FC KTP Kotka ry

KSOY -vierasotteluennakko: ”Haluamme samaa ilmettä vieraspeleihin kuin kotona”

KTP:n miesten edustusjoukkueen taival Ykkösessä jatkuu vierasottelulla Ekenäs IF:n vieraana tulevana lauantaina 30.7. KTP lähtee otteluun hyvillä fiiliksillä, sillä edellisestä ottelusta otettu voitto on vain nostanut joukkueen sisällä meininkiä entisestään.

– Meillä on ollut tällä viikolla treeneissä erinomaisen hyvää tekemistä ja meininkiä. Lähdemme hakemaan vierasvoittoa ja haluamme samaa ilmettä vieraspeleihin kuin mitä kotona, KTP:n puolustaja Samuel Mahlamäki sanoo.

EIF vaihtoi hiljattain valmentajaa, kun Mikko Manninen vaihtui Filipe Pedroon. Ottelu KTP:tä vastaan on portugalilainen ensimmäistä kertaa tositoimissa. EIF on pelannut kuusi peräkkäistä ottelua ilman voittoa ja pistepussi on lihonut vain kolmella tasapelipisteellä.

– Meidän pitää pelata sitä kuuluisaa omaa peliä voittaaksemme, eikä siinä hirveästi tarvitse tehdä mitään superkonsteja. Oma, hyvä futis riittää, kunhan noudatamme sovittuja periaatteitamme, Mahlamäki toteaa.

Kuluvan viikon aikana joukkueen harjoituksissa on hiottua pelillisiä yksityiskohtia kuntoon.

– Ei mitään yhtä yksittäistä asiaa, vaan esimerkiksi siten miten yhtenäisesti teemme asioita kentällä. Jos päätämme prässätä, pitää se tapahtua yhdessä tai jos pitää vetäytyä, pitää se tapahtua kollektiivisesti. Yksi tämän kauden vahvuuksistamme on ollut se, että olemme pystyneet pitämään välit tiiviinä, Mahlamäki kertoo.

EIF–KTP. Miesten Ykköstä lauantaina 30.7. kello 17:00 Tammisaaren keskuskentällä.