FC KTP Kotka ry

Kun on kysyntää, pitää olla tarjontaa

Artikkeli on julkaistu alun perin KTP:n kausijulkaisussa 1/2021 keskiviikkona 7.7.2021

FC KTP:n fanituotteita on myynnissä Spesia Puodissa kauppakeskus Pasaatissa, Sutelan Prismassa, seuran toimistolla Koulukatu 8:ssa, nettikaupassa sekä ottelutapahtumissa. Myyntikontissa Arto Tolsa Areenalla asiakkaita palvelee Sirkku Eriksson. AC Oulu-pelissä jokin aika sitten ostoksille hakeutuivat muun muassa jyväskyläläiset Matti Silvennoinen ja poikansa Sisu. Isä-Matti on syntyjään keuruulainen ja ennen viimeisintä Kotkan visiittiä hän oli nähnyt yhden KTP:n matsin, kun Keuruun Pallo vieraili joskus takavuosina Kakkosen pelissä satamakaupungissa. ”Tolsalla” Silvennoisia isännöi junnu-KTP:n valmennuspäällikkö Janne Hyppönen, joka on Matin opiskelukavereita.

 

KTP:n fanituotekauppa ei ole miljoonabisnes, mutta ”jokainen seuran kassaan kilahtava euro on tervetullut”. Jalkapallo- ja koripallo-KTP:n yhteistyökumppani Spesia Puoti kauppakeskus Pasaatissa on avoinna myös kesällä.

 

Jokaisella itseään kunnioittavalla palloilun pääsarjaseuralla on tarjonnassaan jonkin sortin valikoima fanituotteita. Huippuseuroille tuotemyynnillä voi olla isokin merkitys tulonmuodostukseen, kun taas pienemmillä fanikauppa on lähinnä osa brändin luomista ja ylläpitoa.

– FC Barcelonalle fanituotteet ovat varmastikin miljoonabisnes, ja vaikkapa jääkiekkoliigan HIFK:lle kaupankäynti on todennäköisesti tuottoisaa. Meillä FC KTP:ssakin on viime vuosina panostettu fanitavaroihin, mutta emme me niillä rikastumaan pääse, kotkalaisseuran toimitusjohtaja Tomi Tolsa toteaa.

 

Veikkausliiganousu piristi kaupankäyntiä

Tolsa kertoo, että KTP:n nousu Veikkausliigaan piristi selvästi fanituotemyyntiä.

– Merkitystä on silläkin, että saimme viime syksynä yhteistyökumppaniksemme ammattiopisto Spesian. Opiston puoti, jossa fanitavaraamme on myynnissä, on keskeisellä paikalla kauppakeskus Pasaatissa ja se on aina arkena auki, Tomi Tolsa selvittää.

Ennen Spesia-yhteistyötä fanituotekauppaa käytiin pääasiassa FC KTP:n ottelutapahtumissa, seuran toimistolla ja netissä.

– Näissä kohteissa ostoksia voi tehdä edelleen, mutta Spesia Puodissa on kuitenkin kaupan tuntua, tavara on käsinkosketeltavissa, ja siellä voi tehdä erilaisia vertailuja, Tolsa korostaa.

 

Faneilta toiveita tuotevalikoimaan

Seurajohtaja Tolsa ilmoittaa, että FC KTP:n kannattajat ovat esittäneet myös toiveita puuttuvista fanituotteista.

– Kysyntää on ollut ennen muuta lastenkokoisista tekstiileistä. Siihen me pyrimme, että kun on riittävästi kysyntää, pitää olla myös tarjontaa. Jos vain ostovolyymit merkittävästi kasvavat, lisäämme luonnollisesti tuotevalikoimaamme. Ihan valtavasti emme voi kuitenkaan tilata tavaraa varastoihin, sillä tämäntyyppisissä erikoistuotteissa on aina aika paljon rahaa kiinni, Tomi Tolsa selvittää.

 

KTP-Basket toimii myös Roseprintin kanssa

Myös KTP-Basket on Spesian kumppani, ja seuran puheenjohtaja Jyrki Lindströmin viesti on samansisältöinen kuin Tomi Tolsankin.

– Kauppa käy, mutta ei sen varaan olla kokonaisbudjetissa isosti tukeuduttu. Yhtä kaikki, jokainen fanikaupan kautta sisään tuleva euro on meille tärkeä, Lindström korostaa.

KTP-Basketin yhteistyökumppani tavarahankinnoissa on Haminassakin operoiva painotalo Roseprint. Fanimateriaalia saa sitäkin kautta, mutta ennen Spesia-liittoa koripalloseuran tuotteita oli myynnissä lähinnä ottelutapahtumissa.

– Viime kaudella yleisöpelit loppuivat lyhyeen, ja tavara liikkui lähes yksinomaan Spesia Puodin kautta, kertoo Jyrki Lindström.

 

Spesia Puoti on osa oppimista

Ammattiopisto Spesialla on Puodissaan 12 yhteistyökumppania. Jalkapallo- ja koripallo-KTP:n ohella kumppanit ovat lähinnä Kymenlaakson alueen pienyrittäjiä, jiden tuotteista myydään Puodissa.

Puodinpito ei ole kuitenkaan ammattiopiston ydintoimintaa. Ammattiopisto Spesia on ammatillinen erityisoppilaitos, joka tarjoaa ammatillista ja valmentavaa koulutusta nuorille ja aikuisille, jotka tarvitsevat yksilöllistä tukea opintoihinsa.

Ammattiopiston keskeisiin toimintaperiaatteisiin kuuluu opetuksen käytännönläheisyys ja tekemällä oppiminen. Tätä tarkoitusperää palvelee myös puotitoiminta. Spesia Puodin ohella Pasaatiin sijoittuvissa luokkatiloissa – keskellä Kotkan yrityselämää ja kaupunkilaisten arkea – toimii myös ammattiopiston merknomikoulutus.

 

Fanitavarakauppa on auki läpi kesän

Pääasiassa Spesian opiskelijat lomailevat kesällä, mutta Spesia Puoti palvelee asiakkaita muutaman opiskelijan voimin läpi kesän.

– Vähän ajankohdasta riippuen pidämme liikkeen ovet avoinna poikkeuksellisesti myös joinakin lauantaina. Nyt kesän aikana olemme laajentaneet palveluamme niin, että Puodissa on ennakkomyynnissä myös yksittäisiä lippuja FC KTP:n kotipeleihin, kertoo asiakkaita palveleva Elina Kauhanen.

Ammattiopistossa opettajana työskentelevä Elina Järvinen huomauttaa, että yhteistyö FC KTP:n kanssa ei rajoitu ainoastaan puotitoimintaan.

– Olemme ottaneet hoitaaksemme myös seuran fanituotteiden verkkokauppaa. Se on opiskelijoillemme erittäin hyvä työssäoppimismuoto. Seuran kanssa on niin ikään sovittu muita erilaisia hankkeita, joissa opiskelijatkin ovat saavana osapuolena, kertoo Elina Järvinen.

Spesia Puodilla on kauppakeskus Pasaatissa 12 yhteistyökumppania. Näkyvä osa myyntiartikkeleista on FC KTP:n ja KTP-Basketin fanituotteita. Kesäaikana asiakkaita palvelee opiskelijoiden ohella ohjaaja Elina Kauhanen. Kuvanottohetkellä työparina oli Ekamin opiskelija Joni Mikkonen.

  TEKSTI ja KUVAT: Matti Järvinen