FC KTP Kotka ry

KTP ja KPV tahkosivat maaleitta

KTP ja Kokkolan Palloveikot kohtasivat erittäin tärkeässä ottelussa kylmässä syysillassa. Paremmuudesta ei saatu selvyyttä ja pisteet jaettiin turhauttavalla 0-0 tuloksella. Ensimmäisellä puoliajalla KPV hyydytti KTP:n pelinavaamisen kovalla prässillä, eikä KTP pystynyt rakentamaan peliä normaalisti keskikentällä. KTP:n ainoasta vaarallisesta maalipaikasta vastasi Mika, jonka laukaus päätyi kuitenkin vastustajan jalan kautta ohi maalin. Asier Arranzin kulmapotkut vaikuttivat edelleen vaarallisilta, mutta tällä kertaa palloihin ei löytynyt menijöitä. Toinen puoliaika oli kotijoukkueelta parempi, mutta vierailijatkin alkoivat saada paikkoja. Kotijoukkueen maalivahti Anton Lepola sai antaa parastaan torjuessaan Simo Roihan vihaisen vedon 65 minuutin kohdalla. 79 minuutin kohdalla Mika sai toisen huippupaikkansa. Harhautuksen jälkeen sijoitus lipui kuitenkin jälleen ohi maalin. KTP sai myös pari vaarallista vapaapotkua, mutta laukaukset epäonnistuivat pahemman kerran. Lisäajalla kotijoukkueen toppari Ruxi sai illan toisen varoituksen ja poistettiin kentältä. Tasapelillä KTP nousi kolmen pisteen päähän AC Oulusta, jolla on yksi peli enemmän pelattuna. Jaro hengittää niskaan pisteen päässä. Erinomaisen maalieron takia kaikki on edelleen KTP:n kannalta omissa käsissä. KTP aloittaa nyt kolmen vierasottelun putken, ja kohtaa seuraavaksi Mikkelin Palloilijat Mikkelin Urskissa. Ruxi on siis Mikkelissä pelikiellossa, mutta Hindrek Ojamaa palaa jälleen kokoonpanoon. Kotiyleisönsä edessä KTP pelaa seuraavan kerran Halloween-pelissä lauantaina 31.10. klo 16:00, kun vastaan asettuu AC Kajaani. KTP: Lepola, Ruxi, Voutilainen, Ogungbaro, Arranz, Paavola (69’ Leinonen), Lindfors , Agyiri, Mäkijärvi, Beglarishvili, Mika