FC KTP Kotka ry

Aleksi Tarvosen maali kruunasi KTP:n voiton

Hurjaan maalintekovireeseen viime aikoina äitynyt KTP jatkoi Arto Tolsa -areenalla perjantaina siitä, mihin se ennen juhannustaukoa jäi.
Kolmannessa peräkkäisessä kotiottelussaan neljä maalia iskeneen KTP:n kovan nykykunnon sai kokea nahoissaan Mikkelin Palloilijat, joka joutui tunnustamaan vihreävalkoiset paremmakseen maalein 4-1 (2-1).

Raitapaidat avasivat maalitilinsä jo 10. minuutilla. Joni Mäkelä siirsi pallon Antti Mäkijärvelle, jonka nopea pystysyöttö keskialueelta vapautti aivan paitsion rajamailla kärkkyneen Mikan karkumatkalle. Espanjalaiskärki harhautti ensin MP:n puolustaja Arttu Loukiaisen, minkä jälkeen hän pisti pelivälineen viidennen kerran tällä kaudella vastustajan verkkoon.
Jatkoa seurasi neljä minuuttia myöhemmin, kun Rico Finnäs lähetti omalta puolustusalueelta pitkän kaaripallon Thomas Agyirille. 28-vuotias ghanalainen otti pallon nätisti haltuunsa ja nosti sitten taidokkaasti vasurillaan nahkakuulan MP-veskari Otto Huuhtasen yli maaliin.

MP kavensi melkein heti. KTP pelasi hetken vajaalla, kun Agyirilla oli jotain ongelmia kengännauhojensa kanssa.
Vieraiden paras pelaaja Topi Keskinen riisti pallon Lassi Nurmokselta ja sijoitti pallon tyylikkäästi oikeaan alanurkkaan.
MP:llä oli myös pari muuta paikkaa, mutta 1-0-tilanteessa Michael Ogungbaro venytti jalkansa vieraiden Juuso Liukkosen ja pallon väliin, eikä Keskinen pystynyt muutama minuutti ennen taukovihellystä ohittamaan KTP:n maalivahti Anton Lepolaa kahdella lähentelyllään.

Toisen puoliajan alkuhetkillä KTP joutui tekemään vaihdon, kun alkukauden puolustuspelin tukipilari Ogungbaro loukkasi jalkansa. Tilalle tullut Samuel Mahlamäki paikkasi hänen tonttinsa erinomaisesti.

Peli ratkesi lopullisesti vaihtomiesten maaleihin. 70. minuutilla kentälle vaihdettu David Ramadingaye pisti pallon pilkulta häkkiin, kun 83 minuuttia oli pelattu. Rankkariin johtanut tilanne sai alkunsa Mahlamäen pitkästä vaparista.Rangaistuspotku tuomittiin, kun hetkeä aiemmin ensimmäistä kertaa tällä kaudella Ykkösen otteluun juossut, maaliskuussa viimeksi pelannut, Aleksi Tarvonen tavoitteli puskullaan samaan aikaan vaihdosta kentälle tullutta Santeri Steniusta, jonka MP:n Loukiainen joutui kaatamaan.

Sitten seurasi Tarvosen tähtihetki. Ramadingaye rynnisti terävästi hyökkäykseen ja antoi pallon laitaan Agyirille, jonka millintarkan keskityksen Tarvonen jatkoi komeasti maaliin. Tuuletuksesta näki, että maali maistui erityisen hyvältä.

Ihan loppuhetkillä oli myös Stenius lähellä päästä jälleen maalintekijätilastoon saatuaan pallon Lepolan pitkän avauksen ja Tarvosen rintaohjauksen jälkeen, mutta kauden neljäs maali jäi haaveeksi, kun Huuhtanen torjui.

Vaikka KTP:n joukkueessa oli pelkkiä onnistujia, lienee hyvin todennäköistä, että KTP:n takavuosien maalitykki Ari "Ape" Tissarin numerolla 9 hyökkäävällä Aleksi Tarvosella oli kaikkein parhaimmat fiilikset.
- Tosi pitkä vuosi tämä on ollut, kun olen joutunut olemaan ulkona joukkueesta. Pari viikkoa olen nyt pystynyt harjoittelemaan ja kyllä maalini jälkeen oli onnellinen olo, KTP:n oma kasvatti myhäili. - Viime kausi meni kivuissa pelatessa, kun polvessa oli repeämä. Tällä kaudella sairastuin maaliskuussa koronaan ja siitä seurasi pitkähkö tulehdustila. Ylirasitusta ja kroonista vaivaa, Tarvonen lisäsi.

Onnittelijoista ei ollut pulaa, kun Tarvonen pallon maaliin pisti.
- Joukkuekavereistakin näki, että hyvältä tuntui. Kun vaihtopenkiltäkin juostiin minua onnittelemaan, se oli tunteikas hetki, kohta 28 vuotta täyttävä hyökkääjä iloitsi.

KTP on juuri nyt, puolivälin krouvissa, niin hyvässä iskussa, että Ykkösen runkosarjan toiselta kierrokselta on odotettavissa jopa vielä parempaa kuin tähän asti.
11 pelistä 22 pistettä on kova saldo. - Meillä on nyt sellainen lento päällä. Loukkaantumiset ovat hellittäneet, hyökkäyspeli toimii ja boxipuolustus on ollut hyvää, KTP:n päävalmentaja Jussi Leppälahti sanoi.
Juuri kun KTP:ssä on saatu iloita loukkaantumislistan lyhenemisestä, joutui topparin tontilla urakoinut Ogungbaro sivuun.
- Se on kramppi tai lihasvamma. Voi olla huilia viisi päivää tai jos se on repeämä, niin sitten useamman viikon. Yritetään saada viikonloppuna mies kuviin ja toivotaan parasta, Leppälahti jutteli.

Ensi maanantaina on edessä tähänastisen kauden tärkein peli, kun KTP matkustaa Turkuun sarjajohtaja TPS:n vieraaksi.
Tepsillä on 12 pelistä kasassa 27 pistettä ja maaliero plussalla 15 osuman verran. KTP on viisi pinnaa perässä, mutta pelejä on yksi vähemmän. Maaliero on myös +15.
- Pakko sanoa, että Tepsi on kova joukkue ja ykkössuosikki tässä sarjassa. Hyvillä mielin kuitenkin siihen otteluun lähdemme. Olemme ainoat joukkueet, jotka ovat hävinneet vain kerran. Peli on mielestäni ihan täysin fifty-fifty. Todella hieno peli tulossa, Leppälahti päätti.

TIMO KOPAKKALA