FC KTP Kotka ry

KTP kohtaa Ilveksen - Rasmus taas Ratinassa

Tappio, tasapeli, voitto.

Nousujohteisesti kautensa kotikentällään aloittanut KTP matkustaa lauantaina ensimmäiseen Veikkausliigan vierasotteluunsa, kun raitapaidat kohtaavat Ilveksen Tampereella.

Tupsukorvat ovat aloittaneet kautensa saman kaavan (1-1-1) mukaisesti kuin vihreävalkoisetkin, mutta eri järjestyksessä, sillä avauspeli Maarianhaminassa päättyi tasan (1-1), sitten tuli kotivoitto (2-1) Interistä ja viime sunnuntaina se kärsi tappion (0-1) Kuopiossa.

Ainoaa Suomen-mestaruuttansa (1983) Ilves on juhlinut 40 vuotta sitten, mutta viimeisin Suomen Cupin voitto (2019) on jo paljon tuoreempi.

Päävalmentaja Toni Kallion luotsaama Ilves oli viime kaudella Veikkausliigassa yhdeksäs.

Kolkossa Ratinassa pelaaminen päättyy tähän kauteen, kun hulppea Tammelan stadion on hyvää vauhtia valmistumassa.

"Paljon hyviä muistoja"

Jäähyväiset Ratinalle käy jättämässä myös KTP:n maalivahdiksi tälle kaudelle juuri Ilveksestä saapunut Rasmus Leislahti.

- Minulla on Ilveksestä paljon hyviä muistoja ja kiva päästä näkemään vanhoja tuttuja. Odotan innolla peliä ja uskon, että tulee hyvä matsi, Kirkkonummella syntynyt Leislahti sanoo.

22-vuotias ja 184-senttinen Leislahti pelasi AC Oulua ja KuPSia vastaan koko ottelun, mutta edellinen peli IFK Mariehamnia vastaan oli jätettävä kesken.

- Pelissä tuli pieni tälli keskivartaloon, mutta ei onneksi mitään vakavaa. Olo on nyt jo paljon parempi.

Miten tiivistäisit pelaamasi ottelut tällä kaudella?

- Oulu-pelissä kaikilla oli kova näytönhalu ja ajoittain pelasimme hyvin. Oululla on hyvä joukkue, ja he rankaisivat meitä pienistä virheistämme. Meilläkin oli paikkamme, mutta emme saaneet sisään.

- KuPS oli odotetusti kova vastus ja se taistelee joka vuosi mestaruudesta. Siihen nähden olen tyytyväinen esitykseemme ja varsinkin siihen, että pidimme maalin puhtaana.

- MIFKin halusimme todella voittaa ja sen näki. Ekalla puoliajalla meillä oli monta hyvää paikkaa, joista olisi voinut tehdä maalin. Toinen puolisko jouduimme ottamaan vastaan, kun MIFK yritti saada tasoitusta, mutta selvisimme loppuun asti, ja mikä tärkeintä; saimme ekat kolme pistettä.

Miten olet sopeutunut joukkueeseen?

- Joukkueeseen olen tyytyväinen ja viihdyn kopissa hyvin. Tuntuu, että joukkue on koko ajan yhtenäisempi, mikä on hyvä juttu.

Mikä on tavoitteesi jalkapalloilijana?

- Tavoitteena minulla on päästä ulkomaille pelaamaan ja kokemaan isompien sarjojen pelejä. Pyrin koko ajan kehittämään taitojani ja saamaan lisää kokemuksia. Samalla yritän nauttia futisvuosistani ja koetan pysyä terveenä, että voin vielä pelata pitkään.

Mitä haluat sanoa kotkalaiselle jalkapalloyleisölle?

- Olen ollut tyytyväinen kotiyleisön tukeen ja haluaisin nähdä muissakin peleissä yhtä hyvää meininkiä tai jopa vielä parempaa. Kiva on ollut pelata.

Ilves-KTP. Veikkausliigan ottelu Ratinan stadionilla Tampereella lauantaina 29.4. kello 17.

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA