FC KTP Kotka ry

Damiano Pecile: "Olemme tarpeeksi hyviä lyömään kenet vaan"

Neljästi KTP:n avauskokoonpanoon päässyt ja yhtä monta kertaa vaihdosta kentälle tullut, mutta ei kertaakaan koko ottelua Veikkausliigassa pelannut Damiano Pecile uskoo joukkueensa mahdollisuuksiin Espoossa FC Hongan vieraana perjantaina.

- Olemme tarpeeksi hyviä lyömään kenet vaan, vaikka emme sitä olekaan erinäisten syiden takia pystyneet näyttämään kuluvalla kaudella, Pecile sanoo.

Viime kaudella kolmanneksi Veikkausliigassa sijoittunut Honka on päävalmentaja Vesa Vasaran alaisuudessa kerännyt yhdeksästä pelistä (3-3-3) 12 pistettä.

Neljäntenä sarjataulukossa tällä hetkellä oleva Honka ja kymmenentenä majaileva KTP kohtasivat helmikuussa Liigacupissa Esport Arenassa päätyen lukemiin 1-1.

Tuolloin Pecile ei ollut vielä vihreävalkoisissa.

"Honka on hyvä pallollisena"

- En tiedä paljoakaan Hongasta. Tapanani on yleensäkin keskittyä antamaan parhaani joukkueelle, enkä kiinnitä liikaa huomiota vastustajiin. Meidän vain pitää keskittyä omiin rooleihimme.

- Olen kuullut, että Honka on hyvä pallollisena. Jos me kaikki olemme parhaalla tasollamme, sen ei pitäisi olla ongelma.

KTP hävisi edellisen ottelunsa SJK:lle maanantaina 0-2.

- Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli maalintekotilanteita, mutta jalkapallo on sellaista, että jos et itse hyödynnä niitä hetkiä, niin silloin vastustaja yleensä rankaisee. Meille kävi juuri niin.

- Kaikki pelaajat taistelivat loppuun asti, ja se on vähintä, mitä meiltä voi vaatia. Pitää vain skarpata tietyissä asioissa saadaksemme tuloksia.

- Meidän on tehtävä joka päivä harjoituksissa töitä kehittyäksemme.

"Tunnen olevani tervetullut"

Kanadalainen Pecile, jolla on myös Italian kansalaisuus, on tämän kauden lainalla Serie B:ssä pelaavasta Veneziasta.

21-vuotias keskikenttäpelaaja myöntää, että Veneziassa ja Kotkassa on erilaista olla.

- Kulttuuriltaan paikat ovat erilaisia. Venezialle olen kiitollinen siitä, että siellä tunsin korkealla tasolla kehittyväni joka päivä paremmaksi pelaajaksi.

- Täällä tunnen olevani erittäin tervetullut ja tärkeä osa joukkuetta.

Miten tiivistäisit omat pelisi tähän asti?

- Olen mielestäni käyttänyt ne mahdollisuudet hyvin, joita minulle on annettu. Haluaisin olla avauksessa useammin ja nousta kentällä hieman ylemmäs, sillä sen tyylinen pelaaja minä olen.

- Pidän rohkeasta pelistä ja tilanteiden luomisesta, mutta kunnioitan valmentajan päätöksiä ja sitä, mikä on hänen mielestään parasta joukkueelle.

Mitä ajattelet KTP:n otteista, kun kahdeksasta pelistä on tullut kuusi pistettä?

- Ei tarpeeksi hyvä. Tällaisilla pelaajilla, joita joukkueessamme on, pystymme mielestäni paljon parempaan.

- Uskon tähän joukkueeseen. Meidän täytyy alkaa saada enemmän pisteitä ei ainoastaan itsemme takia vaan faniemmekin, jotka ovat ihailtavasti kannustaneet tähän asti meitä joka viikko.

Millä mietteillä Honka-peliin?

- Haluan olla vaikuttamassa omalta osaltani peliin sekä kehittelemällä maalintekotilanteita että tekemällä puolustusvelvoitteeni.

- Haluan pelata ja nauttia, sillä silloin olen parhaimmillani. Kaikista tärkeintä on saada kolme pistettä.


FC Honka-KTP. Veikkausliigan ottelu Tapiolan urheilupuistossa perjantaina 26.5. kello 18.

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA