FC KTP Kotka ry

KTP lähtee liigaan Ykkösen mestarina

Lähes 2000 katsojaa oli saapunut juhlistamaan KTP:n paluuta Veikkausliigaan Arto Tolsa -areenalla lauantaina. Motivoituneempi Turun Palloseura aiheutti KTP:lle kauden ensimmäisen kotitappion lukemin 0-1 (0-1), mutta sillä ei ollut mitään käytännön merkitystä, koska vihreävalkoiset olivat ratkaisseet nousunsa jo edellisenä sunnuntaina Tammisaaressa.

Sillä sen sijaan on todellista merkitystä, että KTP:n pelaajat ja koko seuraorganisaatio saivat nostella Ykkösen mestaruuspokaalia ensimmäistä kertaa seuran maineikkaassa historiassa.

Ja mikäpä sen hienompaa on kuin yhteinen juhla fanaattisten kannattajien kanssa kotikentällä.

Tietenkin KTP olisi halunnut päättää loistavan kautensa ilman kotitappiota, mutta joskus jalkapallossa vain tapahtuu sellaista, että peliväline ei "suostu" maaliin menemään, vaikka paikkoja olisi useampaankin täysosumaan.

Outo rankkari

Itse asiassa KTP sai kerran toimitettua pallon TPS:n maaliin yhdeksännellä minuutilla, mutta eriskummallinen osuma hylättiin.

KTP sai rangaistuspotkun, kun Tepsin maalivahti Jere Koponen kaatoi KTP:n Thomas Agyirin.

Normaalisti KTP-kippari David Ramadingaye on rankkarin tällä kaudella vetänyt - ja aina maaliin, mutta nyt Antti Mäkijärvi astelikin pallon taakse.

Mäkijärvi ei kuitenkaan laukonut, vaan siirsi pallon sivulleen ja paikalle rankkarialueen rajalta rynnännyt Mika pisti pallon maaliin ohi hölmistyneen TPS-veskarin.

Erotuomari Mohammed Al-Emara hylkäsi maalin.

- Joku muu pelaaja kuin Mika, ilmeisesti Dave (Ramadingaye) oli mennyt liian aikaisin alueelle, KTP:n päävalmentaja Jussi Leppälahti tiesi kertoa.

Sääntöhän sanoo, että tilanteessa, jossa rankkaria vetävän joukkueen peluri on liian aikaisin boksissa, rangaistuspotku uusitaan vain, mikäli eka kosketus pelivälineeseen johtaa maaliin.

Nyt ei johtanut, koska "Mägiksen" kosketus palloon olikin syöttö ja tällä perusteella tuomittiin TPS:lle vapaapotku.

Tragikoomista tilanteessa oli se, että Ramadingaye, joka normaalisti rankkarit vetää maaliin, oli nyt "syypää" siihen, ettei rankkarista tullutkaan maalia, vaikkei sitä ei itse vetänytkään.

- Meillä on vapaus/oikeus välillä poiketa normaalista ja nyt pelaajat päättivät hieman kikkailla. Rangaistupotkustahan yleensä osutaan noin 75-prosenttisesti. Nyt yritettiin ilmeisesti jotain 90 prosentin suoritusta, Leppälahti naureskeli.

Paikkoja oli

Tämän jälkeen Mikalla oli hieno paikka puskumaaliin, kuten Lassi Nurmoksellakin, mutta TPS-vahti Koponen selvitti molemmat lähentelyt.

Jalkapallon yksi kuluneimmista klisheistä on "jos et tee paikoistasi, niin vastustaja tekee".

Juuri niin kävi KTP:lle, kun TPS pääsi kuin varkain iskemään. Kasper Hämäläisen syöttö tavoitti KTP:n rangaistusalueella Simo Roihan pään aivan ensimmäisen puoliajan viime hetkillä ja maalihan siitä tuli.

Kun Mäkijärvi ei saanut toisen puoliajan alkuhetkillä jatkettua Mikan ja Joni Mäkelän esityöstä palloa verkkoon hyvästä tilanteesta, maalinteon tuska vain yltyi.

KTP painoi ja painoi, mutta turhaan.

Tepsille voitto oli huomattavasti tärkeämpi, sillä se varmisti paikkansa Ykkösen kakkosena.

- Pelasimme hyvän pelin ja loimme paikkoja, mutta emme vain saaneet palkintoa. Pettymys tämä siinä mielessä oli, sillä olisimme ansainneet ainakin maalin tai pari, Leppälahti jutteli.

Täysosumakausi

Kokonaisuudessaanhan KTP:n kausi on ollut täysosuma. Perinteinen kotkalaisseura palaa sinne, minne se kuuluukin; maan korkeimmalle sarjatasolle.

Mikä on erinomaista työtä tehneen päävalmentajan lyhyt tiivistys ensimmäisestä valmennuspestistään Kotkassa?

- Ne arvot, joita halusin tänne tuoda, ovat juurtuneet. Työ, kilpailu ja intensiteetti. Näiden arvojen toteuttaminen johti loogisesti sarjan voittoon. Pelaajien työhön sitoutuminen on ollut aivan top top-kamaa.

- Kundit ansaitsevat tämän mestaruuden.

TIMO KOPAKKALA