FC KTP Kotka ry

Kiinteistömaailma-kotiotteluennakko: KTP:n kausi jatkuu kärkikamppailulla TPS:aa vastaan

KTP:n miesten edustusjoukkueen kausi Ykkösessä jatkuu tulevana torstaina 28.4. evakossa pelattavalla kotiottelulla sarjakärki Turun Palloseuraa vastaan. Ottelu pelataan Myllykoskella KSOY Stadionilla kello 18.30 alkaen.

KTP aloitti oman kautensa 1–0-voitolla sarjanousija PEPOsta, kun taas mustavalkoinen turkulaisjoukkkue on voittanut jo kaksi kamppailuaan. 100-vuotisjuhlavuottaan viettävä TPS on voittanut molemmat kuluvan kauden Ykkösen otteluaan tehden molemmissa peräti kolme maalia. Ensimmäisessä ottelussa EIF kaatui maalein 3–1 ja toisessa sarjanousija JäPS 3–0. Avausottelussa tehopelaajana toimi Daniel Rantanen, joka viimeisteli yhden ja teki kahteen maaliin esityön. JäPS-kaadossa kunnostautui vuorostaan hattutempun iskenyt Simo Roiha ja 16-vuotias kolmannen polven tepsiläinen Jasper Jalonen, joka antoi kaksi maalisyöttöä ja hankki joukkueellen rangaistuspotkun.

KTP:n riveissä kolmannen kautensa aloittanut maalivahti Anton Lepola on alkujaan TPS:n kasvatti. Turkulaisten edustusjoukkueessa Lepola pelasi kaudella 2019, jolloin torjuntavastuuta kertyi kuudessa Ykkösen ottelussa.

– Onhan siinä aina hieman ekstralatausta, kun pelaa Tepsiä vastaan. Vastassa on tuttuja pelaajia ja tuttu organisaatio. Ei sitä käy kieltäminen, etteikö TPS ole ollut iso osa elämääni. Odotamme koko joukkueena jo vesi kielellä torstain ottelua. Niin monta kertaa olen jo TPS:aa vastaan pelannut, ettei enää ole pelkoa ylilatauksesta, Lepola sanoo.

Lepola oli tyytyväinen sarja-avaukseen, joka toi KTP:lle täydet kolme sarjapistettä, vaikka parannettavaa jäikin.

– Kauden aloituksessa oli tärkeintä, että saimme täydet pisteet ja pidettyä nollan omissa. Meillä oli paikkoja tehdä useampiakin maaleja, mutta tällä kertaa yhden maalin tekeminen riitti voittoon. Kokonaisuudessaan se oli meiltä tasapainoinen esitys, mutta kaikki joukkueessa tiedostavat potentiaalimme nähtyä parempaan ja sitä olemme käyneet nyt läpi harjoituksissa, Lepola kertoo.

Lepola tietää, että TPS on aloittanut kautensa kahdella voitolla, jossa joukkue on iskenyt yhteensä kuusi maalia.

– TPS:ssa on tosi paljon rutinoituneita ja taitavia pelaajia. Puolustuslinjan ja maalivahtipelin pitää onnistua meiltä täydellisesti, mikäli haluamme napata pisteitä heitä vastaan. Olemme kuitenkin valmiita heidän kohtaamiseen, Lepola sanoo.

TPS on tehnyt kuluvaksi kaudeksi kovia hankintoja. Hyökkäyspäähän Rovaniemen Palloseuran riveistä siirtyneen Simo Roihan lisäksi turkulaisseura hankki Olli Jakosen, joka iski viime kaudella EIF:lle kuusi maalia ja Veikkausliigaurallaan yli 80 maalia iskeneen Demba Savagen. Keskikenttä vahvistui Daniel Rantasen lisäksi HJK:ssa kolme Suomen mestaruutta voittaneella Anthony Annanilla, joka kolme viime kautta pelasi FC Interissä. Myös puolustukseen liittyi Joonas Lakkamäki porilaisseura MuSasta.

– Kun katsoo TPS:n tämän kauden hankintoja, pitäisi heidän voittaa kaikki ottelut ja mikään muu kuin suora liiganousu olisi heille iso pettymys. Meillä on kuitenkin hyvä kutina joukkueen sisällä ja lähdemme hakemaan kolmea pistettä Myllykoskelta Kotkaan, Lepola tuumaa.

Lähde sinäkin kannustamaan KTP voittoon Myllykoskella pelattavasta kotiottelusta TPS:aa vastaan.

KTP järjestää bussikuljetuksen KSOY Stadionilla pelattavaan otteluun Turun Palloseuraa vastaan. Bussikuljetus otteluun lähtevät kello 17 Kotkasta Huippuravintola Haka-Pirtin kulmalta ja paluukuljetus ottelun päätyttyä KSOY Stadionin vierestä.

Paikkoja on vain rajoitetusti, joten toimi ripeästi! Paikkoja voi ostaa KTP:n verkkokaupasta täältä, suoraan toimistolta tai kello 16 jälkeen Haka-Piristä. Meno-paluulipun hinta on vain 10 euroa.

Mikäli sinulla on VIP-kausikortti, on sinulla mahdollista hypätä kyytiin veloituksetta. Paikka pitää kuitenkin varata viimeistään keskiviikkoon 27.4. klo 15. Varaaminen onnistuu puhelimitse soittamalla Jari-Pekka Gummerukselle numeroon 0400 751 398.

KTP haluaa kiittää MyPaa yhteistyöstä ottelun järjestämisessä.

kiinteistomaailma_kuva_pieni.jpg