FC KTP Kotka ry

KTP ei säikkynyt Interiä eikä pyryä

KTP ei säikkynyt hurjaa lumisadetta, eikä turkulaista FC Interiäkään Arto Tolsa -areenalla lauantaina. Pariin kertaan ensimmäisellä puoliajalla keskeytetty Liigacupin kolmannen kierroksen ottelu päättyi riemastuttavasti vihreävalkoisten 2-0 (1-0)-voittoon.

Lunta tuli ennen peliä ja avauspuoliajan aikana niin paljon, että tekonurmikentän rajat oli pakko putsata sekä pelaajien että auraustraktorien yhteistyöllä.

Kun kentän auraukseen meni aikaa varttitunti, ei avausjakson ja toisen puoliajan välinen tauko ollut kuin viiden minuutin pituinen.

Ottelu oli maalintekoyritysten (KTP 12, Inter 11) ja maalia kohti lauottujen (KTP 5, Inter 6) vetojen osalta tasainen, mutta KTP:n voittoa voi pitää ansaittuna.

Furtado ja Mäkelä osuivat

KTP siirtyi 1-0-johtoon 26 minuutin pelin jälkeen.

Interin kauas maaliltaan vastaan tullut veräjänvartija Matias Riikonen epäonnistui hankalassa kelissä purkupallossaan ja isäntien Willis Furtadolla ei ollut hankaluuksia sijoittaa pallo David Ramadingayen syötöstä maaliin, kun turkulaisveskari oli kaukana maaliltaan.

Kahdessa edellisessä pelissään maalinsa puhtaana pitänyt Inter joutui päästämään jo toisen kerran pelivälineen verkkoonsa 55. minuutilla.

Ramadingayen tilalle hieman aiemmin vaihdettu Joni Mäkelä pisti pallon maaliin kauniin kuvion jälkeen. Osumaan tekivät esityön muutenkin hyvin pelanneet Jack de Vries ja Georgios Manthatis.

Tunnin pelin jälkeen KTP teki viisi vaihtoa. Gabriel Sandberg, Matias Paavola, Willian Pozo, Anttoni Huttunen ja Valtteri Vesiaho tulivat kentälle ja Daan Klinkenberg, Lassi Nurmos, Damiano Pecile, Furtado ja Manthatis astelivat kentältä.

Myös Juho Lehtiranta sai peliaikaa, kun hän tuli de Vriesin tilalle 72. minuutilla.

Maalivahti Rasmus Leislahti, toppari Michael Ogungbaro, keskikenttämies Matias Lindfors ja hyökkääjä Simo Roiha pelasivat koko kamppailun.

Kun KTP edellisen kerran esiintyi ottelussa Arto Tolsa -areenalla reilut neljä kuukautta sitten (8.10.2022) TPS:n isäntänä, niin tuolloinhan juuri Roiha vastasi pelin ainoasta maalista, kun hänen entinen seuransa TPS vei KTP:n kannalta merkityksettömässä pelissä pisteet.

KTP kolmantena

A-lohkossa kolmantena oleva KTP on nyt kerännyt kolmesta pelistä viisi sarjapistettä voitolla ja kahdella tasapelillä.

Niin ikään kolme peliä pelannut HJK johtaa puhtaalla pelillään lohkoa ja Inter on kakkosena kuudella pisteellään.

Neljäntenä oleva FC Honka (viisi pistettä) on jo kaikki viisi peliään pelannut ja sen kannoilla majaileva IFK Mariehamn on napannut neljästä ottelusta kaksi pinnaa. FC Lahti pitää perää kahdella tappiollaan.

Lohkon kaksi parasta joukkuetta pääsevät jatkoon.

Lahteen lauantaina

KTP:n pelissä oli jälleen paljon hyvää. Vaikka kehitettävääkin tietenkin on, joukkueen peli näyttää olevan ihan kelvollisessa kuosissa, kun ottaa huomioon, että Veikkausliigan alkuun on aikaa vielä puolitoista kuukautta.

- Ihan ookoo peli meiltä. Hetkittäin Inter sai vauhdikkaat hyökkäyksensä toimimaan, kun emme kontrolloineet palloa. Kaiken kaikkiaan kuitenkin tasainen peli meiltä etenkin toisen puoliajan osalta, KTP:n päävalmentaja Jussi Leppälahti sanoi.

Seuraavan Liigacupin ottelunsa KTP pelaa ensi lauantaina 25.2. Tuolloin KTP matkaa FC Lahden vieraaksi.

- Seuraavan viikon kehityskohde on varmasti se, että meidän on vaikeinakin hetkinä pelattava tasaisesti omien juttujemme kautta. Toinen asia on tietysti se, että pystymme puolustamaan vaara-alueemme vieläkin paremmin. Inter sai aika paljon puskuja boksista ja ne pitää saada pois, Leppälahti jutteli.

TIMO KOPAKKALA