FC KTP Kotka ry

KTP haastaa Hakan

KTP:n sarjakauteen valmistava harjoituskausi jatkuu harjoituottelulla Hakaa vastaan tulevana lauantaina. KTP:n maalin suulle kuluvaksi kaudeksi siirtynyt Rasmus Leislahti kertoo viihtyvänsä uudessa kotikaupungissaan.

KTP:n osalta Liigacup tuli päätökseensä. Viidestä ottelustaan KTP voitti yhden, pelasi kahdesti tasan ja hävisi kaksi kertaa. Leislahdelle jäi turnauksesta hyvät fiilikset.

– Ihan positiivinen fiilis siitä jäi. Pystyimme haastamaan liigajoukkuetta ja parhaimmillaan jopa hallitsemaan pelejä, Leislahti sanoo.

Viime viikolla ei KTP:llä ollut ohjelmassa otteluita. Leislahden osalta viime viikko sujui varusmiespalvelua suorittaen.

– Väliviikko meni tosiaan armeijassa, joka alkaa olla ihan ehtoopuolella. Tällä viikolla on treenattu hyvin ja valmistauduttu otteluun, Leislahti kertoo.

– Haka on hyvä porukka, joka on saanut pelinsä toimimaan. Pelaajat tietävät, mitä kentällä heiltä vaaditaan. Lähdemme hallitsemaan peliä tiedostaen Hakan vaarallisuuden vastahyökkäyksissä, maalivahti jatkaa.

Leislahti kertoo kotiutuneensa hyvin Kotkaan ja siirto vihreävalkoisiin tässä kohtaa uraa tuntuu oikealta ratkaisulta.

– On oikeinkin hyvät fiilikset joukkueesta. Olen tyytyväinen siirrosta. Treeneissä on hyvä meininki ja vaatimustaso ja peleistä on jäänyt hyvä maku, Leislahti myhäilee tyytyväisenä.

KTP–Haka. Harjoitusottelu lauantaina 18.3. kello 14:00 Arto Tolsa -areenalla. Tervetuloa!