FC KTP Kotka ry

KTP solmi jatkosopimuksia

KTP:n ensi kauden Veikkausliigajoukkueen rakentaminen jatkuu. Uusina pelaajasopimuksina päästään julkaisemaan jatkosopimuksia, sillä Samuel Mahlamäki Camacho ja Nathael Kenzo Ishii jatkavat vihreävalkoisissa myös ensi kaudella. Lisäksi Michael Ogungbaron jatkosopimus sorvattiin uuteen muotoon.

KTP ja Samuel Mahlamäki ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen. 26-vuotias Mahlamäki otti viime kaudella isoja kehitysaskeleita eteenpäin ja monikäyttöinen joukkuepelaaja haluttiin pitää joukkueessa.

– Hyvä juttu, että saimme ”Sampan” kanssa jatkosopimuksen aikaan. Vasenjalkaisena pelaajana hänet voidaan istuttaa wingbackiksi tai toppariksi. Hän on myös tärkeä pelaaja joukkueen sisällä. Mahlamäki on todellinen joukkuepelaaja, joka on vielä lähestymässä parasta peli-ikäänsä, KTP:n urheilutoimenjohtaja Niko Ikävalko kertoo.

Pelaaja itse on tyytyväinen solmimaansa jatkosopimukseen ja odottaa jo innolla alkavaa kautta.

– Minulla on erittäin hyvät fiilikset jatkaa ensi kaudella Kotkassa. Viime kausi oli joukkueena onnistunut ja koen, että kehityin pelaajana ja myöskin uskon vahvasti siihen, että kehittyminen jatkuu KTP:ssä. Innolla odotan ensi kautta ja uskon että siitä tulee hyvä, Mahlamäki sanoo.

23-vuotiaan Nathael Ishiin kanssa KTP solmi niin ikään vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Hän omaa valtavaa potentiaalia, josta ei kaikkea ole vielä saatu ulosmitattua.

– ”Natan” viime kausi meni hieman ailahtelevasti, sillä siihen mahtui loukkaantuminen ja pieniä vaivoja pitkin kautta. Loppukaudesta hän alkoi päästä parempaan kuntoon ja PeKan otteluissa Ishii oli joukkueen paras pelaaja. Nyt toivomme häneltä ehjää kautta ja sitä, että hän alkaisi elämään kokonaisvaltaisena urheilijana, Ikävalko kommentoi.

On hyvinkin mahdollista, että aiemmin kymppipaikalla ja laitahyökkääjänä nähty Ishii löytäisi uuden pelipaikan keskikentän keskustasta.

– Voi olla, että pelipaikka muuttuu kasipaikalle, sillä viime kaudella PeKan ottelussa JIPPOa vastaan hän oli keskikentällä ottelun paras pelaaja. Näemme, että ominaisuudet keskikentällä onnistumiseen ovat olemassa, Ikävalko toteaa.

Ishii on mielissään jatkosopimuksen solmimisesta ja uskoo pystyvänsä kehitttymään entisestään.

– Jatkan erittäin hyvillä fiiliksillä Kotkassa, eikä päätöstä jatkosopimuksen suhteen tarvinnut kauaa miettiä. Olen ottanut Kotkassa isoja kehitysaskelia eteenpäin ja uskon, että näin tulee tapahtumaan myös ensi kaudella. Uskon myös, että joukkueemme tulee olemaan entistä kovempi ja yhtenäisempi kuin viime kaudella, Ishii sanoo.

Kahden jatkosopimuksen lisäksi KTP on uudistanut Michael Ogungbaron kanssa jo voimassa olevaa sopimusta. Ensi kauden kattavaan sopimukseen on tullut uudistuksia ja sopimus pitää sisällään nyt myös seuran option kaudesta 2024.

– Ogungbaro pelasi viime kaudella hyvän kauden, vaikka loukkaantuminen häiritsikin. Nyt saimme räätälöityä sopimuksen, johon molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä. Hänen kehityskäyränsä osoittaa vahvasti ylöspäin ja siten halusimme sitouttaa hänet Kotkaan. Toki ainahan on mahdollista myös se, että isommat ympyrät kutsuvat, Ikävalko sanoo.

– ”Mike” on meille tärkeä pelaaja, sillä hän on todella vahva kaksinkamppailussa ja hyvä riistämään palloja. Nyt preseasonilla on tarkoitus saada mies taas huippukuntoon, sillä hän omaa potentiaalia olla ensi kauden läpimurtopelaajia Veikkausliigassa, Ikävalko jatkaa.