FC KTP Kotka ry

Jälkipuinti osa 2: Kausi jatkunut tappioitta

KTP:n nettisivuilla julkaistaan juttusarjaa, jossa käydään läpi Ykkösen sarjakauden ottelut. Toisesssa osassa ruoditaan KTP:n Ykkösen ottelut Turun Palloseuraa ja Kokkolan Pallo-Veikkoja vastaan. Haastattelussa on Matias Paavola ja Lassi Nurmos.

Millaiset fiilikset jäi TPS-ottelusta?

Lassi: Takatalvi tuli yllättäen sotkemaan ottelua, mutta ei se meille ollut niin ihmeellinen asia, sillä olimme talvella pelanneet vastaavanlaisissa olosuhteissa. Alku oli vielä jalkapalloa, mutta toisella puoliajalla pelin taso laski ja siihenkin piti vain sopeutua. Puolustamisesta tuli helpompaa kuin hyökkäämisestä.

Matias: Kumpikaan joukkueista ei pystynyt juurikaan luomaan huippupaikkoja. TPS hyötyi olosuhteista, mutta tasainen ottelu, jossa maaliton lopputulos kuvaa hyvin tapahtumia.

Lumiset olosuhteet tekivät haasteen, mutta mikä oli suurin syy siihen, miksei puolen tunnin miesylivoimaa pystytty hyödyntämään?

Lassi: En mene olosuhteiden taakse. Emme saaneet oikeanlaista rytmiä hyökkäyspelaamiseemme. Välillä meillä oli liikaa malttia, kun olisi pitänyt iskeä terävämmin. Toisaalta TPS ei paljoa antanut meille juurikaan mahdollisuuksia edetä nopeasti.

Matias: Suurin ongelma oli siinä, että meidän ratkaisevat syöttömme lähtivät aivan liian kaukaa. Meidän olisi pitänyt päästä pelaamaan keskikentälle ja lähemmäksi vastustajan maalia.

KTP vieraili Kokkolassa iskemällä mukavat kolme maalia. Miten viimeinen osuma syntyi?

Matias: Meillä oli kaksi pelaajaa boksissa ja ajatuksena oli heittää heille palloa. Se oli kova keskitys ja siten vaikea pallo maalivahdille lähteäkö siihen vai jäädäkö torjumaan maaliviivalle. Nyt pallo sitten leijaili onneksemme alakulmaan.

KPV:n ainokainen osuma syntyi epäonnisella omalla maalilla. Mitä siinä oikein tapahtui?

Lassi: Meillä oli jo puoli minuuttia ennen maalin syntymistä huonoa puolustamista ja KPV sai siitä vapaapotkun. Puolustimme vapaapotkunkin hieman löysästi ja meillä toppareilla oli ajatuksena varjella omaa maaliamme. ”Mike” yritti maaliviivalla purkaa palloa ja se suuntautui kovalla vauhdilla minua päin. Yritin ohjata palloa pois, mutta se kimposikin omaan maaliin.

KPV-ottelu oli kauttaaltaan tasainen, mikä käänsi vaakakupin KTP:lle?

Matias: Yksilötaito ja ”Johnny” Laaksosen huikea laukaus ennen kaikkea. Lisäksi nostaisin meidän erikoistilannepelaamisen molemmissa päissä. Kakkosvalmentajamme Jonas Nyholm käyttää valtavasti aikaa kehittääksemme erikoistilannepelaamistamme ja käymme sitä joukkueena todella tarkkaan läpi.

Lassi: Mentaaliteettimme. Emme olleet vielä avausmaalimme jälkeen riittävän päättäväisiä, mutta tasoitusmaalin jälkeen halusimme vielä taistella voitosta. 2–1-johtomaalimme jälkeen päätimme, että nyt nappaamme täydet pisteet.

KTP pelaa seuraavan kerran vasta ensi viikon perjantaina 20.5. Millaisiin asioihin harjoituskentällä kiinnitetään huomiota?

Matias: Tämä viikko harjoitellaan kovaa ja ensi viikon maanantaista alamme käydä läpi seuraavaa vastustajaa.

Lassi: Emme ole pystyneet kunnolla harjoittelemaan, koska otteluita on ollut niin tiheään. Pelaajathan tykkäävät pelata, mutta nyt voidaan harjoitella hieman kovemmin ja kehittää tekemistämme.

Osallistu mukaan Jälkipuintiin ja lähetä oma kysymyksesi pelaajille KTP:n Facebookissa. Seuraava jälkipuinti on luvassa tiistaina 24.5. Siinä käsitellään läpi vierasottelua Järvenpään Palloseuraa vastaan.