FC KTP Kotka ry

Terveystalon terveyskatsaus: Jere Hiltusen paluu lähestyy päivä päivältä

Kuluvaksi kaudeksi KTP:n riveihin siirtyneen Jere Hiltusen alku uudessa seurassa ei olisi paljoa voinut olla epäonnisempi. Hiltunen ei ennättänyt olla kuin muutamissa harjoituksissa, kun hän loukkasi itsensä.

– Ne taisivat olla kolmannet harjoitukset joukkueen mukana tammikuun puolivälissä. Alkuun oli ajatuksena, ettei kyseessä ole varmastikaan mikään vakava vamma. Sitten, kun en pystynyt seuraavana päivänäkään varaamaan jalalle painoa, oli syytä hakeutua kuvauksiin, Hiltunen muistelee.

Kuvista selvisi, että jalkavamma vaatii leikkaushoitoa. Jalka leikattiin tammikuun lopulla ja pian sen jälkeen alkoi kuntouttaminen, joka on jatkunut aina näihin päiviin saakka.

– Vesa Heleniuksen ohjelmalla on menty läpi. Ensimmäiset kolme viikkoa olin Joensuussa kotipuolessa harjoittelemassa. Harjoitteluuni kuului salitreeniä ja vesijuoksua kaksi kertaa päivässä. Neljä viikkoa leikkauksen jälkeen sain jo tuen kanssa laittaa painoa jalalle. Kaikki piti lähteä rakentamaan aika lailla nollista kävelystä lähtien, Hiltunen sanoo.

Kun joukkueurheilija loukkaantuu, joutuu hän vääjäämättä olemaan erossa joukkueesta. Se voi tuoda mukanaan yksinäisyyden ja jopa ulkopuolisen olon. Näin ei kuitenkaan lopulta käynyt Hiltuselle.

– Ehkä alkuun Joensuussa tuntui hieman yksinäisyyttä, mutta kun pääsin takaisin Kotkaan ja joukkueen pariin, alkoi tuntua taas paremmalta. Olimme kaikki aina yhdessä pukukopissa ja kun joukkue lähti harjoittelemaan kentälle, painelin minä salille, Hiltunen kertoo.

Hiltusen kuntoutukseen tuli hieman takapakkia muutamia viikkoja sitten. Hiltunen kertoo kärsineensä mahdollisesti oireettomana koronan ja sen jälkitauti laittoi miehen sairastuvalle kolmen viikon ajaksi.

– Sykkeet nousivat todella korkealle ja niistä ei meinannut palautua millään. Onneksi se meni kolmessa viikossa ohi ja nyt näyttää paremmalta.

Hiltunen on pystynyt harjoittelemaan joukkueen mukana viimeisten viikkojen aikana. Tällä hetkellä suunnitelmana on palata tositoimiin kesäkuun alussa.

– Pelilupa on jo tullut, mutta nyt pitää kehittää vielä juoksukuntoa, jotta jaksaa pelata. Työntekoa se vain vaatii ja onneksi en ole koskaan sitä pelännyt, Hiltunen hymähtää.