Pelipäivän Pelaajakuva : MIKA #11

Pelipäivän Pelaajakuva : #11 Mika


Kun kaudella 2020 KTP viimeksi taisteli paikastaan Veikkausliigasta, jäi monen kannattajan mieleen espanjalaisnimi. Vakuuttavia otteita Ykkösen kentillä esitellyt Mika oli vahvasti mukana nousukamppailussa. Sen jälkeen hän ehti vierailla myös Kambodzhassa yhden kauden verran ennen kuin teki paluun vihreävalkoiseen paitaan. Nyt on Mikan vuoro kertoa omasta matkastaan jalkapalloilijana.


Santanderin läheltä, Pohjois-Espanjasta, kotoisin oleva Mika muistaa nähneensä kuvia itsestään pallon kanssa jo silloin kuin oli 1-2-vuotias. Suuremmin jalkapallo kuitenkin astui mukaan elämään hänen ollessa 4-vuotias, kun Mika pääsi paikallisen akatemian mukana pelaamaan. Perheessä jalkapallo oli kuitenkin aina mukana ja yhdessä serkkunsa kanssa espanjalaishyökkääjä kävi aina lauantaisin pelaamassa jalkapalloa. Vielä tällöin ammattilaisura ei ollut mielessä vaan Mika pelasi jalkapalloa sen takia, että se oli hauska tapa viettää aikaa serkkunsa ja ystäviensä kanssa.

Ensimmäisen kerran Mika nähtiin vihreävalkoisessa paidassa kaudella 2020. (kuva: Mikko Mäkelä)

Myöhemmällä iällä ajatus ammattilaisurasta rakkaan harrastuksen parissa kuitenkin realisoitui, kun Mika pääsi tekemään debyytin Rayo Cantabria-joukkueen (silloinen Racing de Santander B) paidassa kauden loppupuolella. "Olin odottanut debyyttiä kauan ja se oli hieno kokemus, kun vihdoinkin pääsin pelaamaan ammattilaisena", Mika muistelee.

Nuoruusvuosiltaan hyökkääjälle on jäänyt tärkeä neuvo mieleen jalkapallon parissa. Vielä nykyäänkin hän noudattaa neuvoa pitää hauskaa jalkapallon parissa, niin harjoituksissa kuin otteluissakin, sillä sitä ei huomaa kuinka nopeasti aika menee.

Siirto Sveitsiin oli suuri muutos

Ensimmäisen kerran espanjalaishyökkääjä pääsi pelaamaan ulkomailla, kun hän siirtyi kokeiluun sveitsiläiseen Super League-seuraan FC Luzerniin. Siirron aikaan hän oli itse vasta 18-vuotias ja muutos oli suuri.

"Olin ensimmäistä kertaa yksin ulkomailla. Uudessa maassa, jossa puhutaan eri kieltä ja jalkapallokin oli erilaista. Minun oli vaikea sopeutua sinne", Mika kertaa aikaansa Sveitsissä.

Jalkapallon pelaamisessa oli selkeitä eroja verrattuna Espanjaan; pelaaminen oli paljon fyysisempää, eikä samalla tavalla tekniikkaan pohjautuvaa mihin hän oli tottunut aikaisemmassa seurassaan. Parin kuukauden jälkeen Mika loukkaantui ja sen kuntouttaminen vei oman aikansa, eikä hän päässyt pelaamaan. Loukkaantuminen toi omat haasteensa, eikä kokemus Sveitsissä pelaamisesta ollut sellaista mitä hän oli kuvitellut ennen saapumistaan.

Nousukauden jälkeen uudet tuulet kutsuivat Kambodzassa. (kuva: Mikko Mäkelä)

Ulkomailla pelaaminen kuitenkin hänen omien sanojensa mukaan on kasvattanut häntä niin persoonana kuin pelaajana. Sitä kautta on nähnyt erilaisia valmennus- ja pelityylejä, joihin on pitänyt sopeutua. Samalla hän on voinut oppia uusia asioita eri kulttuureista, nähdessään myös eri maanosia. Mikan mukaan näistä reissuista on jäänyt kaikesta huolimatta hyviä muistoja, joita voi peliuran jälkeen muistella hyvällä mielellä.

Ensimmäinen kausi Kotkassa

Kun Mika saapui ensimmäisen kerran Kotkaan, hän yllättyi sopeutuessaan suomalaiseen jalkapalloon nopeasti. Kauden joukkueessa hyökkääjällä oli myös kolme ystävää, joiden kanssa pääsi nauttimaan läpi kauden sekä sopeutumaan uuteen maahan. Kauteen omat haasteensa vallinnut koronapandemia ja sen takia keskeytynyt kausi. Kaikesta huolimatta kautta voi muistella hyvin mielin, sillä kauden lopuksi joukkue sai sen mitä halusi; nousun Veikkausliigaan. "Kausi oli uskomaton", tiivistää Mika kauden 2020.

Muistellessaan nousukauden joukkuetta, voi hän sanoa yhteishengen olleen hyvä ja he pelasivat hyvää jalkapalloa. Ainoana ongelmana, sillä kaudella oli puolustus. Montaa taktiikkaa ei ollut ja, kun vastustaja oppi heidän pelaaman puolustuksen; tuotti se heille toisinaan ongelmia. Tästäkin selvittiin ja vihreävalkoiset pääsivät karsimaan noususta Veikkausliigaan. Kauden kova työ palkittiin Turussa, kun tasapelin ja vierasmaalisäännön kautta nousu tuli. Pelaajana Mikan tarkoitus oli kaudella tuoda joukkueelle maaleja ja olla maalintekijä. Siinä hän onnistuikin, sillä 16 ottelussa Mika onnistui heiluttamaan maaliverkkoa 11 kertaa.

Ottelu Turussa on jäänyt Mikan mieleen, eikä siitä puuttunut yhtään jännitystä. Nousua jännitettiin loppuun asti, kun ensiksi kotijoukkue onnistui siirtymään 1–0-johtoon. Pelin toisella puoliskolla maalinteossa onnistui Antti Mäkijärvi. "Nousuottelu oli uskomaton. Antin maali teki kaikesta vielä jännittävämpää, kun nousimme tasoihin", Mika kertaa ottelua.

Täysin uudessa maanosassa

Kun vihreävalkoiset siirtyivät pelaamaan Veikkausliigassa, Mika löysi uudet haasteet Kambodzasta. Kaudeksi 2021 hyökkääjä siirtyi pelaamaan Preah Khan Reach Svay Rieng FC:n paitaan. Edessä oli jälleen suuri muutos, kun oli aika siirtyä uudelle maanosalle. Edessä oli paljon muutoksia niin pelillisesti kuin ilmastossa. "Välillä pelasimme kolmelta päivällä ja lämpöä oli 40 astetta. Se vaati totuttelemista", Mika kertoo ajastaan uudessa maassa.

Vastassa oli upea maa, jota Mika ei omien sanojensa mukaan odottanut. Jalkapallo oli kuitenkin täysin erilaista, eikä hän ollut siihen aikaisemmin tottunut. Vaikka omat harjoitukset sujuivatkin hyvin eurooppalaisen valmentajan avulla, oli kuitenkin otteluiden pelitapa erilainen. Pelitapa oli avoimempaa, mutta fyysisempää ja kontakteja tuli paljon. Sarjan pelaajat olivat todella nopeita, mutta eivät samalla tavalla taktisempia mihin espanjalaishyökkääjä oli tottunut.

Kautta kuitenkin varjosti sairastettu korona ja siihen liittyvä karanteeni, joka keskeytti kauden omalta osalta. Vaikka kausi sujuikin muuten hyvin, ei se Mikan omien sanojen mukaan ollut hänen paras kausi. 16 ottelussa hän onnistui maalinteossa yhteensä 15 kertaa ja kauden päätteeksi joukkue oli sarjan toisena. Kaiken kaikkiaan aika uudessa maassa oli hienoa pienistä vaikeuksista huolimatta. Se myös omalta osaltaan kehitti häntä pelaajana, sillä hän joutui tottumaan jälleen uuteen pelitapaan.

Paluu Kotkaan nousukamppailuun

Paluu vihreävalkoiseen paitaan houkutteli, sillä luvassa oli jälleen tärkeitä otteluita ja tavoite nousta takaisin Veikkausliigaan edelliskauden putoamisen jälkeen. Samoin, kuten edellisellä Kotkan vierailulla, on Mikan ollut tarkoitus tuoda joukkueelle maaleja. Kotkalaisyleisö onkin päässyt nauttimaan siitä, sillä vastustajan maaliverkko on Mikan toimesta heilunut yhteensä 10 kertaa kuluvan kauden aikana. Tavoitteeksi hän oli listannut yli 20 maalia, mutta kesken kautta kärsitty loukkaantuminen vei oman aikansa.

Täksi kaudeksi Mika teki paluun Kotkaan. (kuva: Mikko Mäkelä)

"Loukkaantuminen oli haastavaa aikaa, sillä olin yksin täällä. Katse piti kuitenkin suunnata kohti kuntoutusta, että pääsisi takaisin pelaamaan", Mika kertoo.

Kauden kuluessa hän on myös ehtinyt nähdä muutoksia viime kertaan nähden. Espanjalaisen mukaan niin joukkue kuin seura on kehittynyt ammattimaisempaan suuntaan ja eri asioiden hoidossa on menty eteenpäin. Myös joukkueessa on tapahtunut muutoksia, johon omalta osaltaan on vaikuttanut uusi valmentajaryhmä. Hänen mukaansa pelaaminen on nykyään kilpailullisempaa ja monipuolista, vastustajan hyökkäyksiin ja peluutukseen reagoidaan paremmin. "Tällä kaudella meillä on paljon hyviä pelaajia ja kaikki joutuvat taistella paikastaan avauksessa. Meillä on hyvä joukkue."

Vihreävalkoiset ovat nyt vahvasti mukana nousutaistelussa ja johtavat ylempää loppusarjaa. Nämä ovat Mikan mukaan niitä pelejä, joista hän nauttii ja panos on suuri. Häneltä odotetaan pelaajana paljon ja se ajaa häntä eteenpäin tekemisessään. Hyökkääjä on odottanut nousutaistelua koko kauden ja sitä, että joukkue nousisi takaisin Veikkausliigaan kauden päätteeksi. Vaikka kausi ei omalta osalta mennyt suunnitelmien mukaisesti loukkaantumisen takia, on hyvänä otteluna mieleen jäänyt kuitenkin Turussa aiemmin kaudella pelattu TPS-ottelu.

Nyt katse on kuitenkin suunnattu kohti FF Jaro-ottelua. Mikan mukaan tulossa on hieno ottelu, mutta vastustajana FF Jaro ei ole ollenkaan liian helppo. Nyt kuitenkin pelataan noususta ja jokaisen ottelun panos on suuri. "Jatkosarjan otteluissa nähdään paras versio minusta, nautin näistä peleistä" , Mika kertoo vielä.

Kuluvalla kaudella Mika on onnistunut heiluttamaan maaliverkkoa 10 kertaa. (kuva: Mikko Mäkelä)



Mitä osaat sanoa suomeksi?: Kiitos

Minkä Suomi-tuotteen veisit tuliaisena Espanjaan?: Suomi-magneetin vanhemmille

Kuka on idolisi jalkapallossa?: David Villa

Mitä kuuntelet ennen otteluita?: Reggaetonia

Ketä pelaajaa vastaan haluaisit pelata?: Lionel Messi