FC KTP Kotka ry

KTP solmi tärkeitä jatkosopimuksia – ”Hienoa päästä rakentamaan viimevuotisen pohjalle”

KTP on päässyt yhteisymmärrykseen kahdesta sopimuksesta, kun seuran omat kasvatit keskikenttäpelaaja Johannes Laaksonen ja puolustaja Matias Paavola ovat allekirjoittaneet kahden vuoden mittaiset jatkosopimukset.

– Allekirjoitin sopimuksen hyvillä fiiliksillä. Meillä on käynnissä hyvä projekti ja on hienoa päästä rakentamaan viimevuotisen pohjalle, Paavola sanoo.

– On tärkeää, että saamme joukkueen kasaan mahdollisimman nopeasti. Näin saamme rakennettua pelitapaamme ja -identiteettiämme ja iskostettua sen kaikille pelaajillemme, Laaksonen jatkaa.

Niin 22-vuotias Paavola kuin joulukuussa 32 vuotta täyttävä Laaksonen pelasivat viime kaudella erinomaisen sesongin, joka antaa hyvää buustia myös ensi vuoteen Veikkausliigassa.

– Henkilökohtaisesti ajatellen viime kausi oli yksi parhaistani KTP:ssä, jos ei jopa paras. Liiganousu oli joukkueelta maksimisuoritus, sillä nousimme liigaan sarjan voittajina ilman karsintoja. Menimme pelaamalla heittämällä liigaan, Laaksonen sanoo.

– Omaa kauttani voisi kuvailla sanalla nousujohteinen, sillä kauden mennessä eteenpäin kehityin pelaajana ja loppukaudesta pelasin parhaat pelini, Paavola toteaa.

KTP:n urheilutoimenjohtaja Niko Ikävalko on luonnollisesti tyytyväinen siihen, että kaksikko jatkaa vihreävalkoisissa.

– Laaksosella on alla hyvä kausi ja Jussi (päävalmentaja Leppälahti) sai ”Johnnystä” paljon irti. Nyt toivomme, että Laaksonen ottaa ison roolin keskikentältä ja että hänet saadaan SJK-vuosiensa tasolle, jolloin hän oli todella kova liigassa. Laaksonen on pelannut liigassa todella kovalla tasolla ja tietää varmasti, mitä menestyminen siellä vaatii, Ikävalko sanoo.

– Paavola otti jo isoa roolia viime kaudella ja toivottavasti pystyy siihen myös ensi kaudella sarjaporrasta ylempänä. Paavola on vielä nuori pelaaja, jolla on varaa kehittyä. Seuraava steppi on vakiinnuttaa paikka Veikkausliigassa, jossa kilpailu pelipaikoista tulee olemaan kovempaa, hän jatkaa.

Laaksonen sanoo tykästyneensä rooliinsa keskikentällä pelin rytmittäjänä.

– Kilpailu pelipaikoista on varmasti ensi kaudella kovempaa, mutta tykkään roolista keskikentällä ja on hienoa riistää palloja vastustajilta, Laaksonen tuumaa.

Hyvä viime kausi antaa Paavolalle lisää motivaatiota pyrkiä nostamaan tekemisen tasoa vielä entisestään.

– Omat tavoitteeni on olla ensi kaudella joukkueen avainpelaajien joukossa. Se vaatii ehjää harjoituskautta, joka antaa mahdollisuuden kehittymiselle ja että on valmis pelaamaan heti liigakauden alusta alkaen, Paavola sanoo.

Ikävalko näkee hyvänä sen, että joukkueessa on sopivasti jatkuvuutta, mutta se ei silti tarkoita sitä, etteikö uusia kasvoja tultaisi ensi kaudella näkemään.

– Selkeänä tavoitteena on tuoda joukkueeseen yhteensä kuudesta kahdeksaan uutta vahvistusta, Ikävalko toteaa.


Johannes Laaksonen

Syntymäaika 13.12.1990

Pituus 183 cm

Kausi Joukkue Sarjataso Ottelut Maalit

2009 FC KooTeePee Ykkönen 16 1

2010 FC KooTeePee Ykkönen 21 0

2011 FC KooTeePee Ykkönen 22 5

2012 FC KooTeePee Ykkönen 27 3

2013 SJK Ykkönen 25 1

2014 SJK Veikkausliiga 31 5

2015 SJK Veikkausliiga 32 2

2016 SJK Veikkausliiga 24 0

2017 SJK Veikkausliiga 25 1

2018 SJK Veikkausliiga 28 6

2019 Sandnes Ulf NOR-2 14 0

2020 IFK Mariehamn Veikkausliiga 9 0

2021 KTP Veikkausliiga 20 1

2022 KTP Ykkönen 25 3

Yhteensä

Veikkausliiga 169 15

Ykkönen 136 13


Matias Paavola

Syntymäaika 30.6.2000

Pituus 185 cm

Kausi Joukkue Sarjataso Ottelut Maalit

2018 KTP Ykkönen 4 0

2019 KTP Ykkönen 17 0

Sudet Kakkonen 7 1

2020 KTP Ykkönen 15 1

2021 KTP Veikkausliiga 14 0

PeKa Kakkonen 3 2

2022 KTP Ykkönen 24 1

Yhteensä

Veikkausliiga 14 0

Ykkönen 60 2

Kakkonen 10 3