FC KTP Kotka ry

Tehtaan varjosta Tehtaan kentälle

Neljästä ottelustaan yhtä monta sarjapistettä Veikkausliigassa saanut KTP matkustaa perjantaina Valkeakoskelle liigakauden toiseen vierasotteluunsa avausvoittoaan hakevan FC Hakan isännöimälle, jo vuonna 1934 rakennetulle, Tehtaan kentälle.

Viidettä kauttaan perinteikkään Hakan päävalmentajana toimiva Teemu Tainio on pystynyt nostamaan joukkueensa sijoitusta joka vuosi.

Viime kaudella Tainio luotsasi yhdessä KTP:stä tutun apuvalmentajansa Ossi Virran kanssa Hakan neljänneksi.

Virran rooli on tälläkin kaudella merkittävä nimen omaan pallollisen pelaamisen organisoinnissa.

Hakan maalia vartioi edellisessä ottelussa Helsingissä HJK:n vieraana KTP:stä viime kauden jälkeen siirtynyt Anton Lepola, jolle peli oli kauden ensimmäinen liigassa.

Vieraissa tappiot, kotona tasapelit

Peräti 65 kautta pääsarjatasolla esiintynyt Haka on kuluvalla kaudella ehtinyt hävitä molemmat vieraspelinsä (SJK ja HJK) ja yltänyt kotonaan tasapeleihin sekä AC Oulua että Honkaa vastaan.

Mikäli yhdeksän Suomen mestaruutta (tuorein vuodelta 2004) ja 12 Cupin voittoa (viimeisin vuodelta 2005) historiansa aikana saavuttanut Haka aikoo jatkaa sijoitustensa parantamistaan sarjataulukossa myös tällä kaudella, on sen mielessä taatusti vain ja ainoastaan ottaa tästä ottelusta avausvoitto, kun vihreävalkoiset saapuvat vierailulle.

Liigacupin ottelussa maaliskuussa Kotkassa KTP oli Mikan maalilla 1-0 parempi.

"Olen syntynyt Koskissa"

Erityisesti yhdelle KTP:n pelaajalle vierailu Valkeakoskelle on erityinen.

- Olen syntynyt "Koskissa" ja asuin siellä ensimmäiset neljä vuotta, vajaat vuosi sitten tyttären isäksi tullut Joni Mäkelä sanoo.

29-vuotiaan Mäkelän jalkapalloura käynnistyi Oulussa.

- Muutimme Valkeakoskelta Ruotsin kautta Ouluun, missä sitten aloitin jalkapallon pelaamisen Oulun Luistinseurassa.

Viime kaudella kahdeksan maalia Ykkösessä tehnyt ja yhdeksän maalisyöttöä antanut, wing-backina parhaiten viihtyvä Mäkelä raatoi KTP:n edellisessä 0-1-tappiopelissä Tampereella koko ottelun.

- Meidän pelimme ei oikein lähtenyt käyntiin, niinkuin halusimme. Vähän hakemista oli eka jakso. Päästimme helpon maalin ja jouduimme takaa-ajoasemaan.

- Onneksi paransimme toisella puoliskolla, ja pelasimme mielestäni hyvän tokan jakson lukuunottamatta sitä, että emme olleet tarpeeksi kliinisiä boksissa.

KTP on aloittanut kautensa kaavalla tappio, tasapeli, voitto ja tappio.

- No, kauden alku ei varmastikaan ole ollut sellainen, mitä halusimme, mutta mielestäni pisteitä tärkeämpää on kuitenkin se meidän prosessimme ja tapamme pelata.

"Tehtiksellä aina hienoa"

Veikkausliigadebyyttinsä jo vuonna 2010 AC Oulussa tehnyt Mäkelä on ehtinyt urallaan pelata myös Hakassa, sillä hän vietti synnyinkaupungissaan kaudet 2015 ja 2016.

Tuolloin hän pelasi 61 Ykkösen ottelua ja teki 16 maalia.

- Silloin oli hienoa palata Valkeakoskelle ja päästä pelaamaan Hakan väreissä. Niistä vuosista on hyvät muistot ja Tehtiksellä pelaaminen on aina hienoa.

Haka-KTP. Veikkausliigan ottelu lauantaina 5.5. Tehtaan kentällä Valkeakoskella kello 18.

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA