FC KTP Kotka ry

KTP-HJK tiistain herkkupalana - "Yrittämisestä ei ainakaan jää kiinni"

KTP:n taivallus Veikkausliigassa jatkuu Arto Tolsa -areenalla tiistaina, kun sarjajohtaja Helsingin Jalkapalloklubi saapuu testaamaan raitapaitojen nykykunnon.

Maratontaulukkoa hallitsevalla HJK:llahan on tunnetustikin eniten sekä Suomen-mestaruuksia (32) että Cup-voittoja (14).

Kolmeen perättäiseen SM-kultaan (2020, 2021 ja 2022) suojattinsa luotsannut päävalmentaja Toni Koskela on ehtinyt tällä kaudella jo kerran vierailla ryhmänsä kanssa Kotkassa, kun Liigacupin, jonka senkin Klubi ennen liigakauden alkua voitti, ottelu maaliskuun alussa päättyi pääkaupunkilaisten 1-2-vierasvoittoon.

- Suomen suurin ja mahtavin kaikilla mittareilla. HJK on suomalaisille seuroille ja joukkueille jollain tapaa esikuva ja tavoite, mitä kohti kaikki tekevät töitä, että pystyisivät haastamaan sen. Joukkue on täynnä hyviä pelaajia, kuten Topi Keskinen, Tuomas Ollila, Perparim Hetemaj, Jukka Raitala, Lucas Lingman ja Pyry Soiri. Muutamat poissaolotkaan eivät haittaa.

- HJK tulee Kotkaan todella sisuuntuneena, kun se hävisi KuPSille. Erittäin vaikea peli edessä, mutta toisaalta hienoin peli, mitä meidän seura voi vastaansa saada. Varmasti tulee iso tapahtuma. Joukkue odottaa innolla kamppailua, KTP:n kapteeni David Ramadingaye sanoo.

Tuoreimpana kotkalaisten jalkapallon seuraajien mielessä on perjantaina kärsitty 2-4-tappio Valkeakoskella.

- Haka-peli oli kyllä kaksijakoinen. Päällimmäisenä on mielessä tosi iso ärsytys ja pettymys, kun menetimme johtoaseman ja loppujen lopuksi sitten hävisimme pelin. Eka puoliaika oli meiltä tosi hyvää pelaamista. Toiselle puoliajalle Haka vähän muutti kuvioitaan ja minun mielestäni me annoimme heille voiton.

KTP:llä on nyt viidestä pelistä neljä sarjapistettä.

Mitkä ovat kapteenin ajatukset tähanastisesta kaudesta?

- Meillä on sen verran pisteitä, mitä on ansaittu. Siihen on tyydyttävä tällä hetkellä, vaikka se ei kyllä tyydytä. Olisimme toivoneet, että pisteitä olisi enemmän.

- Nyt kun on tappio alla, on helppo sanoa, että olemme päästäneet liian helpolla maaleja. Varsinkin tuossa viime pelissä meille tehtiin liian helpolla osumia. Se ei tarkoita, että meidän maalivahti, puolustajat, keskikenttä tai hyökkääjät olisivat olleet huonoja vaan olemme kollektiivisesti joukkueena päästäneet liian helposti maaleja. Siitä on vastuu koko joukkueella.

- Hyvää on ollut se, että olemme pystyneet ajoittain haastamaan kaikki jengit ja näemme, että meillä on tarpeeksi hyviä pelaajia ja tarpeeksi hyvä joukkue haastamaan kenet tahansa tässä sarjassa.

- Yksilötasolla emme kalpene monen, melkein kenenkään, joukkueen rinnalla, mutta se tasaisuus meidän pitää löytää eli hyvä balanssi koko 90 minuutiksi, että ansaitsemme niitä voittoja. Meillä on kuitenkin tosi paljon hyvää tuossa joukkueessa. Pitää vain kaivaa se esille.

- Tämä on monille pelaajille ensimmäinen kerta tällaisella sarjatasolla, kun pelataan miesten pelejä Suomen korkeimmalla sarjatasolla. Siihen on ollut totuttelemista. Meitä on rangaistu virheistä helposti.

Mitä tahdot sanoa kapteenin ominaisuudessa kotiyleisölle?

- Tähän mennessä on ollut todella loistava tunnelma Tolsalla ja kiva, kun siellä pääkatsomon päädyssä on ollut paljon kannattajia. Se on tuonut ihan erilaista virinää koko stadionille mielestäni, ja se, kun on vielä ollut paljon junioreita katsomassa.

- Toivottavasti mahdollisimman moni tulee paikalle katsomaan huippupeliä ja kannustamaan. Veikkausliiga on tosi vaikea sarja ja tarvitsemme kaiken tuen, mitä tähänkin asti on ollut. Toivottavasti se jatkuu koko kauden.

- Kannustuksesta saavat pelaajat voimaa ja lisää kilometrejä koneeseen. Tehdään yhdessä Tolsasta vaikea paikka ja sellainen kausi, että taistellaan tosissaan loppuun asti hyvistä sijoituksista. Yrittämisestä ei ainakaan jää kiinni, ei pelaajilla, valmennuksella, seuralla eikä yleisöllä.

KTP-HJK. Veikkausliigan ottelu Arto Tolsa -areenalla tiistaina kello 18. Tervetuloa!

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA