FC KTP Kotka ry

KTP:n naisjoukkue matkaa sunnuntaina EBK:n vieraaksi

KTP:n naiset kohtaavat sunnuntaina kauden ensimmäisessä vierasottelussaan EBK:n samalta sarjatasolta, Ykkösestä. Viime kaudella EBK säilytti paikkansa Ykkösessä sijoittumalla kymmenen joukkueen sarjassa kahdeksanneksi. KTP ja EBK kohtasivat toisensa marraskuun lopulla Ruonalan hallissa. Tuolloin kotijoukkue KTP oli parempi numeroin 3–0.

KTP:llä on ollut hiukan huolia viime aikoina terveystilanteensa kanssa. Flunssa on kaatanut pelaajia petiin isolla kädellä. Lisäksi osa pelaajistosta on vielä toipumassa viime kaudella tulleista vaivoistaan. Sunnuntaiseen otteluun saataneen kuitenkin jo kohtuullinen määrä pelaajia mukaan, mutta tuskin vaihtopenkillä ruuhkaa on.

KTP:n joukkue on uudistunut jonkin verran viime kaudesta. Uusien pelaajien ja valmentajien ajatusten yhteensovittamisessa on vielä työsarkaa edessä, mutta asiat etenevät hyvällä mallilla. Muutama pelipaikka kaipaa vielä täydennystä ja osittain harjoittelemaan kykenevät on syytä saada täyteen iskuun.

EBK on hyvin valmennettu joukkue, joka pyrkii pelaamaan aktiivista jalkapalloa.

Joukkueella on kyky pelata pallonhallintaan perustuvaa jalkapalloa. Joukkueessa on paljon taitoa ja kokemusta. EBK on ollut Ykkösessä jo muutaman vuoden, joten ymmärrystä sarjassa pelaamisesta löytyy paljon. KTP on vasta opettelemassa Ykkösen metkuja.

Molemmat joukkueet todennäköisesti ovat vielä pelaajiston osalta testausvaiheessa. Pelaajat antavat näyttöjä valmennukselle osaamisestaan tulevassa ottelussa. Tämän pitäisi tuoda peliin lisää vauhtia, kun pelaajat kamppailevat tulevista avauskokoonpanon paikoista. Toivottavasti myös yleisö löytää tiensä halliin seuraamaan ottelua.

EBK – KTP Laaksolahden hallissa sunnuntaina 15.1.2023 klo 16.00.