FC KTP Kotka ry

Pelipäivän Pelaajakuva: #3 Lassi Nurmos

Lassi Nurmos siirtyi vihreävalkoiseen paitaan täksi kaudeksi. Ennen sitä hän on edustanut useamman kauden verran AC Oulua ja ollut aina nostamassa joukkuetta Veikkausliigaan asti. Nurmos saattaakin olla monille kannattajille tuttu pelaaja kaudelta 2020, jolloin AC Oulu oli toinen nousija KTP:n lisäksi Veikkausliigaa. Minkälaisen matkan Nurmos on käynnyt pelaajana aina tähän päivään asti? On hänen vuoronsa kertoa.

Ensimmäiset muistot jalkapallon parissa vievät Lassi Nurmoksen aina lapsuuteen ja omalle kotipihalle, jossa hän pelasi ystäviensä kanssa. Innostus lajiin syntyi jo nuorena ja 6-vuotiaana hän siirtyi ensimmäiseen joukkueeseen. Jalkapallo tuntui aina luontevalta valinnalta ja erilaisten lajikokeiluiden jälkeen, päätyi Nurmos lajin pariin. Junioripolku alkoi ensi Haukiputaan HauPasta, jossa Nurmos ehti harjoitella useamman kauden verran ennen kuin siirtyi Ouluun OLS:n kautta Tervareihin.

Nurmoksen mukaan juniorijoukkueet ovat antaneet hänelle hyvän pohjan kohti ammattilaisuraa. Aina Haukiputaalta asti hänelle jäi oppeja mukaan eri valmentajilta, kun Oulussa taas mukaan astui enemmän haastetta. Juniorivuosilta mukaan jäi myös ajatus kilpailusta ja voittamisesta, eikä kilpailut ole koskaan olleet turhan leikkimielisiä vaan Nurmos on hakenut voittoa. Myös pelipaikka on vuosien mittaan ehtinyt muuttua kohti nykyistään.

- Moni ei tiedä, mutta 12-vuotiaana olin Pohjois-Suomen mestaruusturnauksen tähdistöjoukkueessa vielä hyökkääjänä, Nurmos kertoo. Nykyisellään hän pelaa puolustajan paikalla.

Kohti ammattilaisuutta Nurmos otti ensimmäiset askeleet kauden 2010 jälkeen, kun AC Oulun valmentajana toiminut Juha Malinen kutsui marraskuussa alkaneisiin treeneihin mukaan Oulun alueen lupaavia nuoria pelaajia. Tällöin puolustaja pääsi ensimmäisen kerran mukaan treenaamaan edustusjoukkueen kanssa, jääden aina joukkueen matkaan tammikuuksi ja keväällä syntyi ensimmäinen sopimus AC Oulun kanssa.

Suomen pelipaita päälle

Urallaan Nurmos on ehtinyt myös pelaamaan Suomen maajoukkueessa aina U17-joukkueesta U21-joukkueeseen asti. Suomen pelipaidassa puolustaja debytoi vuonna 2011 ja ehti pelaamaan U-17-U20-joukkueissa 20 ottelua sekä U21-joukkueessa neljä ottelua. Hänelle kokemus oli mahtava, niin ottelut kuin reissutkin joukkueen kanssa, mutta samalla pääsee pelaamaan myös suuria jalkapallomaita vastaan.

- Itsessään jo Suomen paita on iso juttu, Nurmos toteaa.

Kokemus on ollut hienoa ja samalla Nurmos kertoo päässeensä myös näkemään oman tasonsa kansainvälisillä kentillä. Kovempia maita vastaan pelatessa on oppinut missä pitää vielä tehdä töitä omassa pelaamisessa. Samalla mieleen on jäänyt kohtaamiset Italiaa, Ranskaa ja Englantia vastaan. Italia kuitenkin on päällimmäisenä Nurmoksen mielessä muistellessaan pelaamiaan otteluita.

- Pääsimme turnauksen finaaliin ja olimme pelanneet todella hyvin. Sitten hävisimme Italialle 4–0 finaalissa, Nurmos kertaa kokemuksiaan maajoukkueessa.

Samalla kokemus kansainvälisillä kentillä kehitti häntä pelaajana paljon ja antoi ikään kuin tilannekatsauksen siihen, missä kansainvälisellä tasolla mennään. Kuitenkin kokemuksena Nurmokselle se on ollut upeaa päästä pelaamaan Suomen paidassa haastaviakin maita vastaan.

Lassi Nurmos siirtyi AC Oulusta vihreävalkoiseen paitaan täksi kaudeksi. (kuva: Mikko Mäkelä)

Pitkä yhteinen matka AC Oulun kanssa kehitti pelaajana

Ensimmäisen kerran Nurmos pääsi pelaamaan miesten sarjatasolla kaudella 2011, ollessaan 16-vuotias. AC Oulun kauden avauksessa Kokkolassa puolustaja keräsi ensimmäiset peliminuuttinsa. Ottelu päättyi 1–1 tasapeliin ja on jäänyt Nurmoksen mieleen. Silloin matka AC Oulun kanssa oli vasta alussa ja ennen vihreävalkosiin siirtymistä hän ehti edustaa joukkuetta yhteensä 9 kauden verran, vaikka välissä ehti vierailemaan myös PS Kemissä sekä RoPSissa. Silti AC Oulu tuntuu eniten omalta joukkueelta.

- Meidän ikäisillemme AC Oulu on ainoa edustusjoukkue Oulusta. Vaikka vanhemmat ihmiset saattavatkin muistella aikaisempia seuroja, Nurmos kertoo.

Samalla hän on kehittynyt paljon pelaajana vuosien mittaan. Tärkeimpinä asioina hän pitää kehittymisessään harjoittelun laadukkaassa joukkueessa sekä itsestään huolen pitämisen. Isossa roolissa on myös tietenkin itse pelaaminen, joka kehittää pelaajana aina. Vuosien mittaan myös pelaajatyyppi on kehittynyt kohti nykyistä. Nykyään Nurmos nähdään topparin roolissa, mutta alkuvuosina hän oli enemmän hyökkäävä laitapuolustaja.

Nurmos toimi myös useamman kauden verran kapteenina AC Oulussa. Omista ominaisuuksista hän pitää tärkeinä rooliin muun muassa sitä, että hyvän ja huonon päivän ero on hyvin pieni. Näin ollen hän pystyy olemaan tasainen pelaaja ja voi näyttää esimerkkiään myös kentällä. Tärkeänä puolustaja pitää myös sitä, että tykkää pitää ääntä ja kannustaa muita joukkuekavereitaan, jonka toivoo tarttuvan myös muihinkin.

- Pelaajat äänestävät kapteenin ja silloin alkuun mietin, että miten ne aina minua äänestää tähän hommaan, onko sitä niin erikoinen, Nurmos kertoo alustaan kapteenin roolissa.

Kokemusta Veikkausliigasta

Nurmos on ehtinyt kerätä myös pelejä ja minuutteja Veikkausliigasta useammalta kaudelta. Debyyttinsä korkeimmalla sarjatasolla puolustaja teki kaudella 2014 RoPS:in pelipaidassa, jonne oli siirtynyt AC Oulusta kaudeksi. Ensimmäisen kerran Nurmos pääsi koskettamaan Veikkausliiganurmea ottelussa vastaan FC Interiä, jonka joukkue voitti kotona 1–0. Tällöin Nurmos pelasi vasempana laitapakkina.

Kaudet ovat menneet häntäpään joukkueissa, joten jännitys kaudessa on pysynyt aina loppuun asti, kun sarjapaikasta on pitänyt taistella loppuun asti. Ne ovat Nurmoksen sanoin olleet kovia kausia ja on pitänyt aina olla ylärajoilla, jotta on voinut taistella säilymisestä. Kuitenkin syksyt ovat olleet hienoja, kun tuloksellisesti on onnistuttu ja sarjapaikka on säilynyt.

Kaikkiaan Nurmos on pelannut Veikkausliigassa kolmella erillisellä kaudella. Ensiksi hän pelasi Rovaniemellä kaudella 2014, kunnes palasi takaisin AC Ouluun. Seuraavan kerran hänet nähtiin Veikkausliiganurmella PS Kemin paidassa kaudella 2017. Kunnes viimeisimpänä puolustaja esitteli otteitaan korkeimmalla sarjatasolla kaudella 2021. Jokaisella kaudella Nurmos on ollut mukana taistelemassa sarjassa säilymisestä.

- Välillä siinä on meinannut hirvittää kun on taistellut sarjapaikasta, Nurmos toteaa.

Nurmos on onnistunut avaamaan maalisaldonsa tällä kaudella. (kuva: Mikko Mäkelä)

Sarjanousun huumaa

Monelle kotkalaiskannattajalle Nurmos saattaa olla tuttu pelaaja kausilta 2020 ja 2021, kun hän pelasi AC Oulun paidassa. Ensin kaudella 2020 niin oululaisjoukkue kuin vihreävalkoiset taistelivat noususta, ja AC Oulu onnistui nousemaan suoraan Veikkausliigaan. Samalla kaudella KTP pääsi karsintojen kautta.

- Edellinen kausi oli ollut odotuksiin nähden huono, joten himmattiin ettei Veikkausliigaan ole pakko mennä nyt. Kuitenkin kaikki tiesivät, että meillä on hyvä joukkue ja mahdollisuudet nousta, Nurmos muistelee kaudella käytyjä ajatuksia.

Henkilökohtaisella tasolla kausi 2020 oli hyvä. Alkukaudesta Nurmos nähtiin pelaamassa topparina, kun kauden edetessä pidemmälle löytyi pelipaikka laitapuolustajana. Kausi sujui hyvin, vaikkei pelipaikka ollut Nurmokselle kaikkein mieluisin. Joukkue kuitenkin pystyi puolustamaan hyvin läpi kauden. Hyvä pelaaminen näkyi tuloksissa, sillä AC Oulu voitti sarjan ja nousi suoraan Veikkausliigaan.

Yksi ratkaisevista otteluista pelattiin Arto Tolsa Areenalla, kun oululaisjoukkue saapui vieraaksi. Keskinäisessä ottelussa oli isot panokset ja tärkeät pisteet jaossa. Tämän ottelun AC Oulu voitti 1–2 ja veivät kolme pistettä mukanaan. Vastustajan silmissä Tolsa oli kyseisellä kaudella jopa hyvä paikka vastustajalle.

- Tolsalla oli aina keskimääräistä enemmän katsojia, joten meininki oli aina hyvä otteluissa, Nurmos kertoo. Nykyään hän näkee sen vaikeana paikkana vastustajalle.

Sarjapaikan säilymisestä kova taisto

Kauden 2020 päätteeksi AC Oulu nousi suoraan Veikkausliigaan. Vaikka nousujuhlat menikin ohi suurimmaksi osaksi Nurmokselta, oli fiilis silti huikea. Viimeinen ottelu jäi pelaajana välistä, sillä samaan aikaan Nurmos oli toipumassa leikkauksesta. Puolustaja pääsi kuitenkin sairaalasta katsomaan ottelua paikan päälle, mutta sen enempää ei pystynyt juhlimaan kuntonsa vuoksi vaan joutui ottelun jälkeen palata takaisin sairaalaan lepäämään.

- Senkin takia haluaisin kokea nousun uudestaan, sillä nousujuhla meni minulta ohi viimeksi, Nurmos toteaa.

Veikkausliigassa AC Oulun kausi ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin toivotulla tavalla. Vaan alkukaudesta oululaiset olivat sarjataulukon häntäpäässä yhdessä kotkalaisten kanssa. Kesän aikana joukkue kuitenkin teki pelaajahankintoja, jolloin myös kapteenina toimineen Nurmoksen vastuu pieneni.

- Kausi oli haastava ja täynnä turbulenssia. Kaudessa oli monia vaiheita, Nurmos kertaa.

Oululaisjoukkue näki myös kauden aikana valmentajavaihdoksen. Loppukaudesta joukkue onnistui tuloksellisesti ja onnistui säilyttämään sarjapaikkansa kauden päätteeksi. Henkilökohtaisesti kausi oli Nurmokselle sinänsä pettymys, sillä vastuu jäi pieneksi. Kuitenkin hienona kokemuksena puolustaja pitää sitä, että pääsi aloittamaan ratkaisevassa pelissä.

Tällä kaudella Nurmos on ollut vakiokasvo avauksessa. (kuva: Mikko Mäkelä)

Uudet tuulet Kotkassa

Veikkausliigakauden jälkeen Nurmos ei saanut enää jatkosopimusta AC Oulussa. Oli siis aika keksiä jotain uutta uralle. Moni varmaan muistaakin puolustajan työhakemuksen, joka lähti leviämään laajasti Twitterissä ja siitä myös muissa medioissa. Twitterissä Nurmos teki selväksi olevansa vapailla markkinoilla ja etsimässä uutta seuraa itselleen.

- Halusin keksiä jotain erilaista, että saan viestin perille. Moni varmaan ajatteli, ettei se Nurmos Oulusta lähde, kun on ollut siellä niin kauan. Halusin saada tuotua esiin, että vapaana ollaan, puolustaja kertaa ajatuksiaan ilmoituksesta.

Hän kokee onnistuneensa tämän kanssa, eikä hän toisaalta jäänyt ilman seuraakaan. Uusi sopimus syntyi vihreävalkoisten kanssa täksi kaudeksi. Seuraavaksi olikin vuorossa siirtyminen Oulusta aina Kotkaan asti. Vastassa oli tuttu seura ja tuttuja pelaajia, vaikka puolustaja ei ollutkaan kovinkaan läheltä päässyt seuraamaan vihreävalkoisia, mutta kohdannut vastustajana muutamaankin otteeseen. Joukkueessa oli myös tuttu pelaaja AC Oulun ajoilta, kapteeni David Ramadingaye.

- Odotin, että KTP on vaikea vastustaja Ykkösessä tällä kaudella ja joukkueella oli hyvän kuuloinen uusi projekti käynnissä uuden valmennuksen myötä, Nurmos kertaa ensiajatuksiaan uudesta joukkueestaan.

Vaikka muutos oli suuri siirtyä niinkin pitkälle Oulusta, jossa on perhe ja ystävät, on hän myös löytänyt hyviä puolia uudesta kaupungista. Varsinkin kesä jäi positiivisena Nurmoksen mieleen, jolloin kaupunki sai enemmän eloa. Talven lähestyessä on kaupunki hiljentynyt, mutta samalla hän on saanut keskittyä enemmän jalkapalloon.

Tällä kaudella Nurmos on pystynyt tuomaan joukkueeseen paljon kokemusta, varsinkin nousupeleistä, osaamista ja johtajuutta. Kauden joukkueen hän kuitenkin näkee hyvänä, vaikka paljon samanlaisuuksia on kauden 2020 AC Ouluun.

- Meillä jää sellaisia pelaajia kokoonpanon ulkopuolelle, jotka mahtuisivat avaukseen monessa muussa sarjan joukkueessa. Meillä on laaja ja hyvä rinki tällä hetkellä, Nurmos kertoo.

Tähän asti kausi on ollut hyvä, mutta kaksi viimeistä ottelua määrittelevät kuinka hyvä. Jo alkukaudesta he olivat haastava vastustaja, jota oli vaikea voittaa, mutta toukokuussa tehtyjen korjausliikkeiden jälkeen he ovat olleet vielä haastavampia. Joukkueelta on tällä hetkellä vaikea saada mitään pisteitä matkaan. Omaksi tavoitteekseen Nurmos listasi täksi kaudeksi olla takuuvarma pelaaja, joka piirretään fläppitauluun ensimmäisten joukossa avaukseen. Siinä puolustaja onkin onnistunut, sillä hän on tähän asti ollut jokaisessa ottelussa avauksessa.

Sunnuntaisessa ottelussa on isot panokset, sillä vihreävalkoiset voivat varmistaa sarjan mestaruuden voitolla tai tasapelillä.

- Tulossa on hieno mahdollisuus. Ottelun voittajalle on luvassa iso palkinto, myös EIF pelaa edelleen tosissaan karsintapaikasta ja he ovat pelanneet hyvää jalkapalloa valmentajan vaihdoksen jälkeen. Meidän pitää olla parhaimmillaan, että voimme voittaa ottelun, Nurmos ennakoi tulevaa ottelua.

Mutta minkälainen Lassi Nurmos nähdään kahdessa viimeisessä ottelussa?

- Nähdään todella hyvä Lassi Nurmos.

Lempijoukkue?: KTP

Lempipaikka Kotkassa?: Sapokka

Paras korttipeli pelata bussissa?: Hertta

Parasta kuunneltavaa ennen matsia?: Rock

Miten rentoudut jalkapallon ohella?: Penkkiurheilemalla

Ketä vastaan haluaisit pelata?: Erling Haaland