FC KTP Kotka ry

KSOY -vierasotteluennakko: ”Uskon auttavani joukkuetta parhaiten tekemällä maaleja”

KTP:n miesten edustusjoukkue jatkaa kauttaan tulevana sunnuntaina 2.10. vierasottelulla EIF:iä vastaan. Ottelun panos on tiedossa joukkueen sisällä, sillä piste sinetöisi KTP:n sarjanousun ensi kaudeksi Veikkausliigaan.

KTP:n ja koko Ykkösen maalipörssin kärkinimeksi on noussut espanjalaishyökkääjä Miguel Ángel Junco Martínez eli tuttavallisemmin Mika. Hän ei usko, että sarjan tilanne tuo joukkueen tekemiseen ylimääräistä jännitettä.

– Valmistaudumme otteluun samalla tavalla kuin aiemmin tällä kaudella. Mielestäni tämänkertaiset lähtökohdat eivät tuo meille lisää paineita, vaan yritämme pelata noudattaen periaatteitamme ja voittaa ottelun, Mika kertoo.

Mika on tehnyt kuluvalla kaudella 14 maalia. Ne ovat syntyneet vain 15 ottelussa. Maalien lisäksi Mika on antanut neljä maaliin johtanutta syöttöä.

– Nälkää maalien tekemiseen löytyy yhä. Uskon, että pystyn parhaiten auttamaan joukkuettamme voittamaan tekemällä maaleja, Mika sanoo.

Mikan tahti maalien teossa on vain kiihtynyt panosten kovetessa. Käynnissä olevassa yläjatkosarjassa Mika on iskenyt peräti kuusi maalia kolmeen otteluun.

– Joukkue pelaa tällä hetkellä erinomaisesti ja pystymme pelaamaan todella hyvällä itseluottamuksella. Se on auttanut maalien synnyssä.

TPS:n jääminen perjantai-iltana kotitasapeliin KPV:n kanssa tarkoittaa sitä, että TPS:n yltäminen suoran nousijan paikalle vaatisi pienimuotoista ihmettä. Ensin KTP:n pitäisi hävitä Tammisaaressa ja sitten vielä viikon päästä TPS:lle. KTP:n pitäisi hävitä ottelut yhteensä kuudella maalilla.

EIF–KTP. Miesten Ykköstä sunnuntaina 2.10. kello 17 Tammisaaren keskuskentällä. KTP-kannattajat järjestää otteluun bussikuljetuksen. Lähde mukaan kannustamaan vihreävalkoiset voittoon!

KTP:n sarjakauden päättävä ottelu pelataan lauantaina 8.10. kello 16, kun Arto Tolsa -areenalle saapuu TPS. Tuuhan silloin paikan päälle antamaan tukesi joukkueelle. Tolsal tavataa!