FC KTP Kotka ry

KTP antoi mestareille hyvän vastuksen

Arto Tolsa -areenalle kerääntynyt ihailtavan runsaslukuinen katsojajoukko (722) ei maaliskuista kylmyyttä arkaillut, vaan sai nähdä Veikkausliigaan nousseelta KTP:ltä kelvollisen esityksen kolmea perättäistä Suomen mestaruutta puolustavaa Helsingin Jalkapalloklubia vastaan lauantaina. Liigacupin viimeisen kierroksen ottelulla, joka päättyi lukemiin 1-2 (1-2), ei ollut enää mitään käytännön merkitystä vihreävalkoisille, mutta tappiosta huolimatta kotijoukkueen esitys varmasti lämmitti kotkalaiskatsojien mieltä.

KTP antoi Klubille tasaisen vastuksen. Kummallekin joukkueelle merkittiin kolme maalia kohti suuntautunutta yritystä ja pallonhallintaprosentitkin (KTP 49%, HJK 51%) kertovat tasaisuudesta.

KTP siirtyi 1-0-johtoon, kun yhdeksän minuuttia oli pelattu.

Isäntien Jack de Vries harhautti ensin HJK:n Tuomas Ollilan, minkä jälkeen erotuomari Matti Roth näki vieraiden Oliver Petterssonin rikkoneen rangaistusalueella Serie B-seura Veneziasta lainalla olevaa de Vriesiä rankkarin arvoisesti.

De Vries ei rangaistuspotkussaan erehtynyt, vaan pisti pallon varmasti ohi HJK-vahti Jesse Östin.

Torjuttu rankkari ja musta kolmeminuuttinen

HJK:n Kai Meriluoto pääsi yrittämään 32 minuutin pelin jälkeen KTP:n maalivahti Rasmus Leislahden ohitusta rankkaripisteeltä, kun pallo pomppasi epäonnekkaasti KTP:n toppari Valtteri Vesiahon käteen.

Leislahti kuitenkin torjui Meriluodon kehnon vedon, eikä vieraiden Atomu Tanakan jatkopuskukaan osunut tolppien väliin.

KTP:lle koitti kuitenkin heti perään synkkä kolmeminuuttinen.

Ensin vieraiden Anthony Olusanya ohjasi Ollilan keskityksen sisään ja hetkeä myöhemmin samainen Olusanya tykitti rankkarialueen rajalta vieraat johtoon saatuaan pallon Georgios Kanellopoulokselta.

- Emme valitettavasti selvinneet ensimmäisen jakson vaikeasta periodista, KTP:n päävalmentaja Jussi Leppälahti harmitteli.

Toisella puoliajalla lähimpänä maalia oli HJK, kun KTP-maalin yläputki esti Olysanyan hattutempun aivan viime hetkillä.

KTP:lläkin oli omat paikkansa toisen puoliajan alkuhetkillä. De Vries laukoi pari kertaa tulisesti, mutta HJK:n maalivahti Öst selvitti molemmat vedot.

KTP teki toisella puoliajalla viisi vaihtoa.

Willian Pozo, Willis Furtado ja Damiano Pecile tulivat 67.minuutilla vaihtoon, kun Johannes Laaksonen, Anttoni Huttunen ja Joni Mäkelä kirmasivat kentälle.

Michael Ogunbaro antoi hieman myöhemmin tilaa puolustuksessa Matias Paavolalle ja myös Nathael Ishii sai peliaikaa juostuaan hyökkäykseen Simo Roihan tontille.

Kuumat päätöshetket

Pelin loppuhetkillä tunteetkin kuumenivat.

Niin kentällä kuin katsomossakin.

150 HJK-kannattajaa mesosi pääkatsomon kaupungin puoleisessa päässä ja KTP-fanit pitivät meteliä uimahallin puolella.

KTP:n Gabriel Sandberg joutui jättämään kentän saatuaan lisäajalla ottelun toisen varoituksensa.

Paluun Suomen kentille tehnyt Perparim Hetemajkin ehti hankkia pelin viimeisen varoituksen kolhittuaan Vesiahoa.

KTP-topparikin oli saanut avauspuoliajalla katsella keltaista nahisteltuaan kentän päädyssä vaihdossa olleen Miro Tenhon, joka myös sai varoituksen, kanssa.

- Tosi tasainen peli tämä oli. Toisella jaksolla oli pitkä suvantovaihe, mutta loppua kohti olimme aktiivisia hakemaan tasoitusta, Leppälahti jutteli.

"Tarvitsemme kotkalaisten tuen"

Liigacupin A-lohkon voitti HJK 12 pisteellään ja se kohtaa välieräpelissä B-lohkon kakkosen KuPSin.

A-lohkon kakkoseksi 10 pinnallaan yltänyt FC Inter matkustaa toiseen välieräpeliin B-lohkon voittaneen AC Oulun kotikentälle.

KTP keräsi viidestä pelistään yhtä monta pistettä ja sijoittui lohkossaan neljänneksi.

- Pelasimme Liigacupissa nousujohteisia matseja, Huomasimme, että pystymme pelaamaan tätä sarjaa ja kilpailemaan, kun vain olemme yhtenäisiä ja pelaamme periaatteidemme kautta, KTP:n päävalmentaja Jussi Leppälahti tiivisti.

Leppälahti antaa nyt suojateilleen hieman lepoa. Joukkue kokoontuu seuraavan kerran harjoituksiin perjantaina.

- Emme voi olla tyytyväisiä, vaan meidän on jatkettava kovaa työntekoa ja pyrittävä vielä kehittymään. Meidän on otettava vielä yksi kehitysaskel ennen kauden alkua.

- Olemme varmasti ennakkosuosikkeja putoamaan tästä sarjasta pois, mutta olemme näyttäneet, että kaikki on mahdollista, kun teemme parhaamme. Jännä kausi on tulossa ja tarvitsemme kotkalaisten tuen, Leppälahti päätti.

KTP pelaa seuraavan kerran kahden viikon päästä 18.3. Tuolloin KTP kohtaa kotikentällään Valkeakosken Hakan.

TIMO KOPAKKALA