FC KTP Kotka ry

Jälkiviilto, osa 4: Liiganousu varmistui EIF-voitolla

Otteluita analysoivassa juttusarjassa käydään läpi KTP:n ylemmän loppusarjan ottelut yhdessä päävalmentaja Jussi Leppälahden kanssa. Neljännessä osassa analysoidaan EIF-vierasottelu, joka päättyi voittoon maalein 2–1. Voiton myötä KTP varmisti liiganousunsa ensi kaudeksi. Jälkiviillossa analyysit tehdään aina nojautuen samoihin elementteihin.

Lähtökohdat

Halusimme oppia edellisestä Tammisaaren vierailusta, joka oli päättynyt 0–2-tappioon. Mietimme sitä, mistä EIF:n hyökkäysuhka syntyy. Päädyimme siihen, että EIF pelaa suoraviivaisesti ja lyövät pitkiä palloja selustaan ja ovat kovia voittamaan kakkospalloja. Laitoimme Efimoville ja Rashicalle tuplavartioinnin, sillä laitatoppareita auttoi keskikenttäpelaajat. Pystyimme puolustamaan vaaralliset hyökkääjät hyvin.

Kokoonpano

Ensimmäisenä ajatuksena oli se, että emme halunneet tehdä liiaksi muutoksia. Michael Ogungbaro tuli toppariksi, koska hän on hyvä puolustamaan keskityksiä. Jätimme osaksi pelisuunnitelmaan Johannes Laaksosen vaihtopenkille, sillä halusimme hänen tulevan kentälle hieman väsyneitä EIF-pelaajia vastaan.

Otteluun lähtö

Ottelun alusta lähtien oli tunne, että meillä on hyvä rento, mutta intensiivinen tapa pelata jalkapalloa. Ottelu lähti hyvin liikkeelle ottaen huomioon paineellisen tilan. Pyysimme pelaajia muistamaan pelisuunnitelmamme ja noudattamaan periaatteitamme, jotka auttavat itse ottelussa.

Ensimmäinen puoliaika

Ensimmäinen puoliaika olisi pitänyt ehkä olla 0–0, mutta lahjoitimme EIF:lle avausmaalin. Tauolla sitten puhuimme siitä, miten tuhoamme EIF:n toisella puoliajalla.

Toinen puoliaika

Tehostimme sitä, mistä vapaa pelaaja löytyy. Saimme hyvän alun toisella puoliajalla. Rangaistuspotkumaaliin johtanut tilanne syntyi EIF:n pitkästä rajaheitosta, josta pääsimme nopeaan, onnistuneeseen vastahyökkäykseen. Tasoitusmaalista itseluottamuksemme kasvoi entisestään ja ottelu kääntyi meille.

Erikoistilanteet

Erikoistilanteet olivat meillä vaarallisia. Jo ensimmäisellä puoliajalla saimme kahdesti pallon maaliin, mutta ne hylättiin. Toisella puoliajalla teimme molemmat osumat erikoistilanteista.

Yleiset huomiot/parannettavaa

Tämä ottelu oli meille henkien taisto. Jos pysyisimme suunnitelmassamme ja noudattaisimme periaatteitamme, lähtisi peli varmasti rullaamaan ikään kuin omalla painollaan. Tämä ottelu kuvasti kauttamme, sillä pystyimme parantamaan tekemistä nousujohteisesti pelin edetessä.

KTP:n kauden päättävä ottelu pelataan tulevana lauantaina 8.10. kello 16 Arto Tolsa -areeenalla. Vastaan asettuu Turun Palloseura. Tule kannustamaan KTP voittoon ja nauttimaan nousujuhlista!