FC KTP Kotka ry

KTP teki ensimmäisenä maalin Hongan verkkoon

KTP sai kunnian olla ensimmäinen joukkue, joka pystyi tekemään maalin espoolaisen FC Hongan verkkoon Liigacupissa.

Aiemmissa peleissään IFK Mariehamnin (0-0) kotonaan ja FC Lahden (0-2) vieraissa nollille jättänyt Honka ja KTP tasasivat pisteet lukemin 1-1 (0-0) Espoossa lauantaina.

KTP:n avauskokoonpanossa maalia vartioi Rasmus Leislahti, jonka edessä puolustuslinjan muodostivat Lassi Nurmos, Valtteri Vesiaho ja Daan Klinkenberg.

Keskikentällä ja kärjessä pelasivat Juho Lehtiranta, Gabriel Sandberg, Matias Lindfors, David Ramadingaye, Joni Mäkelä, Simo Roiha ja Willian Pozo.

- Kokonaisuudessaan ihan miehekäs esitys. Arvot ja peli-identiteetti näkyivät, siitä pitää olla tyytyväinen. Tiedämme, että jos saamme ahtaajafutiksemme rullaamaan ja olemme kaikki keskittyneitä ja intensiivisiä, voimme haastaa tälläkin tasolla kaikki vastukset, KTP:n päävalmentaja Jussi Leppälahti sanoi ottelun jälkeen.

Pozon komea täysosuma

KTP siirtyi kauden ensimmäisessä kilpailullisessa kamppailussaan 1-0-johtoon, kun 51 minuuttia oli ottelua käyty.

Willian Pozo sai pallon David Ramadingayelta, ohitti varjostajansa vasemmassa laidassa ja laukoi tyylikkäästi rankkarialueen rajan tuntumasta pallon verkkoon. Komea maali.

Honka tasoitti kolme minuuttia myöhemmin, kun Lauri Laine syötti pallon rankkarialueelle ja brasilialainen Lucas Kaufmann maalasi puolustaja Lassi Nurmoksen ja maalivahti Rasmus Leislahden estely-yrityksistä huolimatta.

- Hongan tasoitusmaali harmittaa, se olisi pitänyt pystyä puolustamaan pois, Leppälahti harmitteli.

Seitsemän vaihtoa

Tauolla Johannes Laaksonen ja Georgios Manthatis tulivat kentälle Lindforsin ja Lehtirannan paikoille.

60. minuutilla kentälle kirmasivat Aleksi Tarvonen (Roiha) ja Santeri Stenius (Ramadingaye).

Viimeiset vajaat 15 minuuttia peliaikaa saivat myös Matias Paavola (Pozo), Anttoni Huttunen (Nurmos) ja MIchael Ogungbaro (Vesiaho).

KTP jätti itsestään positiivisen kuvan.

Kovasti sitten viime kauden uudistunut KTP on hyvällä tiellä valmistautuessaan tasan kahden kuukauden päästä alkavaan Veikkausliigaan.

- Pelissämme oli paljon hyvää. Ensimmäisen sektorin pallollisen toimintamme lisäksi ylhäällä tapahtui hyviä asioita. Pienestä oli kiinni, etteivät yläkolmikossa pelanneet pelaajat päässeet ensimmäiselläkin jaksolla maalintekoon.

- Töitä on kuitenkin hurjan paljon tehtävänä, jotta peli kehittyy. Esimerkiksi riistojen jälkeen toimitamme pitää olla selvempää ja intensiivisempää, Leppälahti jutteli.

Seuraavaksi Maarianhaminaan

Mitä KTP tekee ennen seuraavaa otteluaan Liigacupissa?

- Ensi viikolla alkavat talven raskaimmat viikot, jotka jatkuvat maaliskuun puolelle asti. Pelaajat joutuvat todella koville. Viikonloppuna menemme Maarianhaminaan voitto mielessä, haluamme sielläkin pystyä kilpailemaan ja taistelemaan voitosta. Yritämme pelata napsun paremmin kuin nyt, ja ajaa uusia pelaajia sisään.

KTP:n seuraava peli on IFK Mariehamnin vieraana ensi sunnuntaina 12.2.

TIMO KOPAKKALA