FC KTP Kotka ry

KTP iski neljä maalia PEPOn verkkoon

KTP:n miesten edustusjoukkueen harjoitusottelu lappeenrantalaista PEPOa vastaan sujui niin tuloksellisesti kuin pelillisesti erinomaisesti. Sarjanousijana huhtikuussa alkavaan Ykköseen lähtevä lappeenrantalaisjoukkue joutui taipumaan KTP:lle maalein 4–2 (1–3). Antti Mäkijärvi viimeisteli vihreävalkoisille kaksi maalia. KTP:n hallinta tuotti ensimmäisen kerran tulosta kamppailun 30. minuutilla, kun Mäkijärvi onnistui iskemään maaleistaan ensimmäisen. Hyvä ote palkittiin vain vajaata viittä minuuttia myöhemmin, kun Niklas Leinonen lisäsi kotkalaisten johtoa. KTP ei kuitenkaan saanut nauttia kahden maalin johtoasemaa kauaa, kun liigakokemustakin omaava Irfan Sadik kavensi 37. minuutilla. Mäkijärvi kuitenkin iski kuuluisan koppimaalin ensimmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla. Läpi ottelun toistui sama kaava. KTP hallitsi palloa ja pelitapahtumia, mutta PEPO sai aikaan yksittäisiä vaarallisia hyökkäyksiä. Niistä lappeenrantalaiset onnistuivatkin tekemään kavennusmaaliin 2–3. Maali merkittiin jälleen Sadikille pelikellon näyttäessä 65. minuuttiaan. Loppunumerot viimeisteli KTP:n nuoriso-osastoon lukeutuva Aapo Hyppönen erotuomarin antamalla lisäaikaminuuteilla. Kokonaisuudessaan KTP:n esitys oli oiva osoitus joukkueen nykykunnosta lähestyttäessä Ykköstä ja Suomen Cupin koitoksia. KTP:n harjoitusottelut jatkuvat ensi viikon lauantaina 26.3. Mikkelissä MP:tä vastaan. Otteluraportin tarjoaa Klinikkasi.