozon avausmaali Veikkausliigassa jäi laihaksi lohduksi sateisella Raatin kentällä Oulussa lauantaina, kun AC Oulu löi vihreävalkoiset kolmannessakin kohtaamisessa tällä kaudella maalein 3-1 (1-0).

Kolme edellistä liigapeliään tappioitta ja ilman ainuttakaan päästettyä maalia pelannut KTP lähti otteluun tutussa 3-5-2-muodostelmassa.

Maalia vartoineen Rasmus Leislahden edessä puolustuslinjana oli kolmikko Juho Lehtiranta- Michael Ogungbaro- Daan Klinkenberg.

Oikean wingbackin tontilla teki debyyttinsä Miska Ylitolva ja toisella sivustalla oli Joni Mäkelä.

Keskikentällä uurastivat David Ramadingaye, Johannes Laaksonen ja Gabriel Sandberg hyökkäyskaksikon Simo Roiha- Willis Furtado tukena.

"Oulu käytti paikkansa ja me emme"

Avauspuoliajalla KTP:llä oli kaksi tilanteenpoikasta, mutta Mäkelän vedon 10. peliminuutilla koppasi AC Oulun maalivahti Juhani Pennanen, ja pirteästi ensimmäisessä KTP-pelissään esiintyneen Ylitolvan laukaus osui pelaajaruuhkaan, kun 37 minuuttia oli ottelua käyty.

AC Oulukaan ei tilanteilla juhlinut, mutta maalasi kerran.

13 minuuttia oli pelattu, kun kotijoukkueen Lucais Morais keskitti ja Ashley Coffey pudotti päällään pallon Yassin Daoussille, joka pääsi viimeistelemään liigakauden avausmaalinsa.

- Ensimmäinen jakso oli tosi tasainen. Oulu käytti paikkansa ja me emme, KTP:n päävalmentaja Jussi Leppälahti sanoi.

Lindfors-Furtado-Roiha

Toisen puoliajan kotkalainen ilonhetki nähtiin 68. minuutilla.

Viisi minuuttia aiemmin Ramadingayen paikalle tullut Matias Lindfors eteni röyhkeästi ja syötti pelivälineen oikeaan laitaan Furtadolle.

Kap Verden maajoukkuehyökkääjä tarjosi Roihan tilalle vaihdetulle Pozolle syötöllään tekopaikan rangaistusalueella, eikä Kuuban maajoukkuemies erehtynyt, vaan iski tyylikkäästi pallon maaliin.

Kolme minuuttia myöhemmin ilman rahakkaammille eurokentille suuntaavaa ja kaksi voittomaalia nimenomaan KTP:tä vastaan tällä kaudella tehnyttä Otso Liimattaa pelannut AC Oulu meni kuitenkin taas johtoon, kun Rasmus Karjalaisen veto painui Ogungbaron jalkojen välistä ohi Leislahden maalin vasempaan alanurkkaan.

Lopullinen niitti oli sitten 80. minuutilla nähty Coffeyn liigakauden 10:s maali.

Ottelun kuumilla loppuhetkillä Oulun vaihtopelaaja Magnus Breitenmoser ehti ottaa kaksi varoitusta, joten hänet ajettiin lopulta ulos.

KTP:stä keltaista väriä näkivät Furtado, Lindfors, Klinkenberg ja Sandberg.

"Tuomarivirhe"

- Toisella jaksolla olimme parempi joukkue. Tulimme tasoihin ja näytti siltä, että käännämme ottelun meille.

- Sitten tapahtui tuomarivirhe ja Oulu teki maalin. Siihen kuoli hyvä vaiheemme ja hävisimme ottelun, Leppälahti jutteli.

Oulun toista täysosumaa edelsi sekava tilanne, kun kentällä oli yhtä aikaa kaksi palloa.

Avustavan erotuomarin mielestä Laaksosen syöttö Lehtirannalle oli mennyt jo sivurajan yli ennen kuin Lehtiranta siihen ehti, joten erotuomari Mohammad Al-Emara tuomitsi kotijoukkueelle rajaheiton, kun avustavan lippu oli noussut.

Lehtirannan venytyksestä pallo oli kaartanut ja jäänyt kentälle, mutta Raatin kentän pallopoika heitti samaan aikaan toisen pelivälineen nopeasti AC Oulun Luquinhasille.

Brassi heitti vauhdikkaasti nahkakuulan vapaana olleelle Jere Kalliselle, jonka prässäämiseen Furtado ei lähtenyt, kun kentällä oli hänen lähettyvillään toinenkin pallo.

Näin kotijoukkue pääsi rynnistämään KTP:n kannalta tuhoisaan vastahyökkäykseen, kun erotuomari ei tilanteeseen puuttunut, vaikka viheriöllä ollut ylimääräinen peliväline varmasti herättikin hämmennystä.

- Joskus tämä on tällaista. Hyvä peli meiltä, mutta nolla pistettä. Ei voi mitään, Leppälahti harmitteli.

"Pettynyt olo"

Laukaukset maalia kohti ottelussa menivät 3-3, mutta kulmatilaston Oulu vei 5-3.

Maalivahtien torjunnat menivät Oululle 2-0.

- Pettynyt olo. Toisella puoliajalla tulimme hyvin sisään otteluun ja saimme tasoituksen, mutta sitten Oulu teki kaksi maalia aika nopeasti.

- Hallitsimme toista puoliaikaa ja varsinkin kun saimme tasoituksen, oli fiilis, että voitamme vielä.

- Oulu oli hyvä vastaiskuissa, emmekä olleet tarpeeksi hyvin hereillä ja tarpeeksi vahvoja yksykkösissä.

- Ei laittaneet kuitenkaan niin sanotusti päätä pusikkoon. Meillä oli hyvä ilme ja taistelu koko joukkueelta, KTP:n keskikentällä kovasti raatanut Laaksonen sanoi Ruudun tv-haastattelussa.

KuPSin vieraaksi

KTP jatkaa pelejään Veikkausliigassa ensi sunnuntaina 30.7.

Tuolloin raitapaidat matkaavat Kuopioon paikallisen Palloseuran vieraaksi.

- Taas on kova peli tulossa.

- Jos pelaamme näin, niin meillä on hyvät mahdollisuudet saada pisteitä KuPS:lta, Leppälahti päätti.

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA

KUVA: IITU LEHTONEN