FC KTP Kotka ry

Kohti Kansallisen Cupin avausottelua

KTP:n naisjoukkueen kilpailukausi lähtee käyntiin Lahdessa, jossa se kohtaa FC Lahden Kansallisen Cupin avausottelussaan. Molemmat joukkueet pelasivat kaudella 2022 Kakkosta ja nousivat Ykköseen kaudeksi 2023. Lohkon kolmas joukkue on Kuopion Palloseura, joka voitti Suomen mestaruuden vuonna 2022. Kansallinen Cup on uusi kilpailu, johon osallistumisoikeuden saavat kaikki Kansallisen Liigan ja Ykkösen joukkueet.

KTP:n preseason on sujunut haasteellisissa merkeissä. Joukkuetta on vaivannut pienet loukkaantumiset ja sairastelut koko tammikuun. Lisäksi joukkueen kokoaminen on ollut hitaampaan kuin olisi toivonut. Harjoittelu on kuitenkin saatu toteutettua lähes suunnitellusti, ja mitä pidemmälle aikaa on kulunut, sitä paremmalta tilanne on alkanut näyttää.

FC Lahti on KTP:lle tuttu vastustaja vuosien varrelta. Viime kaudella ottelut päättyivät KTP:n 1–0 ja 5–0 voittoihin. Näihin tuloksiin on kuitenkin syytä olla tuijottamatta, sillä joukkueet ovat muuttuneet rutkasti viime vuodesta. Lahteen on saapunut paluumuuttajina kovan tason pelaajia, jotka aikoinaan ovat lähteneet kaupungista hakemaan kovempia pelejä. Lisäksi mm. Rovaniemeltä ja Kouvolasta on liittynyt pelaajia FC Lahden joukkueeseen. Vielä viime kaudella KTP:ssä ottelun tai pari pelanneet Nea Riikonen ja Miia Mansanthia ovat tällä kaudella FC Lahden sopimuspelaajia.

FC Lahti on pelannut muutaman harjoitusottelun, joista saaliina on sekä voitto että tappio. Harjoituspelit antavat osviittaa joukkueen iskukyvystä, mutta kokoonpanovaihteluiden vuoksi mitään suuria johtopäätöksiä on vaikea tehdä.

KTP saa jalkeille kelvollisen määrän pelaajia sunnuntaiseen otteluunsa, toisin kuin aiempiin harjoitusotteluihinsa. Joukkueen valmistautuminen tulevaan otteluun on sujunut suunnitellusti. Kovaa on treenattu ja peliharjoituksissa on ollut hyvä vauhti päällä. Kokoonpanossa nähdään KTP:n viimeisin sopimuspelaaja Katy Byrne, joka palasi noin viikko sitten Kotkaan ja aloittaa toisen kautensa seurassa. Lisäksi joukkueen mukana on seuran oma juniori Iira Eskola. Hän on harjoitellut edustusjoukkueen mukana viime syksystä asti.

Ottelusta odotetaan tasaista kamppailua pisteistä. Todennäköisesti yhteispeli ei vielä ole lähelläkään lopullista muotoaan, sillä molemmilla joukkueilla on paljon uusia pelaajia ringissään. Yhteispelin muotoutumiseen on vielä toki aikaa. Tämän tyyppinen kilpailu tuo kuitenkin hyvän lisän arkiseen puurtamiseen harjoituskentillä. Toivottavasti yleisö löytää tiensä hallille ja myös tällä tavoin saataisiin luotua hyvä tunnelma otteluun!

FC Lahti – FC KTP Mukkulan hallissa sunnuntaina 5.2.2023 klo 15.30.