FC KTP Kotka ry

KSOY -vierasotteluennakko: Itseluottamusta uhkuen kohti Kimpistä

Toisilleen erittäin tutut joukkueet kohtaavat Kimpisen ruoholla ensi keskiviikkona 8.6. KTP ja PEPO lähtevät otteluun täysin eri lähtökohdista ja eri päistä sarjataulukkoa.

PEPOn kausi Kakkosessa on lähtenyt liikkeelle takkuisesti. Joukkue ei ole onnistunut vielä avaamaan voittotiliään. Maalinteon kanssa on ollut haasteita. Joukkue pelaa nuorella ja vielä Kakkosen tasolla kokemattomalla joukkueella. Joukkueen tukipilareita ovat maalivahti Paasu sekä kenttäpelaajat Ruti ja Pekkala, joka toimii joukkueen kapteenina. Lappeenrantalaisten menestys ei kuitenkaan kaadu valmennuksen osaamiseen. PEPOa nimittäin valmentaa Jukka Vakkila, jolla on kokemusta aina miesten A-maajoukkuetta myöten. On varmaa, että sarjan edetessä joukkueen otteet paranevat ja ensimmäinen täysi pistepotti on vain ajan kysymys.

KTP lähtee Lappeenrantaan täynnä itseluottamusta, mutta silti nöyränä. Kausi on alkanut hienosti ja tätä hienoa putkea on tarkoitus jatkaa edelleen. Alkukauden onnistujia on joukkueessa useita. Joukkueen sisäistä pistepörssiä johtaa Rosa Rantanen. Peräti kuusi pelaaja on merkkauttanut itselleen maalin tai useamman.

Ennen kautta joukkueet kohtasivat harjoitusottelussa. Silloin KTP oli parempi, mutta PEPO joutui otteluun ilman avainpelaajiaan. KTP haluaa venyttää voittoputkensa viiteen ja toisaalta PEPO tarvitsee kipeästi pisteitä. Paikallisotteluissa voi käydä miten tahansa, joten kaikki valmistelut on tehtävä huolella!

Naisten Kakkosta. PEPO–KTP ke 8.6.2022 klo 19.00 Kimpisen stadionilla.