FC KTP Kotka ry

Harjoitukset jatkuivat joulutauon jälkeen

KTP:n miesten edustusjoukkueen harjoitukset jatkuivat tällä viikolla sovitun omatoimisen jakson jälkeen. David Ramadingaye kuvailee harjoitusten ilmapiiriä sanalla innostava.

– Aina kun palaa pieneltäkin tauolta yhteisiin harjoituksiin, on ilmassa enemmän intoa kuin järkeä. Lähdimme rakentamaan nyt jo hyvissä ajoin ensi kauden juttuja. Valmennus kertoi palaverissa periaatteista, joita halutaan näkyvän tämän vuoden joukkueen tekemisessä. Lisäksi puhuimme kilpailemisesta ja tavoista toimia joukkueen sisällä, Ramadingaye kertoo.

Joukkueen sisällä päätettiin myös harjoituskulttuurista, missä ei tavoitteista tingitä.

– Haluamme olla koko liigan määrällisesti ja laadullisesti parhaiten harjoitteleva joukkue. Haluamme palauttaa myös hymyn kotkalaisten katsojien kasvoille, sillä heitä varten me tätä juttua teemme, Ramadingaye sanoo.

Tammikuusta lähtien joukkueen harjoituksissa ovat mukana myös kaikki uudet pelaajat. Ramadingaye sanoo, että tärkeintä on oppia tuntemaan heidät mahdollisimman nopeasti, sillä siten on helpompi alkaa vaatia heiltä asioita, kuten muiltakin pelaajilta.

– On tärkeää ylläpitää laatua harjoitusten sisällä. Uudet pelaajat pitää opettaa joukkueen sisäisiin tapoihin, hän täsmentää.

Kuluvan kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa KTP pelaa jo ensi viikolla, kun joukkue matkustaa MP:n vieraaksi. Ramadingayen mukaan harjoitusottelulle ei vielä ole uhrattu hetkeäkään, sillä keskittyminen on päivittäisessä harjoittelussa. Joukkue harjoittelee kuudesta seitsemään kertaa viikossa ja sen päälle kukin pelaaja toteuttaa vielä omaa harjoitusohjelmaansa.

– Ei varmasti kukaan ole ennättänyt miettiä ensi viikon harjoitusottelua. Tästä rääkki ja sisäinen kilpailu pääsevät kunnolla vauhtiin. Sisäinen kilpailu motivoi itseäni todella paljon ja pelien vuoro tulee, kun ne sitten joskus tulevat, Ramadingaye hymähtää.