FC KTP Kotka ry

KTP jatkoon Ykkösen karsinnoissa

FC KTP kaatoi kotonaan Espoon Palloseuran Ykkösen nousukarsintaottelun 1. kierroksella 2–0 (2–0) lukemin ja jatkaa matkaa Kakkosen finaaliin, jossa se kohtaa Rovaniemen Palloseuran. Finaali pelataan kaksiosaisena ja parempi joukkue nousee kaudeksi 2023 Kansalliseen Ykköseen.

Espoo aloitti ottelun hyvin, mutta ei kuitenkaan pystynyt hätyyttelemään KTP:n maalia. Nuoret pelurit painoivat ennakkoluulottomasti kohti KTP:n kenttäpäätyä ottelun ensimmäiset minuutit. Alkurynnistyksen jälkeen kotijoukkue otti pelin ohjakset tukevasti itselleen. KTP piti palloa ja liikutti vikkeliä espoolaisvieraitaan pitkin kenttää.

Ottelun ensimmäinen. voittomaaliksi jäänyt, täysosuma syntyi pelin 20. minuutilla. Lyhyen syöttöketjun päätteeksi Janette Hanski pääsi murtautumaan EPS:n puolustuslinjan taakse. Maalivahti Ilovuori tuli vastaan ja Hanski päätti nostaa pallon hänen ylitsensä. Osoite olikin oikea kotkalaisittain, sillä pallo painui komeasti maalin takanurkkaan.

Kotijoukkue jatkoi pelin ja pallon hallintaa edelleen. Maalista joukkue sai lisää itseluottamusta. Espoolaiset olivat alakynnessä, eivätkä millään keksineet miten saada ottelu haltuunsa. Kaksinkamppailuissa näkyi se, että nuoret pelaajat eivät oikein pärjänneet vanhemmille kilpasiskoilleen. Se joskus vähän turhautti ja nostatti tunteita. Onneksi kuitenkin maltti pysyi hallinnassa kaikilla osapuolilla ja turhilta ylilyönneiltä kentällä vältyttiin. Katsomossa ei kuitenkaan käytöstavat olleet kaikilla hallussa. Tunteet ja niiden näyttäminen on tietty sallittua ja jopa suotavaa, mutta hyvät käytöstavat pitää silti pitää mielessä.

Kun ottelua oli pelattu reilut puolituntia, sai KTP kulmapotkun. Sen jälkitilanteesta tuomittiin KTP:lle rangaistuslaukaus. Tämä siksi, että Nelli Miettinen pelasi palloa kädellään rangaistusalueen sisällä. Pallon taakse asteli Selma Harju. Tyylipuhdas harhautus ja peliväline toistamiseen EPS:n maalissa. Tilanne 2–0 kotijoukkueelle. EPS nosti etenkin toisen takaiskumaalin jälkeen riskitasoaan prässissä, pyrkien riistämään lähes joka paikassa pallon itselleen. Se ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta ja tauolle lähdettiin KTP:n kahden maalin johdossa.

Tauolla otettiin happea ja punottiin uudet juonet toiselle pelijaksolle. Kupletin juoni oli selkeä – Espoon oli tehtävä vähintään kaksi maalia, jotta pelissä mentäisiin edes jatko-otteluun ja kolme vaadittiin voittoon. KTP ei hätkähtänyt EPS:n rynnistyksestä, vaan piti espoolaiset nuhteessa. EPS ei saanut luotua kovinkaan vaarallisia tilanteita Sonja Leinon vartioimalle maalille. KTP purki helpohkosti EPS:n prässin kerta toisensa jälkeen.

KTP oli lähempänä kolmatta maalia, kuin EPS ensimmäistään. Roosa Päivähonka pääsi läpi Ilovuoren ollessa kaukana ulkona maalista. Laukauksen sijaan Päivähonka päättikin syöttää, mutta pahaksi onneksi Iida Eriksson oli ennättänyt paitsioon. Anni Erikssonilla oli samanlainen paikka. Laukaus meni kuitenkin yläriman kautta maalin yli. Lisäksi Rosa Rantasen vapauttava syöttö maalin eteen kuivui kasaan puolustajan ehtiessä blokkaamaan laukauksen.

Joukkueet tekivät muutamia vaihtoja toisella jaksolla, jotka toivat uutta virtaa kentälle. Molemmat joukkueet antoivat kaikkensa oman joukkueensa eteen. Tämä näkyi pelin lopussa. Ottelun viimeinen vartti sekä viiden minuutin lisäaika olivat kahden aika väsyneen joukkueen taistelua paikasta finaaliin. KTP oli joukkueista vahvempi ja ansaitsi voittonsa. Seuraavaksi vastassa on Rovaniemen Palloseura (RoPS). Ensimmäinen osaottelu pelataan Kotkassa 15.-16.10.2022 ja toinen osa Rovaniemellä 22.-23.10.2022. Päivät vahvistetaan niin pian kuin mahdollista. Seuraa joukkueiden tiedotusta ja tule paikalle kannustamaan omaa suosikkiasi!