FC KTP Kotka ry

Ensi kauden joukkueen rakentaminen käynnistyi – Joni Mäkelän kanssa jatkosopimukseen

KTP:n miesten edustusjoukkueen rakentaminen ensi vuodelle on käynnistynyt totuttua aiemmin, sillä Joni Mäkelä on allekirjoittanut ensi kautta käsittävän pelaajasopimuksen jo tässä vaiheessa vuotta. KTP:n pelaajakoordinaattori Niko Ikävalko kertoo seuran halunneen kiinnittää avainpelaajan jo hyvissä ajoin.

Mäkelä on tehnyt tällä kaudella neljä maalia ja esityön viiteen osumaan.

– Joni on ollut tällä kaudella takuuvarma suorittaja, ja kuten ennen kauden alkua povailtiin, sopii hän täydellisesti pelitapaamme. Halusimme pitää Mäkelän täällä myös ensi kaudella ja siksi käynnistimme keskustelut hyvissä ajoin, ja pääsimme hyvin nopeasti yhteisymmärrykseen, Ikävalko kertoo.

Pelkästään Mäkelään ei ensi kauden joukkueen rakentaminen rajoitu, vaan vakaana aikomuksena on saada aikaiseksi lisää pelaajasopimuksia lähiaikoina.

– Haluamme olla ajoissa liikkeellä joukkueen rakentamisen kanssa, jotta meillä olisi heti sarjakauden jälkeen pelaajarunko valmiina uuteen kauteen. Näin saamme toimintaa kehitettyä ja toimintaan jatkuvuutta, ettei kaikkea tarvitse aloittaa alusta, Ikävalko sanoo.

Mäkelä itse on mielissään siitä, että sopimusneuvottelut saatiin hoidetuksi näin aikaisin.

– Näen, että meillä on täällä menossa hyvä prosessi ja haluan ehdottomasti olla jatkamassa sitä, Mäkelä tuumaa.

Mäkelän mukaan joukkue on tällä hetkellä hyvässä iskussa, vaikkakin peliä halutaan yhä kehittää.

– Ollaan otettu hyvin pisteitä viime aikoina. Alkukausi oli hieman haasteellisempi pelillisesti, koska meillä oli jalkeilla uusi joukkue. Nyt on alettu löytää toisiamme kentällä, kun tunnemme toisemme paremmin, Mäkelä sanoo.

KTP:n ykköstavoite ei ole muuttunut mihinkään. Ykkösen kärkikahinoissa mukana oleva kotkalaisjoukkue haluaa nousta ensi kaudeksi takaisin Veikkausliigaan.

– Totta kai se on ehdoton ykköstavoitteemme ja haluan ehdottomasti pelata ensi kaudella liigassa. Kaikki on omissa käsissämme. Menestys ja voitot tulevat jokapäiväisen työn kautta. Myös henkinen kantti pitää olla kunnossa, mikäli meinaa nousta liigaan. Emme halua jättää mitään jossittelun varaan ja siksi haluamme kehittää jatkuvasti omaa tekemistämme, Mäkelä kertoo.