FC KTP Kotka ry

Jälkipuinti osa 6: Murskavoitto ja taistelutasapeli

Jälkipuinnin kuudennessa osassa käydään läpi KTP:n Ykkösen ottelut Gnistania ja Jaroa vastaan. Gnistania vastaan KTP nappasi riemukkaan 4–0-voiton ja Jaroa vastaan taistelu toi 2–2-tasapelin. Haastattelussa on Anton Lepola ja Aleksi Partanen.

Oliko Gnistan-voitto toistaiseksi paras KTP:n esitys?

Anton: Tuloksen mukaan ainakin se oli paras pelimme. Nolla pysyi omissa ja vastustaja muutoinkin vähillä maalipaikoilla. Saimme pelattua paljon palloa vastustajan muodon sisään ja pallollisessa tekemisessä oli mukavasti tempoa. Iskimme Gnistanin heikkoihin kohtiin ja tulos kertoo paljon.

Aleksi: Teimme neljä itse ja päästimme nolla. Se kertoo paljon.

Millaiset asiat vaikuttivat lopputulokseen?

Aleksi: Valmistauduimme hyvin otteluun. Olimme niskan päällä alusta alkaen ja toki siihen vaikutti se, että Gnistanilla ei ollut kuin pari päivää aikaa edellisestä ottelustaan. Pitää kuitenkin antaa isot propsit tästä joukkueellemme.

Anton: Se miten me tulimme otteluun ja pystyimme käyttämään maalipaikkamme hyödyksi. Vastustaja joutui vastaanottajaksi ja pelasimme täysin suunnitelmamme mukaisesti.

Jaro-ottelun ensimmäinen puoliaika ei sujunut odotetunlaisesti, mistä se johtui?

Anton: Jaro prässäsi hyvin ja aggressiivisesti. Emme päässeet pallon kanssa montaa kertaa heidän kenttäpuoliskolleen, emmekä kunnolla pystyneet purkamaan heidän prässiään. Ensimmäinen puoliaika oli meiltä taistelua, kunnes toinen puoliaika oli huomattavasti tasaisempi. Se pitää muistaa, että vastassa oli hyvä joukkue.

Aleksi: En ole nähnyt kokonaan peliä, sillä en ollut matkassa mukana. Klippien perusteella meillä oli hieman vaikeuksia pelin avaamisessa.

Painaako otteluruuhka jaloissa?

Anton: Kun pelaa paljon pelejä, painaa se enemmän henkisesti kuin fyysisesti maalivahdilla. Kenttäpelaajilla on fyysinen puoli enemmän läsnä, mutta maalivahdin pitää ladata itsensä ottelumoodiin, mutta toisaalta kaava on hyvin yksinkertainen, kun ottelua seuraa palauttava harjoitus ennen seuraavaa peliä. Näissä otteluruuhkissa pisteitä keräävät joukkueet yleensä pärjäävät hyvin koko kaudella ja olemme näyttäneet, että olemme vaikeasti voitettava joukkue.

Aleksi: Pelasin viime viikonloppuna PeKan mukana ja se oli kolmas otteluni heidän riveissään tällä kaudella. Kuormaa on tullut treeneistä ja matkustamisesta.

Millaista ottelua odotat keskiviikon kotiottelusta PK-35:ttä vastaan?

Anton: Alkukausi ei ole ollut toivotunlainen ja he ovat päästäneet paljon maaleja. Heillä on varmasti paljon näyttämisen halua, etteivät ole niin heikkoja kuin mitä alkukauden tulokset ovat antaneet ymmärtää. En tiedä heidän ongelmiaan, mutta hävisimme heille 0–1 Ykköscupin puolivälierässä ja meiltä löytyy revanssihenkeä. Olimme Ykköscupin ottelussa niskan päällä, vaikkemme saaneet maaleja aikaiseksi. Nyt pitää ottaa kolme pistettä ja toivomme, että jengiä tulisi hyvin katsomoon.

Seuraava jälkipuinti on luvassa tiistaina 5.7. Siinä käsitellään läpi kotiottelu KTP–MP, joka pelataan perjantaina 1.7.

KTP:n seuraava kotiottelu on keskiviikkona 22.6. kello 18.30 Arto Tolsa -areenalla, vastaan asettuu PK-35.