FC KTP Kotka ry

"Ahvenanmaan Ahtaajat" seilaavat Kotkansaarelle

IFK Mariehamn jättää kotisaarensa ensimmäistä kertaa tällä kaudella Veikkausliigassa, kun joukkue seilaa Ahvenanmaalta KTP:n vieraaksi Kotkansaarelle.

Liigacupin ottelussa helmikuussa Maarianhaminassa joukkueet päätyivät 1-1-tasapeliin.

Viime kaudella kymmenenneksi liigassa sijoittuneen "Ahvenanmaan Ahtaajien" historian ensimmäisestä ja ainoasta Suomen-mestaruudesta (2016) on kulunut jo aikaa, eikä sitä aivan kärkikahinoihin povata tälläkaan kaudella.

Ahvenanmaalaistuneen ruotsalaisen Daniel Norrmenin valmentama IFK on ehtinyt pelata KTP:n tavoin jo kahdesti kotikentällään, ja kummallakin joukkueella on kasassa tasapelistä saatu piste.

Ariel Ngueukamin maalilla maarianhaminalaisyhdistelmä johti Ilvestä vastaan kauden avausottelua 1-0, mutta peli päättyi lopulta 1-1.

FC Lahtea vastaan IFK johti ottelua 2-1 Timi Lahden ja Samuel Anini jr:n maaleilla, mutta lahtelaiset nousivat lopulta 2-3-vierasvoittoon.

Kuudetta kauttaan KTP:ssä pelaava Matias Lindfors, 26, on ollut molemmissa liigaotteluissa vihreävalkoisten aloituskokoonpanossa, ja kuulunut joukkueensa parhaimmistoon sekä AC Oulu- että KuPS-pelissä.

- AC Oulu -peli oli tuloksesta (0-2-tappio) huolimatta osittain positiivinen. Loimme hyökkäyspäässä tarpeeksi paikkoja useampaan maaliin, mutta toisaalta puolustussuuntaan jäi paljon parannettavaa.

- KuPS-pelissä puolustus toimi hyvin ja saimme pidettyä vastustajan pois vaarallisilta maalipaikoilta. Hyökkäyssuuntaan jäi paljon parannettavaa. Varsinkin pelinavaaminen oli koko ottelun ajan hankalaa, keskikentällä viihtyvä periksiantamaton taistelija sanoo.

Lindforsille on ehtinyt jo muodostua selkeä kuva Ykkösen ja Veikkausliigan eroavaisuuksista.

- Peli on paljon nopeampaa ja intensiivisempää kuin Ykkösessä. Pienet asiat ratkaisevat Veikkausliigassa. Jos teet yhdenkin virheen, se saattaa maksaa pisteen/pisteet, Käpylän Pallon kasvatti juttelee.

Miten oma/joukkueen harjoituskausi on mennyt tähän asti?

- Oma harjoituskausi on sujunut ehjemmissä merkeissä kuin viimeiset kolme preseasonia, joka on ollut todella positiivista. Se oli omalla kohdallani tavoitteena, että pienetkin vaivat jäisivät pois.

- Joukkueen harjoituskausi on mennyt hyvin ja lupaavasti, vaikka vieläkin on paljon parannettavaa, jotta pystymme pelistä toiseen pelaamaan paremmalla tasolla koko ottelun ja sitä kautta saada aikaan hyviä tuloksia.

Millainen joukkue IFK Mariehamn on?

- Se hyökkää todella suoraviivaisesti. Joukkueessa on taitavia ja nopeita pelaajia hyökkäyksessä. Meidän pitää olla valmiina MIFKin nopeissa vastahyökkäyksissä.

MIkä on tavoitteesi jalkapalloilijana?

- Haluan kehittyä joka päivä.

KTP-IFK Mariehamn. Veikkausliigan ottelu Arto Tolsa - areenalla lauantaina 22.4. kello 17. Tervetuloa!


TEKSTI: TIMO KOPAKKALA