FC KTP Kotka ry

Kohti lapsilähtöisempää ja perheystävällisempää ottelutapahtumaa

KTP haluaa seurana olla entistä lapsi- ja perheystävällisempi sekä tavoittaa alueen lapset, perheet ja nuoret paremmin. Kauden 2022 aikana miesten edustusjoukkueen pelaajat vierailivat Haminan ja Kotkan alueen kouluissa Kiusaamisen vastaisen -kampanjan äärellä tavoittaen yli tuhat lasta ja nuorta. Toiminta toteutettiin yhdessä Walkers Haminan ja MLL:n Kaakkois-Suomen piirin kanssa.

Kaudelle 2023 olemme ottaneet käyttöön perheliput, jotta kynnys ottelutapahtumaan tulemiseen olisi perheillä matalampi.

Yhteistyön avulla kohti ottelutapahtumien alueuudistusta

Maanantain 22.5. KTP - SJK -ottelusta alkaen myös Areenan tapahtuma-alue kokee muutoksen astetta perheystävällisemmäksi, kun käynnistämme yhdessä OP Kymenlaakson kanssa Green Zone -lastenaluetoiminnan. Green Zone on avoinna Veikkausliigaotteluiden yhteydessä aina runkosarjan viimeiseen 3.9. pelattavan kotipeliin saakka.

Kumppanimme OP Kymenlaakson omistaja-asiakkaat ovat saaneet vaikuttaa, mihin pankki kohdistaa vastuullisuustekojaan, ja lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukeminen nousi äänestyksessä tärkeäksi kohteeksi.

Green Zone on hieno kesätyömahdollisuus nuorille lapsiparkin ohjaajille, ja yhdessä yhteistyötahojemme kanssa saamme esiteltyä myös alueen erilaisia lapsiystävällisiä harrastus- ja palvelutoimijoita sekä mahdollistamme lapsille mielekkään, liikunnallisen toiminnan ottelutapahtumien aikana.

Lastenalueen ohjaajina toimivat Kesäduuni Op:n piikkiin kampanjan kautta palkatut nuoret, yhdessä seuran vastuuhenkilön kanssa. Nuoret ideoivat ja suunnittelevat toimintaa yhdessä seuran vastuuhenkilön kanssa.

Green Zone – lastenalue aukeaa 22.5.

Green Zone – lastenalue on avoinna 22.5.-3.9. välisenä aikana kaikissa Veikkausliigan kotiotteluissa.

Ensimmäinen Green Zone -kerta 22.5. KTP - SJK -ottelun yhteydessä on lasten alueen sekä kumppanimme OP Kymenlaakson toiminnan esittelyä varten, myös suosittu Osuuspankin maskotti Hippo on tavattavissa lastenalueella. Ensimmäinen toimintakerta tarjoaa myös hyvän mahdollisuuden tutustua meidän ihaniin kesätyöntekijänuoriimme, jotka ovat mukana Green Zone -toiminnassa koko toimintakauden ajan.

Green Zone - lastenalueen toiminta 3.6. alkaen

3.6. KTP - VPS -ottelusta alkaen Green Zone - toiminta muuttuu hieman.

Ennen ottelua ja ottelun tauolla Green Zone -alueella voi leikkiä ja olla tutustumassa toimintaan kaikki ottelutapahtumaan osallistujat.

Ottelun käynnistyessä on paikkoja lastenalueella kymmenelle ennakkoon ilmoittautuneelle lapselle.

Ennakkoilmoittautuminen aukeaa aina edellisen ottelutapahtuman jälkeen ja linkki lastenalueen ennakkoilmoittautumiseen on jaossa some-kanavissamme siihen saakka kunnes maksimilapsimäärä (10) on saavutettu.

Green Zone aukeaa samaan aikaan areenan muiden palveluiden kanssa eli 1h ennen ottelutapahtuman alkua, ottelun jälkeen ei lastenalue ei ole enää ole avoinna. Alueen säännöt ovat nähtävissä sekä lastenalueella sekä luettavissa jokaisen ennakkoilmoittautumisen yhteydessä.

Green Zonella mukana kaudella 2023 ovat ainakin:

Ma 22.5. KTP - SJK: Osuuspankki Kymenlaakso, Hippo tavattavissa

La 3.6. KTP - VPS: Walkers Hamina ja Walkers Kotka

Ti 27.6. KTP - FC Lahti: Monikulttuurinen toimintakeskus Mylly

La 8.7. KTP - Ilves: 105 Dance Complex

Ma 7.8. KTP - FC INTER: Kani Ketteräkoipi

Ma 21.8. KTP - FC HAKA: Kotkan Kiri

Su 3.9. KTP - FC Honka: yhteistyötaho vahvistuu myöhemmin

Seuraile viestintäämme - ilmoitamme ennakkoilmoittautumisista, toimintaa koskevista muutoksista somekanavissamme sekä nettisivuillamme.

Green Zone-lastenalueen osalta kysymyksiin vastaa:

Riia Lemmetyinen

P. 0406517664

Riia.lemmetyinen@fcktp.fi