Aleksi Tarvonen arvostettiin Ykkösen kuukauden pelaajaksi

KTP:n hyökkääjä Aleksi Tarvonen on valittu miesten Ykkösen heinäkuun pelaajaksi. Pitkän loukkaantumisen jälkeen paluun tositoimiin heinäkuun ensimmäisenä päivänä tehnyt Tarvonen viimeisteli kaikkiaan kuudessa heinäkuun kamppailussa mukavat viisi maalia.

Tarvonen oli mielissään kuullessaan valinnan osuessa häneen.

– Kuulostaa kivalta, että saa tekemisestään arvostusta. Nyt olen päässyt hyvään vireeseen loukkaantumisteni jälkeen. Valinta olisi voinut kohdistua joukkueessamme myös johonkin toiseen pelaajaan, sillä olemme pelanneet hyvin, Tarvonen sanoo.

– Kollektiivinen pelimme on mahdollistanut minulle mukavasti maalipaikkoja ja minun tehtäväni on laittaa paikoista palloa maaliin, hyökkääjä jatkaa.

On muistettava, että Tarvonen on vasta lähestymässä täyttä pelikuntoaan pitkän sairauslomansa jäljiltä. KTP:n oma kasvatti pelasi vasta viime viikolla kuluvan Ykkösen kauden ensimmäisen 90-minuuttisensa.

– Luonteeni on sellainen, että haluan aina parantaa edellisestä. Ehdottomasti haluan tehdä asiat entistäkin paremmin. Uskon, että tulen vielä parantamaan, kun pelikunto on saatu paremmaksi, Tarvonen lupaa.

Kuluvan Ykkösen kauden kuukauden pelaajat:

Huhtikuu: Simo Roiha, TPS
Toukokuu: Adam Larsson, EIF
Kesäkuu: Jere Koponen, TPS
Heinäkuu: Aleksi Tarvonen, KTP