FC KTP Kotka ry

KSOY-vierasotteluennakko: Runkosarjan mestaruus ratkeaa päätöskierroksella

KTP:n miesten edustusjoukkue hilasi itsensä Ykkösen sarjataulukon kärkeen viimeistä edeltävällä kierroksella kärkipään kamppailussa FF Jaroa vastaan. Vaikka kotkalaisjoukkue joutui olemaan ensimmäistä kertaa tappioasemassa kotikentällään, onnistui joukkue tasoituksessa vain 10 minuuttia myöhemmin ja iski voittomaalin lisäajan kolmannella minuutilla.

KTP:n voittomaalin iski viidennessä ottelussaan keskuspuolustaja Rudinilson Silva, joka pääsi kulmapotkusta syntyneestä tilanteesta laukomaan pallon maaliin. Paikan päälle saapunut 2315-päinen kotiyleisö sai aihetta riemuun.

– Voitosta jäi todella hyvät ja onnelliset fiilikset. Maalin tekeminen oli kivaa, ja se antaa lisää motivaatiota seuraavaan otteluun, Silva sanoo.

KTP on pystynyt parantamaan peliään sarjan edetessä. Joukkueen hyökkäyspelaamiseen löytyy erilaisia variaatioita ja puolustus on säilynyt tiiviinä läpi kauden. Puolustuksenkin työskentelyyn voi olla tyytyväinen, sillä oma maali on pysynyt koskemattomana seitsemän kertaa eli joka kolmannessa ottelussa.

– Vielä löytyy monia pelillisiä osa-alueita, joita pitää pystyä kehittämään. Pyrimme kehittämään peliämme ottelu kerrallaan ja etenemmekin vain ottelu kerrallaan eteenpäin, Silva toteaa.

KTP:n sisällä on tiedostettu se tosiasia, että runkosarjan voitto takaa kotiedun ylemmän loppusarjan päätöskierroksella runkosarjan kakkosta vastaan. Runkosarjan voitto ratkaistaan KTP:n ja TPS:n välillä. Mikäli KTP voittaa päätöskierroksen ottelussaan PK-35:n, pääsevät vihreävalkoiset piikkipaikalta loppusarjan koitoksiin. Runkosarjan ratkaisevasta PK-35-pelistä ei kuitenkaan ole tulossa missään nimessä helppoa.

– Meidän pitää vain voittaa, kuten pitää myös jatkossa. Lauantaina on vastassa kova vastustaja. Meillä on edellisestä ottelusta itseluottamus kunnossa, mutta meidän pitää silti kunnioittaa vastustajaamme, Silva muistuttaa.

Silva on tuonut KTP:n puolustukseen jämäkkyyttä, kaksinkamppailun voittamista ja yksinkertaiselta näyttävää syöttämistä. Jo ennen Jaro-ottelussa syntynyttä osumaa Silvan onnistui kolisutella laukauksillaan maalipuita.

– Jokainen ottelu on aina erilainen. Totta kai haluan kehittää vielä omaa tekemistäni ja olla aktiivinen ja johtaja kentällä, Silva sanoo.

PK-35–KTP. Miesten Ykköstä lauantaina 3.9. kello 16:00 MagneCit Areenalla.